Japanilainen Junk Head on poikkeuksellinen animaatioelokuva: se syntyi käsityönä ja vei vuosia

Hahmot, lavasteet ja animaatio ovat teknisesti moitteettomia, mutta tarina jää kesken.

Kaukaisessa tulevaisuudessa maan uumenissa kohdataan outoja olentoja.

14.9. 2:00

Animaatio

Junk Head ★★★

Janku heddo, Japani 2021

Teema klo 22.45 ja Yle Areena (K12)

Junk Head on monella tapaa poikkeuksellinen animaatioelokuva. Tietokoneanimaation aikakaudella se on tehty perinteisenä käsityönä. Nukkeanimaatio tulee Japanista, joka on piirretyn animen suurvalta.

Hurjinta on, että ohjaaja Takahide Hori teki koko elokuvan melkein yksin – käsikirjoitti, ohjasi, kuvasi, leikkasi, valaisi ja niin edelleen. Pohjana oli puolituntinen lyhäri, jonka tekeminen vei neljä vuotta. Pitkä versio vaati kuusi lisää.

Junk Head sijoittuu kaukaiseen tulevaisuuteen, jossa ihmiskunta on geenimanipuloitu elämään liki loputtomiin mutta menettänyt samalla lisääntymiskykynsä.

Maan uumenissa evoluutio on kulkenut omaa rataansa ja yhdistellyt biologiaa ja teknologiaa. Sinne pudotetaan kapselissa tiedustelija etsimään uuden elämän eliksiiriä.

Etsijä vaeltaa yhä syvemmälle yhteiskunnan muinaisen koneiston kerroksiin ja kohtaa outoja olentoja, niin hirviöitä kuin työläisiä, pettäjiä ja auttajia.

Hänen kohtalonsa muistuttaa etäisesti Pinokkion kehitystä. Hänen matkansa muistuttaa pikemmin sukellusta Danten Jumalaisen näytelmän helvetin piireihin kuin lapsille sopivaa satua.

Horin stahanovilaisesta uurastuksesta on syntynyt huima painajaismaailma keksittyine kielineen. Hahmot, lavasteet ja animaatio ovat teknisesti moitteettomia.

Tarina jää kesken ja siksi ohueksi. Horin rakentaman maailman pohjalla yhden venttiilin valvojan torkahdus kertautuu yläkerroksissa. Siinä voi nähdä vertauskuvan nykymaailmasta, jonka joka kolkka on verkottunut riippuvaiseksi kaikista muista.

Ohjaaja on sanonut, että Junk Head olisi ensimmäinen osa trilogiasta. Saapa nähdä, pystyykö hän jatkamaan ja syventämään tarinaa ja teemoja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat