Heikki Haavisto oli alati huolissaan – mutta nyt hänen puheensa ruuan omavaraisuudesta kuulostaa perustellulta

Muistelijan kunniaksi täytyy sanoa, ettei armoton tyyli paljon pehmene, kun hän arvioi omia tekemisiään.

Heikki Haavisto täytti 70 vuotta elokuussa 2005.

10.9. 11:13

Muistelmat

Heikki Haavisto: Talonpojan muistelmat. Toimittanut Terho Puustinen. Otava. 352 s.

Heikki Haavisto (1935–2022) oli raisiolaisen Hintsan talon ainoa lapsi, lahjakas ja kunnianhimoinen mutta nuorena niin ujo, että hänen oli harjoiteltava yleisölle esiintymistä.

Puhetaidot joutuivat puntariin, kun häntä haastateltiin ensimmäisen kerran televisiossa 32-vuotiaana Maataloustuottajien keskusliiton MTK:n toiminnanjohtajana.

Haavistot Hintsassa Urhon 75-vuotispäivänä vuonna 1959. Heikki oli valmistunut agronomiksi kaksi vuotta aiemmin. – Kirjan kuvitusta.

”Omasta mielestäni onnistuin kohtuullisen hyvin, sain kuitenkin muutamilta viljelijöiltä moittivia puheluita siitä, että olin hymyillyt ohjelmassa. He sanoivat, että viljelijöiden asiat ovat niin vakavia, ettei niitä ajaessa sopinut hymyillä. Otin palautteesta opiksi. Siitä lähtien varoin vetämästä suutani hymyyn televisiossa tai lehtikuvissa”, Haavisto kertoo Talonpojan muistelmissa.

Näin Suomen kansa oppi tuntemaan alati huolestuneen oloisen etujärjestöjohtajan.

Niukka linja pitää myös postuumisti julkaistussa kirjassa. Asiat sujuivat korkeintaan ”kohtalaisesti” tai sopimus oli parhaimmillaankin ”tyydyttävä”. Silti aina piti jaksaa neuvotella.

Kerran hän sentään uhkasi elintarvikkeiden luovutuslakolla ja kertoo, miten ”hallitus makasi selällään maassa”. Haavisto tyytyi selkävoiton sijasta vain pistevoittoon, sillä hän oli vasta aloittanut MTK:n puheenjohtajana ja halusi säilyttää suhteet poliitikkoihin.

Kotiin palattuaan Heikki veti usein haalarit päälle ja lähti kitkemään rikkaruohoja. Kuva Hintsan keittiöstä vuodelta 1982. Kirjan kuvitusta.

Haavisto muistelee, miten hän vuonna 1975 pohti, kannattiko toiminnanjohtajan siirtyä puheenjohtajaksi. Lopulta hän suostui puheenjohtaja Veikko Ihamuotilan seuraajaksi: ”Olin tämän ammatin vanki, ikään kuin näkymättömässä häkissä, mutta hyväksyin sen ja jatkoin töitäni.”

Oltuaan lähes kolmekymmentä vuotta MTK:n johtotehtävissä Haavisto sai keväällä 1993 soiton pääministeri Esko Aholta (kesk), joka pyysi ulkoministeriksi ja vetämään Suomen EU-jäsenyysneuvotteluja. Ei ollut mahdollista kieltäytyä, sillä maatalouden tulevaisuus oli pelissä.

Haavisto soitti heti presidentti Mauno Koivistolle ja kuvaa kahden länsisuomalaisen puhelua: ”Suuria tunteita ei siinä hetkessä ilmaistu. Sehän on mielenkiintoinen asia, Koivisto sanoi.”

Kun uusi ulkoministeri meni presidentin luo, tämä varoitti ”liiallisesta innosta” rakentaa uusia rajanylityspaikkoja ja ”liian hyviä” itärajalle meneviä teitä. ”Se oli sotaa käyneen miehen puhetta”, Haavisto arvioi.

Haaviston yhteenveto politiikassa ja talouselämässä kokemastaan on kuin pitkä huokaus: ”Järki on vain yksi näkökulma suomalaisen liike-elämän ja politiikan päätöksentekoon.” Raha, valta ja tunteet jylläävät, vaikka muuta väitetään.

Heikki jäi virkavapaalle MTK:sta 1993 ja siirtyi ulkoministeriksi. Helsingin Sanomien Karlsson näki muutoksen tällä tavalla. Kirjan kuvitusta.

Hän on tyylilleen uskollinen myös henkilöarvioissa. Vain muutama pääsee neulansilmästä läpi. Pääministereistä Esko Ahon lisäksi vain Kalevi Sorsa (sd) – tosin vasta vanhemmalla iällään. Maatalousministereistä ei oikein kukaan muu kuin Toivo T. Pohjala, joka oli ”enemmänkin MTK:n kuin kokoomuksen edustaja”.

EU-neuvotteluissa avustaneet ulkoministeriön virkamiehet Veli Sundbäck, Antti Satuli, Eikka Kosonen ja kumppanit saavat puhtaat paperit. Tulihan liittymissopimuksesta ”siedettävä, juuri ja juuri”.

Haaviston valtapiiriin kuului myös pellervolainen yritystoiminta. Luottamustehtävien kirjo oli laaja: Osuuspankki-ryhmä, vakuutusyhtiö Tapiola, kaupat SOK ja Hankkija, lihateollisuuden firmoja, Raision tehtaat. Eipä sielläkään monta onnistunutta johtajaa ollut, jos on Haavistoa uskominen.

Pauli Komi, Osuuspankkien pääjohtajana pankkikriisin aikana toiminut turkulainen, ansaitsee toki kiitoksen. Varovainen Komi kuljetti pankkinsa laman läpi ilman suuria tappioita.

Haaviston kunniaksi täytyy sanoa, ettei armoton tyyli paljon pehmene, kun hän arvioi omia tekemisiä. Ei niissäkään aina hurraamista ollut. Harmittamaan jäi esimerkiksi se, ettei hän Raision yhtiöiden hallituksen puheenjohtajana onnistunut paremmin. Benecolista ei Raisiossa osattu hautoa niin isoa kultamunaa kuin olisi pitänyt.

Vetäydyttyään julkisista tehtävistä Haavisto ryhtyi kirjoittamaan puhtaaksi muistiinpanoja, joita hän oli vuosikymmenten aikana tehnyt pikakirjoituksella kokouksissa ja neuvotteluissa. Aineistoa kertyi tuhansia sivuja.

Toimittaja Terho Puustinen tiivisti niistä kirjan. Puustinen onnistui hyvin, sillä hän löysi Haaviston kertojan äänen. Muutama viikko tekstin valmistumisen jälkeen Haavisto kuoli viime heinäkuussa 86-vuoden iässä.

Rakkain paikka. Heikki ja Maija Hintsan ruispellon laidalla vuonna 2015, Heikin 80-vuotispäivän aattona. Kirjan kuvitusta.

Heikki Haavisto – jos kuka – kantoi huolta ruuan omavaraisuuden ja maan huoltovarmuuden säilyttämisestä. Aikanaan puhe kuulosti joko populismilta tai MTK:n edunvalvonnan kiillotukselta. Nyt kun kansakuntaa uhkaa vilu ja nälkä, huolenpito omavaraisuudesta tuntuu ihan perustellulta.

Kaikessa hän ei onnistunut, mutta Hintsan vanhan isännän ansioksi voi jälkikäteen laskea, että kolme neljännestä suomalaisten ruuasta tulee yhä kotimaasta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat