Kiinnostava radiosarja Ootsä mun kaa? tutkii lasten elämää ja kaverisuhteita Suomessa viime vuosisadan aikana

Ympäröivä yhteiskunta on aina vaikuttanut lasten maailmaan, selviää Virpi Väisäsen historiasarjasta.

13.9. 2:00

Kouluun pääseminen mullisti monen lapsen elämän runsas vuosisata sitten. Ei niinkään siksi, että pääsi istumaan luokassa, vaan siksi, että kodin ja koulun välinen matka oli vapaa vyöhyke, joka tarjosi pienen mahdollisuuden seikkailuun ilman sen enempää kodin kuin koulunkaan asettamia paineita.

Virpi Väisäsen kolmiosainen historiasarja Ootsä mun kaa? tutkii lasten elämää ja kaverisuhteita Suomessa viime vuosisadan aikana. Siihen mahtuu monenlaisia vaiheita agraariyhteiskunnan työkeskeisyydestä 1970-luvun lähiöiden villiin vapauteen ja 1990-luvun uuteen eriarvoistumiseen. Samalla Suomi muuttui kehitysmaasta urbaaniksi palveluyhteiskunnaksi.

Ympäröivä yhteiskunta on aina heijastunut lasten maailmaan, oli sitten kyse oikeiston ja vasemmiston välisistä jännitteistä, talouslamasta tai suhtautumisesta sukupuolivalistukseen ja homoseksuaalisuuteen.

Lasten kasvatusihanteet alkoivat jo vuosisadan puolivälissä muuttua tottelevaisuudesta ja kuuliaisuudesta kohti itsenäistä ajattelua.

Sarjan haastateltavina ovat dosentti Antti Malinen Tampereen yliopistosta sekä tutkimusjohtaja Sinikka Aapola-Kari Nuorisotutkimusverkostosta.

Kerrontaa värittävät elävästi luetut aikalaiskokemukset eri vuosikymmeniltä.

Ootsä mun kaa?, Yle Areena sekä Radio 1 maanantaisin.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat