”Halusin tulla rikkaaksi, saada yksityiskoneen ja jahdin”, sanoo taloustiedettä opiskellut Adel Abidin – sitten hän pääsi kuvataidekouluun

”Taiteilijan tärkein rooli yhteiskunnassa on sen muuttaminen”, sanoo Taideyliopiston Vuoden alumniksi valittu kuvataiteilija Adel Abidin.

Adel Abidin kuvattiin hänen työhuoneellaan Helsingin Kaapelitehtaalla. Työhuoneen seinällä on Suomen sisällissodasta aiheensa saanut We Came to Kill Your Father -valoteos sekä hahmo Their Dreams -videoinstallaatiosta.

15.9. 16:30 | Päivitetty 16.9. 10:33

”Taidetta ei tarvitse opiskella jotta voisi tulla taiteilijaksi”, sanoo Adel Abidin.

”Mutta siitä on paljon hyötyä.”

Abidin tietää mistä puhuu, sillä taiteen opiskelulla on hänelle itselleen ollut valtava merkitys. Hän on Kuvataideakatemiasta valmistunut kuvataiteilija, ja nyt hänet on nimitetty Taideyliopiston Vuoden alumniksi – muut kaksi ovat Sibelius-Akatemiasta valmistunut kapellimestari Dalia Stasevska ja Teatterikorkeakoulusta valmistunut muusikko-näyttelijä Paula Vesala.

Vuoden alumni 2022 -nimityksen myötä näiden kolmen taiteilijan on määrä antaa kasvot sille, mitä taidekoulutus on ja miten se vaikuttaa yhteiskuntaan.

”Mielestäni taiteilija on yhteiskunnan herkkätunteisin yksilö, koska ollakseen taiteilija hänen täytyy nähdä ja tuntea sellaista mitä muut eivät näe ja tunne”, Adel Abidin sanoo.

”Taiteilijan tärkein rooli yhteiskunnassa on sen muuttaminen – joko jonkin lisääminen tai jonkin poistaminen.”

Abidinin tapauksessa Kuvataideakatemian vaikutus on merkittävä, sillä se teki hänestä taiteilijan.

Hän on kotoisin Irakista ja muutti Suomeen 2000-luvun alussa. Bagdadissa hän halusi kouluttautua ensin kuvataiteilijaksi, mutta aloituspaikat oli varattu vallassa olleen Baath-puolueen jäsenille. Siksi Abidin hankki kandidaatintutkinnon taloustieteessä ja erikoistui tuotantotalouteen.

”Halusin tulla rikkaaksi, saada yksityiskoneen ja jahdin”, Abidin sanoo. ”Sittemmin olen muuttanut näkemystäni siitä, mitä on olla rikas.”

”Kun saan hyvän idean uutta teosta varten, se tuntuu samalta kuin joku antaisi minulle kymmenen miljoonaa. Tai kun toteutan idean, se on arvokkaampaa kuin kaikki yksityiskoneet. En tarkoita sitä, ettenkö pitäisi myös rahasta, mutta se ei vain ole se syy, jonka vuoksi työskentelen.”

Abidin ei lopulta työskennellyt taloustieteilijänä tai tehtaanjohtajana, vaan pääsi sittenkin Bagdadin kuvataideakatemiaan, kun sen ovet aukaistiin vuonna 1996 myös muille kuin puolueen jäsenille. Koulutus oli konservatiivista, mutta Abidin suoritti kandidaatintutkinnon.

Suomeen Abidin päätyi vuonna 2001 silloisen suomalais-irakilaisen vaimonsa kanssa. Liitto päättyi eroon, mutta Abidin halusi jatkaa opintojaan maisterintutkintoon Suomessa. Hän pääsikin Kuvataideakatemiaan, mutta maalaustaide ei enää tuntunut omalta. ”Menin aivan lukkoon puoleksi vuodeksi. Sitten aloin kiinnostua videotaiteesta, vaikka en tiennyt siitä yhtään mitään. Tiesin vain, etten voi enää maalata.”

Liikkuvaa kuvaa opetettiin Kuvataideakatemian tila-aikataiteen opetusohjelmassa, jonka silloinen professori Seppo Salminen pyysi Abidinia tekemään näytteeksi videoprojekteja – jollaisia tämä ei siis ollut aiemmin tehnyt lainkaan. Syntyi Vacuum-teos, jossa nähdään Abidin tekemässä lumitöitä pölynimurilla, sekä Crazy Days, joka kuvaa suomalaista yhteiskuntaa maahanmuuttajan silmin, esimerkiksi Stockmannin Hulluilta päiviltä kuvatun dokumentaarisen videomateriaalin avulla.

Taideyliopisto kouluttaa taiteilijoita, ja taiteilijat toimivat yhteiskunnassa, joten miten taiteilijat vaikuttavat yhteiskuntaan, Adel Abidin?

Abidin sanoo, että kun aletaan tutustua mihin tahansa yhteiskuntaan tai sivilisaatioon, se aloitetaan aina sen taiteesta: otetaan selvää, millaisia sen veistokset ovat, millaista sen kirjallisuus on. Vasta sitten aletaan tuntea sitä ja kaivaa syvemmälle.

”Tämä on hyvin romanttinen ajatus, mutta niin minä näen sen. On olennaista, että kaupungeissa on museoita. Silloin lapsillekin on selvää että niissä pitää käydä. Suomessa pidänkin siitä, että täällä on paljon museoita kaupunkien kokoon nähden.”

Abidin pitääkin taidetta kehittyneen ja avoimen yhteiskunnan symbolina.

”Asuessani Bagdadissa näin, että koululaisten kuvaamataidon tunti oli käytännössä vapaa tunti. Silloin lapset menivät pihalle leikkimään eikä siinä ollut kyse taiteesta. Kukaan ei välittänyt paskaakaan taiteesta.”

Abidin muistelee myös lyhyttä sijaisuuttaan Kulosaaren yhteiskoulun kuvataiteen opettajana vuonna 2006. ”He tiesivät paljon enemmän kuvataiteen historiasta ja tekniikoista kuin Bagdadin kuvataideakatemian opiskelijat silloin kun olin siellä.”

Adel Abidin pitää taidetta kehittyneen ja avoimen yhteiskunnan symbolina.

Taiteen opetuksessa piilee kuitenkin paradoksi. Kuten Abidin jo aiemmin sanoi, taidetta ei välttämättä tarvitse opiskella tullakseen taiteilijaksi: taiteessa on kyse ideoista ja luovuudesta, eikä niitä lopulta voi opettaa. Tekniikoita toki voi opiskella, ja siinä koulutus totta kai on hyödyllistä kaikilla tasoilla, niin peruskoulussa kuin yliopistotasollakin.

”Taidetta ei koskaan opeteta tarpeeksi missään koulussa maapallolla – koska ei sitä voi opettaa tarpeeksi. Se ei ole loogista matematiikan tapaan, vaan hyvin avointa, filosofista. Tekniikkaa ehkä voi opettaa, mutta taidetta itseään ei koskaan voi opettaa riittävästi.”

Silti Abidinkin myöntää heti, ettei hän luultavasti olisi menestynyt taiteilijana, jos hän ei olisi päässyt Kuvataideakatemiaan. ”En olisi välttämättä päässyt mihinkään, varsinkaan Suomessa, jossa kulttuuri ei ole kovin sosiaalista. Olisin varmaan vielä jossain marginaalissa.”

”Tulin kuvataidepiireihin ulkopuolelta, ja pääsin niihin sisään tämän instituution kautta. Se nopeutti tietäni, sillä aloin heti tavata kollegoita ja saada uusia ystäviä joiden kanssa puhua taiteesta. Ja totta kai opettajilta ja opintomatkoilta saadut tiedot ovat olleet hyödyllisiä”, Abidin kertoo.

”Kaiken kaikkiaan se oli melkoinen kasa hyviä asioita.”

Suomalaiseen apurahasysteemiin Abidin on tyytyväinen, sillä se on mahdollistanut monien hänen teostensa toteuttamisen – vaikka toki jokaista saatua apurahaa kohti on tullut myös monia hylkäyspäätöksiä, kuten tyypillisesti kaikilla muillakin.

”Apurahasysteemi on kaksiteräinen miekka”, Abidin sanoo. ”Haittapuolena on se, että se poistaa haasteet taiteilijan työstä. Kun on turvallinen olo, ei anna itsestään kaikkea. Mutta toisaalta hyvänä puolena on se, että sen avulla pystytään toteuttamaan teoksia.”

Tästä johtuen Abidin ei halua olla työssään täysin apurahojen varassa.

”Yritän myydä teoksiani, yritän saada tilauksia. Taiteilijuus ei ole vain sitä, että tekee hyviä teoksia, vaan täytyy myös rakentaa uraa. Täytyy mennä oikeisiin paikkoihin oikeaan aikaan. Täytyy tehdä pr:ää, pitää itseään ja omaa brändiään esillä”, Abidin sanoo.

”Taiteilijuus syntyy kolmesta asiasta, se on kuin kolmio. Sen yksi kulma on teokset, toinen on niiden esittäminen ja kolmas kulma on yleisö. Vain jos nämä kolme kulmaa ovat yhteydessä toisiinsa, taiteilijaa voi kutsua taiteilijaksi.”

Oikaisu 15.9.2022 kello 20.04: Jutussa käytettiin virheellisesti termiä kuvaamataito. Oppiaineen nimi on kuvataide. 16.9. klo 10.33: Jutussa viitattiin virheellisesti Kuvataideakatemian kuva-aika-opetusohjelmaan. Opetusalueen oikea nimi on tila-aikataide.

”Taidetta ei koskaan opeteta tarpeeksi missään koulussa maapallolla – koska ei sitä voi opettaa tarpeeksi”, sanoo Adel Abidin

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat