Stadionista tuli muusikoiden päätepysäkki, mutta kaupunki ja kuulijat tarvitsisivat pienempiä keikkoja

Stadionkeikka on ylittämätön huipentuma, jonka jälkeen Antti Tuisku ja Sunrise Avenue voivat päättää uraansa. Massojen miellytys ei paranna keikkakokemusta, toimittaja Tero Kartastenpää kirjoittaa.

18.9. 2:00 | Päivitetty 18.9. 10:15

Antti Tuisku esiintyi kaksi kertaa Olympia­stadionilla. Levy-yhtiö tiedotti, että konsertit ”asettivat uuden standardin kotimaiselle show’n tekemiselle”. Oli pyroa ja laseria.

Yksi ”stadionhistorian näyttävimpiä elementtejä” oli neljätoista metriä pitkä ja kahdeksan metriä korkea kultainen härkäkoriste. Tapahtuman erinomaisuutta hehkutettiin kuin oltaisiin myymässä televisiota: näyttöjä oli 684 neliötä eli 41 miljoonaa pikseliä.

Se on 1 171 pikseliä per katsoja.

Pari päivää myöhemmin Tuisku kertoi lopettavansa keikkahommat, kunnes on saanut vedettyä läpi vielä ensi vuoden konsertit.

Stadionista on tullut hillotolppa ja päätepysäkki. Cheek pisti uransa tauolle urheilukeskuksessa vuonna 2014. Tänä vuonna Sunrise Avenue vietti siellä kuolemaansa. Musiikkikirjoittaja Jean Ramsay kutsui Olympiastadionia ”elefanttien hautausmaaksi” Facebookissa.

”Voisiko näille hahmoille kalibroida tuon ammatin uudestaan jotenkin niin, ettei se ole joku hemmetin videopeli, joka pelataan läpi?” hän kysyy.

Massatapahtuma on suosiota tavoittelevalle artistille huipentuma, jota ei voi ylittää. Muusikolle toinen vaihtoehto voisi olla menestyksen etsiminen musiikin muodon kehittämisessä. Kolmas vaihtoehto on vanhin ja ankein. Artisti voi uurastaa tanssilavoilla läpi vuosikymmenten, koska laulaminen on palveluammatti, ei brändäystä.

Tuiskun valinta on kunnioitettava. On virkistävää, että taiteilijat osaavat myös lopettaa. Eivät kaikki loppukausien tuotokset ole ymmärryksen kruunaamia avainteoksia, kuin Schjerfbeckin omakuvia, vaan haalistuneita versioita entisestä.

Tuiskun Bailantai-viikonlopulla ratsastivat myös Suvilahteen suurta jääkiekkohallia suunnittelevat tahot. Että kyllä kaupunkiin tarvitaan vielä yksi halli, koska Antti Tuiskukin sai stadionille kahtena iltana 70 000 ihmistä.

Suunnitellun hallin alta menisi monien festarien päälavan paikka. Samaan aikaan kaupungissa kaivattaisiin muutaman tuhannen katsojan vetäviä keikkatiloja. Tällaisia paikkoja tarvitsisivat myös kuulijat.

Liialliset massat luovat stadionkeikoille paineet luoda koko kansan show'n, joka tarkoittaa artistia rasittavien hittien potpureita, lauluohjelmista tuttuja vierailijoita ja ilotulitteiden väistelyä lavalla.

Kokemus on kuin katselisi lauantai-illan perheohjelmaa, jota suurin osa vierustovereista tuijottaa kännykkänsä ruudun kautta. Miten sellainen voi olla jonkun musiikkitekojen huipentuma?

Antti Tuisku puhuu musiikissa pärjäämisestä urheiluvertauksin self help -kirjassaan Menesty! Paljon myyneet levyt, keikat ja yleinen suosio ovat hänelle voittoja, vähän kuin urheilukisoissa saatuja pokaaleja. Tuisku haluaa pitää itseään ”voittajana”, joka kuitenkin jatkuvasti kyseenalaistaa itsensä. Sitä ilmeisesti tarkoittaa suuren poptähteyden ylläpidon lopettaminen.

”Tyyneys ja asioiden käsitteleminen ovat olleet pitkälti kytköksissä hetkessä elämisen opetteluun.”

Fanit voivat nyt vain toivoa, että eläessään hetkessä Tuisku vielä kyseenalaistaa, mitä tarkoittaa voittaminen.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat