Milja Sarkolan ja Laura Lehtolan yhteistyö kantaa hedelmää: Esitys on uudenlaista perhekuvausta, jota ei paljon teatterilavoilla näy

Laura Lehtolan kirjaan perustuva Minä valitsin sinut kuvaa yhden parisuhteen kaaren ja sen haasteet.

Kuvassa Misa Lommi ja Wenla Reimaluoto.

23.9. 15:21

Minä valitsin sinut, kantaesitys Helsingin kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä 22.9. Laura Lehtolan romaanin sovitus näytelmäksi Laura Lehtola ja Milja Sarkola, dramaturgia Henna Piirto, ohjaus Milja Sarkola. ★★★★

Ensin suhteen tiellä on heteronormatiivisuuden hetteikkö, sitten lapsiperhearki kampittaa rakastavaiset.

Laura Lehtolan ja Milja Sarkolan Lehtolan romaanista Minä valitsin sinut (2020) dramatisoima samanniminen näytelmä kuvaa Elisan (Misa Lommi) ja Saaran (Wenla Reimaluoto) suhteen kehittymisen 2000-luvun alun opiskelijasolun jakamisesta perheen perustamiseen. Se on uudenlaista perhekuvausta, jota ei kovin paljoa teatterilavoilla olla nähty.

Kolmetoista vuotta kattava tarina ei ole pelkkä parisuhteen ruumiinavaus, vaan myös katse 2000-luvun muutokseen mielipideilmastossa. Yhteiskunnalliset muutokset käyvät dialogia naisten suhteen realiteettien kanssa esimerkiksi hedelmöityshoitolain kohdalla. Esitys pohtii myös seksuaalisen suuntautumisen joustavuutta ja ajan vaikutusta ihmiseen.

Lehtolan romaani avasi Elisan ja Saaran rakkaustarinan näkökulmatekniikan kautta, jossa osapuolet vuorotellen avautuivat päiväkirjamaisesti. Tämä mahdollistaa monimielistä tulkintaa suhteen kulusta, mutta toimisi ymmärrettävästi hankalasti teatteriesityksen todellisuudessa.

Esityksessä Sarkolan ja Lehtolan toimiva dramaturginen ratkaisu on kuljettaa tarinaa haastatteluiden kautta, joita Saara antaa sateenkaarisuhteita tutkivalle Antille (Pyry Nikkilä).

Ratkaisu rajaa hieman enemmän tilaa Saaralle, joka on muutenkin suhteen katalysaattori.

Kun taloushallintoa opiskeleva säntillinen Elisa kantaa sähköpianonsa boheemin kirjailijanalun Saaran opiskelijakämppään, saapuu hänen vanavedessään samalla tuulahdus pullantuoksuisesta ydinperheestä vanhempien (herkulliset roolit rakentavat Kaisa Torkkel ja Unto Nuora) muodossa.

Hiljalleen naiset rakastuvat, mutta ulkomaailma ei ole suhteeseen valmis. Ja kun ulkomaailma on muuttunut, ovat naiset kasvaneet erilleen arjen paineiden ja odotusten alla. Lapsenhankinta on kulminaatiopiste monella tavalla ja osoittaa naisparin epätasa-arvoisen aseman heteropariskuntiin nähden. Esitys ei saarnaa, vaan näyttää.

Normien kuristavuus ja varsinkin Saaran sisäistetty häpeä on nyplätty rakkaustarinan kudokseen lämpimällä huumorilla, Wenla Reimaluodon ronskista Saarasta ei voi olla pitämättä. Etenkin Saaran suuhun aseteltu Lehtolan dialogin soljuvuus ja huumori on nautittavaa, itseironista ja suoraa.

Tarina etenee ketterästi elokuvallisin leikkauksin ja joissain kohdin mietityttää, kadotetaanko rakkausarinan intiimiys kovaan vauhtiin. Sarkolan ohjaus kuitenkin onnistuu herkillä tempon ja tunnelman vaihdoksilla pitämään mielenkiinnon yllä. Varsinkin toisessa näytöksessä tarina saa ilmavuutta ympärilleen. Kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä arjen kulissit vaihtuvat silmänräpäyksessä kodista ja Saaran kirjoitusresidenssistä, Rytmi-kahvilasta Saaran sanoin ”vappu 2.0:ksi” muuttuneeseen pride-puistopiknikiin.

Näyttelijäntyössä on useita pieniä herkkupaloja. Aina loistava Hanna Raiskinmäki tekee tukun tarkasti hahmoteltuja pieniä rooleja hedelmöityshoitoklinikan lääkäristä pariskunnan Matias-poikaan.

Sarkolan ja Lehtolan yhteistyö on selvästi ollut hedelmällistä ja lavalle välittyy kepeä pakottomuus, joka noussee aiheen henkilökohtaisuudesta.

Kuvassa Unto Nuora ja Misa Lommi, takana Pyry Nikkilä.

Sävellys ja äänisuunnittelu Aleksi Saura, lavastus K. Rasila, puvut Emilia Eriksson, valot Kari Leppälä, läheisyyskoreografi Sara-Maria Heinonen. Rooleissa Wenla Reimaluoto, Misa Lommi, Pyry Nikkilä, Kaisa Torkkel, Unto Nuora, Vappu Nalbantoglu, Hanna Raiskinmäki, Katiana Chatta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat