HS:n lukijat muistavat vuoden 1977 sähkölakosta kynttilänvalon ja spriikeittimellä lämmitetyn ruoan

Tulevana talvena uhkaava sähköpula palautti varttuneempien lukijoiden mieliin 49 päivää jatkuneet sähkökatkot.

Shell-huoltoaseman bensapumppua käytetään käsivoimalla sähkölakon aikaan 25. maaliskuuta 1977.

17.9. 13:28

Vuoden 1977 sähkölakosta on jäänyt monien mieleen parhaiten pimeässä poltetut kynttilät ja taskulampun valo. Sähkökatkot ovat palanneet keskustelun aiheeksi tänä syksynä, kun varaudutaan tulevan talven mahdollisiin energiansäästötoimiin.

HS haastatteli syyskuun alussa elokuvaohjaaja Johanna Vuoksenmaata, jonka esikoisromaani Pimeät tunnit kertoo keväästä 1977, jolloin Suomessa oli STTK:n eli silloisen teknisten toimihenkilöjärjestöjen keskusliiton käynnistämän lakon takia katkoja sähkönjakelussa.

Lakko alkoi maaliskuun lopulla ja kesti 49 päivää. Sähkökatkoja oli joka puolella maata.

HS myös kysyi lukijoilta omia muistoja sähkölakkokeväästä. Tapahtumista on 45 vuotta, ja nuorimmat vastaajat olivat tuohon aikaan kouluikäisiä.

Tässä jutussa on lainattu vain sellaisia vastaajia, joiden nimi ja yhteystiedot ovat toimituksen tiedossa.

”Asuin lapsena maalla ja tietysti siellä oli totuttu pimeisiin iltoihin ja katuvalottomiin kyläteihin”, yksi lukija kertoo. ”Ainoa harmittava asia, joka pikkupojalle jäi mieleen oli HS:n jutussakin mainittu Näkymätön mies -tv-ohjelman keskeytyminen ennen ohjelman puoliväliä. Taisipa joinain iltoina keskeytyä vastaavasti myös Rockfordin paperit -sarja.”

Lapsille sähkökatkot olivat jännittävää vaihtelua.

”Meillä lapsilla oli omat taskulamput ja kynttilöitä poltettiin. Herkkuja tai ainakin porkkanoita oli evääksi, ja leikit ja muut puuhat sopeutuivat valottomuuteen”, muistelee nyt 55-vuotias lukija.

Sähkökatkoa ei aina pidetty mitenkään suurena harmina. 1970-luvun alun energiakriisi seurauksineen oli vielä tuoreessa muistissa. Joillakin vastaajilla oli muistikuvia myös energiakriisin ajoilta, jolloin ”isä kävi laittamassa pannuhuoneesta lämpimän veden poikki, jos viipyi liian kauan suihkussa”.

”Kesämökilläkin oli totuttu elämään öljylampun valossa. Maailma on muuttunut noista ajoista. Nyt mukavuuksien rajoittaminen voi olla myrkkyä monille”, 65-vuotias lukija kertoo.

Jo kouluiän ohittaneille sähkölakosta on jäänyt myös vähemmän hauskoja muistoja.

Yksi lukija muistelee olleensa lakon aikaan työharjoittelussa sosiaalihuoltajatutkintoa varten vieraassa kaupungissa ilman asuntoa.

”Asuin pilkkopimeässä sosiaalialan työpaikassa ja nukuin neuvotteluhuoneen sohvalla. Ei voi sanoa, että ei olisi ainakin välillä pelottanut.”

Kun lapset leikkivät kynttilöiden ja taskulamppujen valossa, niin opiskelijat tihrustivat omien töidensä parissa vaivalloisesti.

”Laitoin 12 kappaletta kynttilöitä työpöydälle, kun piti piirtää millintarkkoja kuvia millimetripaperille. Muihin tehtäviin riitti vähemmän kynttilöitä”, yksi lukija muistelee.

Joskus sähkökatko osui alkuillan tunteihin, jolloin suuri osa ihmisistä palasi töistä ja olisi normaalisti laittanut kotona ruokaa.

”Tein päivällistä valmiiksi, mutta sitä piti lämmittää spriikeittimellä. Kynttilöitä poltettiin. Talo lämpesi öljyllä, joten kylmä ei tullut”, nyt 71-vuotias naislukija kertoo.

”Illalla ajeltiin autolla kun kyllästytti pimeässä olo.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat