Sirkusesityksessä tutkitaan trampoliinin mahdollisuuksia painovoimaa uhmaten: Parhaimmillaan liike on niin soljuvaa, että vaaran momentti unohtuu

Tanssin talossa esitettävä Esquive heittäytyy siihen, että hetki kannattelee.

Esquiven esittäjät ponnistavat yhä uudelleen lentoon, uudesta kulmasta, uudenlaisia kieppejä ja kohtaamisia keksien.

16.9. 13:33

Nykysirkus

Gaëtan Levêquen Esquive Tanssin talossa. Ohjaaja Gaëtan Levêque, koreografia Cyrille Musy.

Esityksen alussa luodaan haavekuvia painottomuudesta akrobaattisin nostoin ja heitoin – ja sitten lennetään.

Ihmisen halu päästä hetkeksi vapaaksi maata kohti vetävästä voimasta on universaali: erilaisia ponnahduslautoja ja hyppylaitteita on rakenneltu kaikkialla maailmassa. Pohjois-Alaskan inuiitit valmistivat tiettävästi ensimmäiset trampoliinit hylkeen- ja mursunnahoista vuosittaiseen valaanpyyntijuhlaansa, ja länsimaisittain rakennettu trampoliini kulkeutui lopulta voimistelun kautta sirkusvälineeksi.

Kauas on tultu temppukeskeisestä olympialajista. Teoksen ohjannut Gaëtan Levêque on omistanut elämänsä trampoliinin mahdollisuuksien ja tarinankerronnan tutkimiselle. Hän on yksi trampoliiniakrobatian tekniikkakeskeistä arvomaailmaa tuulettaneista ranskalaisartisteista, jotka halusivat 2000-luvun vaihteessa tuoda esityksiin tunnetta ja uusia sisältöjä loputtomien, toisiaan seuraavien temppukimaroiden sijaan.

Nykyisin Levêque myös opettaa, muun muassa Ranskan valtiollisessa sirkusyliopistossa CNACissa (Centre National des Arts du Cirque).

Mitä uutta trampoliinin mahdollistama, avarana aukeava ilmatila voisi tuoda yleisöjen eteen?

Esquivessa näyttämölle on upotettu kolme trampoliinia sekä niiden keskellä nousevia ja laskevia, näyttäviä seinäelementtejä. Ne luovat painovoimaa uhmaavalle leikkikentälle kaltevia ja pystysuoria tasoja, mistä esiintyjät ponnistavat yhä uudelleen lentoon, uudesta kulmasta, uudenlaisia kieppejä ja yllätyksellisiä kohtaamisia keksien.

Mielenkiintoiseksi nousee, että monesti liikkeen rytmi ei synkkaa taustalla soivan musiikin rytmiin. Sen sijaan se syntyy ihmiskehon ja trampoliinin välisen tunnustelevan, hetkessä elävän, fyysisen dialogin kautta. Joissain kohdissa voisi toimia myös abstraktimpi, maalailevampi äänimaisema, joka ei nojaa iskuihin.

Esitys kiteyttää jotakin hyvin olennaista sirkuksesta: loputtoman uteliaita sukelluksia painottomuuden tutkimiseen, ihmiskehon rajojen hervotonta venyttämistä, räjähtävää leikkiä. Parhaimmillaan liike on niin soljuvaa, että vaaran momentti hetkeksi unohtuu ja esityksen katsominen saa rentouttavan, melkein meditatiivisen tason. Luottamus ja heittäytyminen siihen, että hetki kannattelee.

Sirkusta tullaan näkemään Tanssin talossa vastaisuudessakin, sillä Cirko – Uuden sirkuksen keskus on yksi Tanssin talon ohjelmakumppaneista. Toivotaan, että yhteistyökuvio tuo lähivuosina useita vastaavia kansainvälisiä huippuja Helsinkiin, ja että suomalaisyleisöt löytävät isoin joukoin tiensä nykysirkuksen luo.

Esiintyjät Baptiste Petit, Hernan Elencwajg, Aris Colangelo, Hugo Couturier, Remi Auzanneau , äänisuunnittelija Maxime Delpierre, valosuunnittelija Jérémie Cusenier, pukusuunnittelija Mélinda Mouslim, lavastesuunnitelija Gaëtan Levêque, tuotanto Le Plus Petit Cirque du Monde, vierailun järjestäjä Cirko – Uuden sirkuksen keskus.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat