Historiallinen fiktio on ehkä sittenkin vaarallisempaa kuin alkujaan olin valmis uskomaan

Miten suhtautua draamasarjoihin, joiden kerrotaan pohjaavan tositapahtumiin? Sanna Kangasniemi ei ole ihan varma.

13.9. 2:00 | Päivitetty 13.9. 6:14

Aikoinaan The Crown -sarjan alkaessa pidin varoituksia ihan huuhaana. Oikeita ihmisiä käsittelevä, historiallisten tosiseikkojen pohjalta tehty fiktio voi väärentää historiakäsitystä niin, että käsikirjoitettu muuttuu todeksi. Juujuu.

Nyt katson Yle Areenasta upeasti tehtyä Sherwoodia, ”löyhästi tositapahtumiin perustuvaa rikossarjaa”, ja tunnen hienoista syyllisyyttä.

Englantilaisen Nottinghamshiren kaivosalueelle sijoittuva sarja alkaa kuin dokumentti. Oikeissa tv-kuvissa näytetään, miten vuosien 1984–1985 kaivoslakon vastapuolet käyvät kiivaasti toisiaan vastaan. Kansallisen kaivostyöläisten liiton NUM:n johtaja Arthur Scargill huutaa: ”Hyväksyttekö sen polvillanne vai taisteletteko ja vastustatteko teollisuutenne lahtaamista.” Pääministeri Margaret Thatcher lausuu: ”Tämä on yritys tuoda rahvaanvalta oikeusvaltion tilalle.” Poliisit repivät ja hakkaavat mieltään osoittavia lakkolaisia, pienet lapset huutavat ”rikkuri”.

Kauhistuttavaa, mieltä kiihdyttävää. Loistava alku sarjalle, jonka Nottinghamshiressä itse varttunut James Graham on käsikirjoittanut.

Olen sitten The Crownin alun tullut perehtyneeksi esimerkiksi Jeremy Thorpen (Perienglantilainen skandaali) ja Argyllin herttuaparin (Peribrittiläinen skandaali) elämänkulkuihin, Phyllis Schlaflyn ja Gloria Steinemin arvomaailmoihin (Mrs. America) sekä ydinpommin autiomaassa rakentamisen ongelmiin (Manhattan).

Nykyään olisin väheksyvän juujuun sijaan taipuvainen esittämään kysymyksen: Onko eettisesti väärin katsoa ”oikeita tapahtumia” vailla tietoa siitä, miten asiat oikeasti menivät?

Jonkinlainen yleissivistyshän ihmisellä on toki hyvä olla, mutta kun Sherwoodissa Lindsay Duncanin näyttelemä asianajaja esittää vakuuttavassa monologissa, miten Thatcherin hallitus lietsoi vakoojien avulla lakon kansallistetuilla teollisuuden aloilla, ei minulla suoralta kädeltä ole muuta mahdollisuutta kuin nyökätä ja jatkaa murhaselvittelyn jännittämistä.

Toki asiaa voi television sulkemisen jälkeen kaikin mokomin tutkia.

Mutta miksi kurottaa käsikirjoittaja Grahamin versiota pidemmälle, kun pelkästään Areenassakin voisi vielä katsoa tositapahtumiin perustuvat elokuvat Viikko Marilynin kanssa (Marilyn Monroe!), 150 milligrammaa (lääkekuolemat, Sidse Babett Knudsen!), Hyvä valhe (sotaorvot, Reese Witherspoon!) sekä sarjat Ilmiantaja (korruptio, ihmiskauppa!) ja miksipä ei, tietenkin, Kahdeksan surmanluotia (Tauno Pasanen!).

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat