Kuinka tehdä rumasta kaunista: Petra Vallilan runoissa yrityskieli tarjoaa virkistävän asetelman

Ehkä on poikkeuksellisen itsevarma esikoisteos.

Yritysviestinnän alalla työskentelevä Petra Vallila on osallistunut Taideyliopiston kirjoittamisen maisteriohjelmaan.

16.9. 12:20

Runot

Petra Vallila: Ehkä. Poesia. 87 s.

Yritys­kieli ei ole ollut kovin yleinen aihe kotimaisessa nyky­runoudessa, tai runoudessa ylipäätään. Yrityskieli kun nyt ei ole kovin runollista perinteisellä tavalla.

Kotimaisessa proosassa kaikenlainen yritys- ja konsultti­jargon sen sijaan on toistuva parodian kohde. Usein se on myös turhan helppo ja ilmeinen kohde. Ilman kielellisen rytmitajun ja huumorin oikean annostelun välistä dynamiikkaa, parodioiva teksti latistaa itsensä nopeasti lähde­materiaalin tasolle.

Petra Vallila (s. 1983) ei haksahda tähän parodiahorisonttiin.

Ehkä suhtautuu yrityskieleen enemmän pelimäisesti, älyllisenä ja esteettisenä haasteena. Kuin käytössä olisi rajallinen, traditiota vasten katseltuna ei-kaunis yrityssanasto, jonka osia täytyy esiintyä teoksen kielessä tietyllä frekvenssillä, ja josta täytyy luoda jotain mahdollisimman kaunista.

Asetelma on kiehtova, yllättävä ja virkistävä. Se on myös parodiaa vaikeampi tehtävä: tehdä universaalisti hyväksytystä rumasta kaunista. Pelkästään työelämän kieleen teos ei sentään tukeudu:

”Muutoksenhallinnan keskellä on otettava askel / narskuvalla kengällä matkalla tilasta / ja raskaampi hengitys / ja moni muu vastus, jos ei muuta, lasin takana.”

Ehkä on Vallilan esikoisteos. Viestintätehtävissä työskentelevä Vallila on helsinkiläissyntyinen valtiotieteiden ja taiteen maisteri, joka on opiskellut kirjoittamista Taideyliopistossa sekä Kriittisessä korkeakoulussa.

Ehkän eksistentiaalisessa pohjavireessä aistii 1900-luvun alun modernismia, mutta ensisijaisesti teoksessa on vaikutteita nykyrunouden kokeellisesta siivestä, jossa fragmentaarisuus, typografiset kokeilut, digitaalisten ympäristöjen läsnäolo, tietokonekieli, pelilliset elementit ja jopa konkreettisen ja visuaalisen runouden historia näkyvät.

Teos tapahtuu kuin muistion sisällä. Vallila avaa teoksen kirjoittamalla <tila> ja päättää sen luonnollisesti sulkemalla: </tila>.

Nykytyöelämän tila on konkreettisen toimiston ohella yhtä lailla eri keskustelusovellukset Slackista Zoomiin ja Teamsistä Facebookiin, joiden toimintoja ja kielellisiä piirteitä Vallila myös varioi runouden kontekstissa.

Facebookin someaddiktiota sysäävä ”Sinulla on muistoja tältä päivältä” kääntyy myös lamaannuttavaan muotoon: ”Sinulla ei ole muistoja tältä päivältä.” Runon lakonisuus tuo mieleen Eino Santasen, joka on myös käsitellyt kapitalismia, yrityskieltä sekä sosiaalisen median valtaa ihmiseen runouden keinoin.

Vallilan keskeislyyrisen runon puhujan habituksessa on eristyksen tuntua ja eksistentiaalista yksinäisyyttä. Ikkuna on toistuva teema kielellisesti ja kuvallisesti. Ikkuna on tyypillinen vapauden metafora eristyksissä olevalle, mutta teos rakentuu niin digitaalisessa kuin konkreettisessa ympäristössä, ja niissä ikkunoilla on eri merkitys.

Näin Ehkä ruokkii herkullisia metaforisia ristiriitoja kahden tilan välillä. Digitaalisessa työympäristössä ikkuna symboloi päinvastaista. Mitä enemmän auki olevia ikkunoita, sitä vähemmän vapautta.

Nostalgisemmat digitaalisen runouden piirteet nollineen ja ykkösineen vuoroin lämmittävät ja vuoroin maistuvat keltaiselta näppäimistöltä väärässä pöydässä. Silti Ehkä on poikkeuksellisen itsevarma esikoisteos. Se on ihailtavan varma epävarmasta maailmasta ja kielestä.

Pelillisyys näkyy teoksessa siinä, kuinka se jättää eri lukumahdollisuuksia. Esimerkiksi monia runoja voi lukea joko yksikön ensimmäisessä tai toisessa persoonassa. Vallilla on valinnut sen tehokeinoksi kaikki tai ei mitään -periaatteella annosteltuna, sillä se toistuu läpi kokoelman: ”Ajatteli[t/n] että olisi[t/n] kertonut jotain”.

Se tuntuu toisinaan raskaalta, ja varmaan ihan tarkoituksella. Helppolukuisuus ei ole Ehkän tavoite.

Valinta-tematiikan kautta Ehkään tarttuu myös melko suurikin pala zeitgeistia. Mielenterveysongelmien kasvu viimeisen kymmenen vuoden aikana on yhdistetty myös kasvaneisiin valinnan mahdollisuuksiin.

Minuutissa voit selata pienillä pyyhkäisyillä läpi niin kymmeniä somevideoita kuin potentiaalisia treffikumppaneita. Voit valita niin paljon, että ehkä helpottavimmalta tuntuisi valita ei-mitään.

Ehkän valittuna tehokeinona on olla epävarma kielellisistä valinnoistaan ja jättää valinta lukijan tehtäväksi, osaksi muiden jatkuvien valintojen joukkoa. Tulkintaa tämäkin, mutta ehkä näin?

Helsingin Sanomien palkinto vuoden parhaalle esikoisteokselle jaetaan 17. marraskuuta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat