Dallas Buyers Club kertoo aids-epidemiasta kuin kovaksikeitetty dekkari

Rooli Dallas Buyers Club -elokuvan punaniskana, joka päihitti lääketeollisuuden sinetöi Matthew McConaugheysta laatunäyttelijän.

Ron Woodroof (Matthew McConaughey) alkaa hankkia lääkkeitä ympäri maailmaa ja välittämään niitä muille aidsia sairastaville.

11.9. 2:00

Elokuva

Dallas Buyers Club ★★★★

USA 2013

Hero klo 21.35.

Painoa rajusti säätelemällä on tehty vaikuttavia roolitöitä. Dallas Buyers Clubia varten Matthew McConaughey laihdutti itsensä keskitysleirivangin kuosiin.

Mutta Oscarilla palkitussa suorituksessa on muutakin, palavaa kiihkoa, jonka voisi luulla syövyttävän roolihahmoa siinä kuin viinan, kokaiinin ja aidsin.

McConaughey näyttelee Ron Woodroofia, ketkua retkua, joka inhoaa homoja, vetää välistä vedonlyöntipotin ja räyhää kuin roskaväen raivosonni. Punaniska ei kuitenkaan ole tyhmä. Kun Ronilla todetaan pitkälle edennyt aids, hän alkaa perehtyä tautiin.

Dallas Buyers Club perustuu tositarinaan 1980-luvulta. Silloin aids-epidemia levisi rajusti ja oli yleensä tappava.

Woodroof keksi, että kannattaa hoitaa aidsin oireita ennemmin kuin yrittää nujertaa hiv-virus ja samalla koko potilas. Hän alkoi hankkia lääkkeitä ympäri maailmaa ja välitti niitä muille aidsia sairastaville.

Tarina juntista, joka päihittää lääkeyhtiöt ja terveyshallinnon, olisi epäuskottava, ellei se olisi totta.

Draamoissa sankari tarvitsee vastapuolen. Tässä se on lääketeollisuus, joka haalii voittojaan potilaiden kustannuksella. Sääntelemättömän kapitalismin ahneudella on usein erityisen rumat seuraukset, kun yhteinen hyvä – kuten terveys – alistetaan markkinaksi.

Tarinoista, joissa Daavid-yksilö taistelee suuryritys-Goljatia vastaan, tulee helposti melodraamoja, mutta ei Dallas Buyers Clubista.

Etevä ohjaaja Jean-Marc Vallée annostelee sekaan hapokasta huumoria tunteellisuuden sijaan. Hänen kuvakerrontansa sopisi kovaksikeitettyyn dekkariin.

Romanttiseen hömppään jämähtänyt McConaughey oli päättänyt kääntää uransa vain pari vuotta aiemmin. Woodroofin rooli sinetöi hänestä laatunäyttelijän.

Jared Leto ja Matthew McConaughey näyttelevät elokuvan keskeisiä hahmoja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat