Hittisarja Aikuisten finaalikausi on riemullinen kapina menestystarinoita vastaan

Trendi-Kallion ruumiinavaus kasvaa kolmannella kaudellaan ylistykseksi pysyvyydelle ja ei-romanttisille ihmissuhteille.

Aikuiset-sarja ei onneksi koskaan kasva aikuiseksi. Sen päähenkilöt ovat impulsiivinen kahvilayrittäjä Oona (Anna Airola) ja hänen paras ystävänsä, huoleton käsitetaiteilija Arttu (Elias Salonen).

13.9. 7:30

Kuten Peter Pan tai Peppi Pitkätossu, myöskään trendikkään kalliolaisuuden luuydintä kaivertava Aikuiset-sarja ei koskaan kasva aikuiseksi. Onneksi.

Kolmannella ja viimeisellä kaudellaan sarja on yhtä vellovan utooppinen kesäkeitto kuin alussa. Syksy ei tule, kukaan ei ota itseään niskasta kiinni ja Instagram-ilmiöt vaihtuvat kuin sää.

Tyyliltään sarja onnistuu tasapainottelemaan viiltävän ironian ja vilpittömän tunteen välissä jokseenkin jäljittelemättömällä tavalla. Se on havainnoissaan kouristavan tarkka. Sarjan konseptoinut ja pääkäsikirjoittanut Anna Brotkin sekä ohjaaja Anna Dahlman ovat yhä lähes kivuliaasti ajan hermolla.

Sarjan vitsit ovat usein niin sidoksissa parikymppisen kantakaupunkilaisen itsensätyöllistäjän ahdistukseen, että huumori palaa kuin tähtisädetikku. Siis lujaa ja osuvasti, mutta täysin ajan ja paikan ehdoilla. Lukuisat somevaikuttajien ja kalliolaisintellektuellien cameo-esiintymiset alleviivaavat paikallisuutta.

Kymmenen vuoden kuluttua Aikuiset on enää korkeintaan tuju nostalgiaruiske Kalliossa kasvaneen apurahataiteilija-aktivistin lihaksessa. Universaaliuteen tai ajattomuuteen se ei pyri.

Päähenkilö, nyt 27-vuotias kahvilayrittäjä Oona (Anna Airola), on edelleen rakastettavan raivostuttava säheltäjä, jonka epävarma impulsiivisuus ja sosiaalinen kömpelyys hehkuvat ympäristön intersektionaalisen feminismin rinnalla kuin vegaanivaikuttajan salaa tilaama äyriäispasta. Oonan paras ystävä Arttu (Elias Salonen) on omien sanojensakin mukaan internetissä kasvanut käsitetaiteilija, joka surffaa post-ironian ja diskurssien aallonharjalla vilpittömän huolettomasti.

Kokkolasta Helsinkiin muuttanut Oonan isä Markku (Ville Myllyrinne) on leppoisassa konkreettisuudessaan kuin laiva, jonka kannelle Kallion sisältömarkkinointi-vauvablogi-mieskuva-työstäkieltäytyjä-business ambassador -virtauksista voi välillä pelastautua. Oonan on-off-ex-poikaystävä Pesso (Miro Lopperi) on kahvilan naapurissa pyöräkorjaamoa pitävä itsevarma järjen ääni, jonka lempeys ja rakkaus Oonaan on omiaan ylläpitämään sarjan autuasta pseudotodellisuutta.

Pesso (Miro Lopperi, vas.) on Oonan on-off-ex-poikaystävä ja itsevarma järjen ääni. Kuisma (Mikko Kauppila) on ylikiltti ekoaktivisti.

Kaikki sarjan hahmot ovat omalla tavallaan sympaattisia ja hyvää tarkoittavia – jopa kahvilan kanta-asiakkaana istuva arrogantti Pukumies (Joonas Nordman), joka edustaa itseensä eksynyttä kokoomuslaista self made man -narratiivia, mutta rakastaa silti estoitta anarkokommunisti-vähemmistöaktivistitytärtään Pilluminatia (Linnea Leino).

Konfliktit on sarjassa rakennettu absurdista ajankuvasta kumpuavaksi sähellykseksi, jossa erilaiset ihmiset pyrkivät tarpomaan eteenpäin ja toteuttamaan itseään.

Näyttelijät tekevät huolellista, pikkutarkkaa työtä. Pilluminatin korrekti puherytmi, Pesson verhotun rakastuneet katseet Oonaan ja Artun silmissä välähtävät epävarmuuden ja voitonriemun sävyt ovat mannaa, jota kuvaus ja leikkaus saumattomasti tukevat.

Oonan isä Markku (Ville Myllyrinne) on muuttanut Kokkolasta Helsinkiin. Tanssikaverina Hanna (Ushma Olava).

Vaikka kolmas kausi ei käännä tyylilajia tragediaan tai perisuomalaiseen tuijotteludraamaan, sarja ei jää pelkäksi sitcom-revittelyksi. Ihmiskuva syvenee. Ensimmäistä kertaa henkilöt sanovat toisilleen asioita, jotka tilannekomediassa usein jätettäisiin sanomatta.

Ylikiltti ekoaktivisti Kuisma (Mikko Kauppila) myöntää Oonan olevan hyvää tarkoittavaa mutta raskasta seuraa. Oona tunnustaa Pessolle itseinhonsa, joka estää häntä todella tutustumasta itseensä. Jopa Arttu sanoo Oonalle päin naamaa, että tämä on ystävyyssuhteessa aina saamapuolella Artun järjestäessä kaikki käytännön asiat.

Erityislaatuista Aikuisissa on se, mitä rehellisyyden purkauksista seuraa. Hahmot oppivat uutta mutta eivät hylkää toisiaan tai todella muutu.

Sarja kapinoi avoimesti perinteistä draaman kaarta vastaan. Ei tule suurta käännettä, mikään ei lopu. Riidat sovitaan, self help -projektit kaatuvat mahdottomuuteensa. Menestyjäpariskunta Yolan (Aksa Korttila) ja Tuomaksen (Eppu Pastinen) yliampuva sosiaalinen etulyöntiasema vain kärjistyy, mutta Oona oppii elämään asian kanssa. Edes kahvilaan iskevä putkiremontti ei muuta mitään, vaan siihen päätetään sopeutua.

Lopulta Aikuiset kasvaa kiinnostavaksi vastavoimaksi kuvaamalleen lyhytjänteiselle identiteettiprojektielämälle, jossa trendit, ihmissuhteet ja työt vaihtuvat jatkuvasti. Sarja ylistääkin pysyvyyttä, lämpöä ja jatkuvuutta.

Tervetullutta draamallista aktivismia on myös sarjan ylistyslaulu ystävyydelle. Keskiössä ei ole kompleksinen romanttinen rakkaus vaan Oonan ja Artun symbioottinen, kaiken nähnyt ystävyys.

Kun Oona yrittää pärjätä yksin ja mennä hammaslääkäripelostaan huolimatta viisaudenhampaan poistoon ilman Arttua, toimenpiteestä ei tule mitään. Vasta, kun Arttu saapuu, pitää Oonaa kädestä ja näyttää tälle Kumman kaa -sarjaa puhelimen näytöltä, koko maailma on taas tasapainossa.

Uutta vastarintaa on kieltäytyä pärjäämästä yksin, kieltäytyä individuaalista menestyjätarinasta. Sitä Aikuiset viestittää vastaansanomattomasti.

Aikuiset, kolmas kausi, Yle Areena. (K12)

Aikuiset-sarja on ylistyslaulu ystävyydelle. Arttu tulee Oonan tueksi viisaudenhampaan poistoon.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat