Riku Siivosen romaani on kekseliäs mutta kuulostaa välillä ironiselta kolumnikokoelmalta

Ahdistus tuottaa jatkuvaa puhetta esikoisromaaniin.

Riku Siivonen perheen maatilalla, jossa hän on penkonut isänsä tavaroita ja kirjoittanut kokemuksesta romaanin.

29.10. 12:44

Romaani

Riku Siivonen: Kaikki isäni tavarat. WSOY. 196 s.

Mies setvii isänsä mittavaa jäämistöä, lähinnä vanhaa tavaraa, ja samalla omaa sotkuista elämäänsä.

Hän kuuluu päällisin puolin yhteiskunnan onnistujiin: on viestintäkonsultin työ ja menestynyt elokuvaohjaaja tyttöystävänä. Kaiken huipuksi myös osa-aikaisen isän rooli sujuu kohtuullisen hyvin.

Riku Siivonen muistuttaa taas päällisin puolin esikoisromaaninsa puhujaa. Hänkin on nelikymppinen ja toiminut samalla alalla. Hänen kolumnejaan on ilmestynyt useammassakin julkaisussa, ja tietokirja kokaiinikauppiaasta ilmestyi juuri äsken.

Osa Kaikki isäni tavarat -romaanista koostuukin kolumnimaisesta puheesta. Kyytiä saavat kaikkialla rehottava ulkokultaisuus ja omahyväisyys, joilta ei säästy mikään poliittinen tai taloudellinen suunta. Tyyli muistuttaa tällöin lähinnä Jyrki Lehtolan satiirisia pakinoita.

Siivonen on varmaankin ruotinut maailmaa kolumneissaan yhtä pisteliäästi. Hänen romaanissaan näistä näkemyksistä tulee fiktiota: kertoja latelee puheitaan tuohtuneesti, sitten ironisesti ja tunnustaen, että hän on napannut ajatuksia sieltä täältä, muun muassa ystäviensä puheista.

Hän ei setvi vain isänsä loputonta kamavarastoa, vaan yhtä lailla hankalaa tavaraa pursuaa omassa itsessä. Jatkuva puhe on yritys peittää ahdistus, jonka alkuperä ei ole oikein selvillä. Niinpä mies käy alituiseen terapioissa – ja pilkkaa heti perään myös kaikenlaisia terapiapuheita.

Myös huumeiden ja lääkkeiden nappailu ja sivusuhteet ovat tapa käsitellä ahdistusta. Eivät vain auta. Kertoja pyrkii läheisyyteen, tulemaan hyväksytyksi, ei vain osaa oikein olla läsnä.

Pakostakin isältä on periytynyt yhtä ja toista. Isä oli eksentrikko, varhain eronnut ja lähinnä poissaoleva isä. Silti hän oli pojalla esikuva ja myös ihminen, joka osasi pitää huolta heikommista varsinkin partiotoiminnassa.

Kertojan jatkuva puhe ja sapekkuus tuo mieleen, että vauhtia on ehkä haettu jopa Dostojevskin Kellariloukosta tai Thomas Bernhardin kyltymättömästä vihasta. Yhtä kirjallisesti korkeatasoiseen jälkeen Siivonen ei kuitenkaan pyri.

Siksi kirja sijoittuu kovasti yleistyneeseen nykygenreen: yksi ainut puhuja kertoo ja kertaa elämänsä ja näkemyksensä.

Kaikki isäni tavarat sisältää siksi paljon hyviä aiheita, jotka jäävät käsittelemättä. Näihin kuuluu kertojan tapa esittää eri ihmisille aina näille kelpaavaa hahmoa kuin Woody Allenin elokuvan Zelig konsanaan.

Tai kimpaantuminen siitä, että Taiteilijaksi nimetty rakas pyrkii muka käyttämään suhdetta elokuvan materiaalina. Mikä onkaan fiktiota, mikä ei?

Lukijalle kertoja on paitsi hervoton puhujamies myös vähän rasittava tyyppi. Hän tietää sen tosin itsekin.

Siivosen romaani jää nokkelaksi, parahimmillaan hyvinkin kekseliääksi monologiksi. Kaikki ajankohtaiset aiheet, niin somen kuin nykytalouden kiroukset, tulevat pikavauhtia käsitellyksi.

Hyvän romaanin vaatimaa kerrontaa ja henkilökuvauksia on vähemmän.

Oikaisu klo 15.09. Fjodor Dostojevskin kirjan nimi on Kellariloukko, ei Kellariloukku, kuten tekstissä aiemmin mainittiin.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat