Ruokaa ei ole ehkä koskaan esitetty valkokankaalla näin groteskisti: Peter Stricklandin elokuva piruilee tärkeileville taiteilijavisionääreille

Brittiläisen Peter Stricklandin hykerryttävän hauskassa Flux Gourmet -elokuvassa ruokaäänitaide on suuresti arvostettua taiteenlaji, jolle on perustettu oma instituuttinsa.

Billyn, Ellen ja Laminan yhtyeen musiikkigenre on sonic catering, ruokaäänitaide.

8.9. 12:48

Komedia

Flux Gourmet. Käsikirjoitus ja ohjaus Peter Strickland. 111 min. K16. ★★★★

The Sonic Catering Band on käsikirjoittaja-ohjaaja Peter Stricklandin kokeellinen musiikkiyhtye. Se yhdistelee nimensä mukaisesti ruoanlaitosta syntyviä ääniä noise-tyyliseen konehälyyn. Youtubesta löytyvän livepätkän perusteella yhtye laittaa lavalla ruokaa aidosti, eli ei siis soita playbackina.

Stricklandin Flux Gourmet -elokuvan maailmassa sonic catering on aivan oma taiteenlajinsa. Termi on käännetty suomeksi ruokaäänitaiteeksi. Suuresti arvostetulle taidemuodolle on perustettu oma instituutti, johon vain kaikkein lupaavimmat ruokaääniartistit pääsevät ajoittain residenssiin.

Paikka on niin haluttu, että jotkut sinne hakeneet ja valitsematta jääneet ovat perustaneet terroristiryhmän, joka pyrkii häiritsemään instituutin toimintaa kaikin tavoin.

Nyt instituutin johtaja Jan Stevens (Gwendoline Christie) on valinnut suojateikseen Elle di Ellen (Fatma Mohamed) johtaman ruokaäänitrion. Bändillä ei ole nimeä, koska Elle ei ole vielä päättänyt sitä. Performanssitaiteilija-tanssija-keulakuva Elle päättää muutenkin yhtyeessä kaikesta. Äänivastaavien Billyn (Asa Butterfield) sekä Laminan (Ariane Labed) tehtävä on toteuttaa hänen visiotaan uskollisesti.

Jan tarjoaa artisteille majoituksen, harjoitus- ja esitystilat, rahoituksen sekä tietysti ruokaa. Rakentava palaute sen sijaan ei saa Elleltä vastakaikua. Tinkimättömän artistin ja realiteeteista muistuttelevan tuottajan välit kiristyvät päivien edetessä.

”Eli ymmärsinkö oikein: vaikka neuvoni olisivat hyviä, ette aio ottaa niitä vastaan?”

”Nimenomaan.”

Jan on palkannut instituuttiin myös keski-ikäisen työttömän toimittajan Stonesin (Makis Papadimitriou) dokumentoimaan Ellen yhtyeen luomisprosessia. Stones toimii lisäksi elokuvan kreikankielisenä kertojana, vaikka puhuu muutoin englantia. Yhden miehen kreikkalainen kuoro tosin kommentoi enemmän omia pahenevia ilmavaivojaan kuin ympärillään pyörivää draamaa.

Jos joku väittää, etteivät auteur-elokuvantekijät pääse nykyään toteuttamaan itseään estoitta, ei hän ole tutustunut ainakaan Peter Stricklandin teoksiin.

Flux Gourmet ei ole brittiläisen Stricklandin elokuvaksi edes erityisen outo. Hänen edellinen työnsä In Fabric esimerkiksi kertoo elävästä punaisesta mekosta, joka tappaa omistajiaan. Strickland on ohjaajana vankka esteetikko, ja ottanut vaikutteita muun muassa 1970-luvun italialaisten giallo-trillereiden kuumeisesta värimaailmasta.

Flux Gourmet on jälleen huumaava kokemus, niin visuaalisesti kuin äänimaailmaltaan. Ruokaa ei ole ehkä koskaan esitetty valkokankaalla näin groteskisti. Sitä muussataan, viipaloidaan, käristetään, soseutetaan, valutetaan, roiskitaan, hierotaan keholle. Kulinaariseen karuselliin sekoittuu ruumiintoimintoja ja lihallisia himoja.

Kaiken tämän alla on myös pirullisen hauskalla dialogilla höystetty terävä tarina. Se kertoo äärimmäiseen vakavuuteen pyrkivien taiteilijoiden mielenmaailmasta, ehdottomuudesta ja keskinäisestä dynamiikasta harvinaisen osuvasti.

Naurattaa ajatellakin, mihin detaljiin esimerkiksi Janin ja Ellen erimielisyys kulminoituu. Näyttelijät ymmärtävät roolinsa niin ikään hienosti ja hahmot hykerryttävät silkalla läsnäolollaan.

Perusongelma tosin on sama kuin esimerkiksi In Fabricissa: niin mainioita kuin Stricklandin kuvat ja kohtaukset ovatkin, ne toistuvat samanlaisina uudelleen ja uudelleen viemättä tarinaa kunnolla eteenpäin. Tulee mieleen, ettei kyseessä ole mikään tehokeino; vaan että Strickland on vain niin rakastunut omiin visioihinsa, ettei malta päästää niistä irti.

Mutta menepä neuvomaan vannoutunutta auteur-elokuvantekijää, että tarvitaanko näitä kohtia ihan varmasti, tai pitäisikö tästä vaikka tiivistää.

Toisaalta, nimenomaan tärkeileville taiteilijavisionääreille Flux Gourmet nauraa. Ehkä se on Stricklandilta ennen muuta itseironinen teos?

Tuottajat: Serena Armitage, Pietro Greppi. Pääosissa Gwendoline Christie, Fatma Mohamed, Asa Butterfield, Ariane Labed, Makis Papadimitriou, Richard Bremmer.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat