Kun oma poika kuoli, Nick Caven elämä muuttui: ”Pahin oli tapahtunut”

Tuoreessa haastattelukirjassa Nick Cave päästää lukijan lähemmäs kuin koskaan aiemmin. Seán O’Haganin kirjoittama teos on vuosiin 2015–21 keskittyvä henkilö- ja ajankuva, joka jäsentelee päähenkilönsä taiteellista ja henkilökohtaista muutosta suuren tragedian jälkeen.

Nick Cave avautuu tuoreessa kirjassa myös maaniseksi yltyneestä keramiikkaharrastuksestaan. – Cave kuvattuna Sara Hildénin museossa 17. syyskuuta.

20.9. 0:01

Tietokirja

Nick Cave, Seán O´Hagan: Usko, toivo ja kuolema (Faith, Hope & Carnage). Suom: Ari Väntänen, Sirje Niitepõld. Like. 319 s.

Heinäkuun 14. päivä vuonna 2015 laulaja-lauluntekijä Nick Caven poika Arthur kuoli pudottuaan alas kalliolta Brightonissa, Englannissa.

Onnettomuus muutti Caven elämän: hänen maailmankuvansa, jumalasuhteensa ja tapansa tehdä musiikkia. Yritys käsitellä surua synnytti esimerkiksi kehutun ambient-levyn Ghosteen (2019) ja The Red Hand Files -nettisivuston, jolla ihmiset saavat kysyä Cavelta mitä ikinä haluavat.

”Suru valoi minuun levotonta energiaa. Se sai minut tuntemaan itseni voittamattomaksi ja vähät välittämään lopputuloksesta. Pahin oli tapahtunut”, Cave sanoo tuoreessa Usko, toivo ja kuolema -haastattelukirjassa, joka on sekin yritys pukea suru sanoiksi.

Surutyötä on viime aikoina riittänyt, sillä kirjanteon aikana Cave menetti myös äitinsä Dawnin sekä läheiset ystävänsä Anita Lanen ja Hal Willnerin.

Jokainen heistä vilahtelee kirjan sivuilla, mutta silti Caven viesti lukijoilleen on toiveikas: Pahimmistakin tragedioista pääsee yli. Itsensä hajottaminen ja uudelleen kasaaminen kuuluvat elämään ja taiteeseen. Ihminen toipuu.

Seán O´Hagan on Nick Caven toimittajaystävä. Hänen haastattelukirjansa esikuvana ovat olleet The Paris Review’n kirjalliset syvähaastattelut.

Usko, toivo ja kuolema ei ole perinteinen musiikkikirja siinä mielessä, että se käsittelisi Nick Caven elämää, uraa ja saavutuksia lapsuudesta tähän päivään. Pikemminkin se on vuosiin 2015–21 keskittyvä henkilö- ja ajankuva, joka jäsentelee päähenkilönsä taiteellista ja henkilökohtaista muutosta suuren tragedian jälkeen.

Caven toimittajaystävän Seán O´Haganin kirjoittaman teoksen esikuvana ovat olleet The Paris Review -aikakauslehden kirjalliset syvähaastattelut. Formaatti on kuin tehty Caven kaltaiselle intellektuellille, joka osaa jäsennellä ajatuksiaan ja tunteitaan sekä pukea ne vuoroin runolliseen, vuoroin koomiseen muotoon.

O´Hagan osaa puolestaan kysyä hyviä kysymyksiä, esittää tarkentavia ja vuoroin kriittisiäkin lisähuomioita sekä osoittaa ymmärrystä tavalla, joka saa Caven avautumaan.

Usko, toivo ja kuolema ei lopulta olekaan haastattelu- vaan enemmänkin keskustelukirja. Kaikessa intiimiydessään se on myös tirkistelykirja, sillä Cave puhuu siinä yksityiselämästään hyvinkin avoimesti ja suoraan.

Koronapandemian aikana käydyistä puhelinkeskusteluista rakentuva kirja käsittelee useita aiheita, joista monet ovat Cave-faneille tuttuja: usko, epäilys, luovuus, kärsimys, rakkaus.

Mukana on myös ajankohtaisempia teemoja, kuten woke-kulttuuri, pandemia, kuoleman käsitteleminen ja Warren Ellisin kanssa tehty Carnage-levy (2021).

Caven lähestymistapa aiheisiin on pohdiskeleva ja skarppi, mutta välillä myös melkoisen korkealentoinen: hän ei esimerkiksi väsy toistelemaan, kuinka musiikki on taidemuodoista pyhin ja ”täyttää jumalan kokoisen aukon”.

Kiinnostavimmillaan kirja on silloin, kun Cave päästää lukijan kotiovensa taakse. Puheenvuorot äidistä, isästä, vaimosta, ystävistä, lapsen menetyksestä ja jopa maaniseksi yltyneestä keramiikkaharrastuksesta ovat paljastavia tavalla, johon harva muusikkohenkilökuva pystyy, tai edes pyrkii.

Teosta vaivaa ajoittainen toisto ja oletus siitä, että lukija tuntee kaikki tekstissä mainitut henkilöt. Kokonaisuus on silti virkistävän henkilökohtainen olematta kuitenkaan minäkeskeinen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat