Kaivosta löytyi ruumis, ja yksi Suomen rikoshistorian klassikoista sai alkunsa – Mirkka Lappalaisen teos on kuin true crimea huikealla 1600-luvun vuosikerta-aromilla

Mirkka Lappalainen asettaa yhteyksiinsä jokaisen tiedonmurun Sköldvikin kartanon isännän tapauksesta.

Näkymä Sköldvikin öljynjalostamoon Emsalön sillalta katsoen.

24.9. 2:00 | Päivitetty 24.9. 9:54

Ihanasta Emsalön saaresta mantereelle palatessa katse hakeutuu korkealta sillalta aina alas vasempaan. Vaikka en tahtoisi. Siellä avautuu suomalainen Mordor, loputtomiin Nesteen öljynjalostamoa. Jopa Porvoon keskustasta lähtenyt kaupallinen juhannusristeily vei lillumaan samaisen Sköldvikin eteen, vaikka luontokohteitakin piisaisi yllin kyllin.

Viime keväänä mielleyhtymä Tolkienin luomasta Mordorista vaihtui johonkin ehdottomasti kauhistuttavampaan, Putinin tuhoamaan Azovstalin terästehtaaseen kai tuhansine uhreineen.

Vertaus tietysti ontuu pahasti, vaan tunteet ovat kuitenkin tosia. Ja on myös Sköldvikistä (suom. Kilpilahti) löytynyt ruumis. Alueella sijainneen kartanon kaivosta. Kalmo oli seitsemän vuotta aiemmin kadonnut isäntä itse.

Syyskuussa 1680 paljastunut aatelismies Nils Rosen­schmidtin tapaus kuuluu Suomen rikoshistorian klassikoihin, ja kyseiseen vuosisataan erikoistunut historioitsija Mirkka Lappalainen kääntää siitä kaiken mahdollisen esiin teoksessaan Smittenin murha.

Nyt kovin suositusta true crime -kirjallisuudesta en välitä, vaan Lappalaisen tarjoilemalla huikealla vuosikerta-aromilla kyllä. Erään surkean aatelismiehen olemuksen lisäksi valaistuu koko aikakausi nykyajasta katsoen omituisine lainalaisuuksineen.

Muutaman alustalaisen mukaan Rosenschmidt lähti Liivinmaalle – ja kaikki tiesivät, että velkojia sekä siveettömän elämän tähden uhkaavia kruunun ja kirkon rangaistuksia pakoon. Kukaan ei jäänyt kaipaamaan häntä.

Virkamiehille kyltymättömän riitapukarin katoaminen oli luultavasti vain helpotus, joten ei häntä välitetty etsiäkään.

Sitä paitsi: ”Talvi vietettiin siellä, minne oli syksyllä satuttu jäämään”, kuten Lappalainen kirjoittaa.

Seitsemännen talven jälkeen kaikin tavoin rappeutunut ja kruunun uudelle isännälle antama Sköldvikin kartano kohtasi ensimmäiset uudistustyöt, kun Ruotsi tarvitsi täydennystä kassaansa Tanskan vastaisen sodan tähden. Vanha kaivo avattiin, vanha isäntä löytyi.

Kaikki arkistot Suomessa ja Ruotsissa kolunneen Lappalaisen kyydissä menneisyys herää ja Porvoon seudun tutut paikat alkavat kuiskia kadonnutta kieltä.

Matala, hirsirakenteinen kaivo on ajat sitten peittynyt olemattomiin. Ikävä kyllä. Smittenin murhan luettuani en voisi vastustaa kiusausta käydä kurkistamassa sitä.

Murha ei tunnetusti vanhene.

Ei edes 350 vuodessa. Vaan rohkeneeko tutkijamme jakaa tuomiot?

Mirkka Lappalainen: Smittenin murha. Katoamistapaus 1600-luvulta. Siltala. 251 s.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat