Elokuvaopiskelija rakastuu väärään mieheen – Hieno, intiimi parisuhdetutkielma The Souvenir tehtiin erikoisella metodilla

The Souvenir perustuu ohjaaja Joanna Hoggin omiin nuoruudenkokemuksiin.

”Älä houkuttele minua kiduttamaan sinua”, Anthony (Tom Burke) sanoo. Julie (Honor Swinton Byrne) alistuu silti suhteeseen.

18.9. 2:00

Draama

The Souvenir ★★★★

Britannia/USA 2019

TV5 klo 21.00 (K12)

Nuoruusvuosien epätasapainoinen suhde ja pyrkimys taiteelliseen kasvuun saavat alastoman avoimen hahmotuksen Joanna Hoggin palkitussa parisuhdetutkielmassa.

Lontoo, 1980-luvun alkupuoli. 24-vuotias elokuvataiteen opiskelija Julie valmistelee mustavalkoista taide-elokuvaansa. Juhlissa hän kohtaa itsevarman oloisen vanhemman Anthonyn, joka ei kuitenkaan kerro kaikkea itsestään.

Anthony käyttää heroiinia, varoittavat tämän ystävät. Mies pyytää rahaa, arvotavaroita häviää.

”Älä houkuttele minua kiduttamaan sinua”, mutisee Anthony, mutta Julie alistuu suhteeseen.

The Souvenir pohjautuu Joanna Hoggin (s. 1960) omiin nuoruudenkokemuksiin. Ohjaaja-kirjoittaja on aiemmissa töissään käsitellyt kipeitäkin henkilökohtaisia teemoja: lapsettomuutta, ikääntymistä.

Tällä kertaa hän hyödynsi myös päiväkirjojaan ja muinoin ottamiaan valokuvia. Julian kattohuoneisto varakkaamman väen Knightsbridgessä, kuulujen tavaratalojen naapurissa, on sisustukseltaan tarkka kopio Hoggin tuonaikaisesta asunnosta.

Ohjaaja oli valinnut Anthonyn rooliin Tom Burken ja Julien Rosalind-äidiksi jo lapsesta tuntemansa Tilda Swintonin. Tämä oli ystävänä seurannut läheltä suhdetta, jota Hogg nyt aikoi kuvata. Elokuvaa valmisteltaessa Hogg tapasi Tildan tyttären Honor Swinton Byrnen ja keksi pyytää tätä Julien rooliin.

Swinton Byrne ei ollut näytellyt kuin lapsena yhdessä elokuvassa. Häntä, amatööriä, ohjattiin improvisoimaan dialogia annetun taustamateriaalin pohjalta, kun taas ammattinäyttelijät noudattivat heille annettua käsikirjoitusta. Metodi osoittautui onnistuneeksi.

The Souvenir on pitkälti sisätiloihin sijoittuva, pitkien kohtausten ja jutustelevien dialogien kamaridraama, jossa pettymykset kohdataan ääntä korottamatta. Kuvasommitelmat ovat jopa arkkitehtonisia, kameran liikkumattomuus ja leikkauksen verkkaisuus korostavat kerronnan intiimiyttä.

Anthonyn hillityn arrogantti hahmo säilyttää salaperäisyytensä, jos kohta hänenkin kuorensa myös murtuu. Miellyttämishaluisessa Juliessa korostuu hyväuskoisuus ja tahto ylläpitää epätasapainoista suhdetta.

Toisaalla Julie valmistelee elokuvaansa, ja parisuhde ja taiteellinen työ lomittuvat. Opettaja puhuu Hitchcockista, Anthony haluaa pukea Julien kuin Vertigossa.

Alkuperäisen suunnitelmansa mukaisesti Joanna Hogg teki myös jatko-osan The Souvenir II (2021), jossa Julie tapaa Anthonyn vanhemmat ja ystäviä, ja suhdetta kuvannut ensimmäinen elokuva saa ensi-iltansa.

Arvovaltaisen brittiläisen elokuvalehden Sight & Soundin kriitikkoäänestyksessä kumpikin työ voitti vuoden parhaan elokuvan tittelin.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat