Woody Allen ei sittenkään lopeta elokuvien tekemistä

Woody Allen kertoi espanjalaislehden haastattelussa, että elokuvien tekemisestä on mennyt hänellä maku. Nyt hän kuitenkin pyörtää puheensa.

Woody Allen vuonna 2012 julkaistussa dokumentissa Woody Allen: A Documentary – Manhattan, Movies & Me.

19.9. 14:41 | Päivitetty 20.9. 10:32

Ohjaaja Woody Allen, 86, ei sittenkään aio lopettaa elokuvien tekemistä. Allen kertoi viime viikonloppuna espanjalaiselle La Vanguardia -lehdelle, että hänen uusin elokuvansa olisi samalla hänen viimeinen elokuvansa.

Maanantaina Allenin edustaja kuitenkin julkaisi tiedotteen, jossa ohjaaja kiistää väitteet lopettamisesta, kertoo muun muassa Variety. ”Woody Allen ei koskaan sanonut olevansa jäämässä eläkkeelle, eikä hän sanonut kirjoittavansa romaania.”

Sen sijaan Allen oli tiedotteen mukaan puhunut siitä, miten häntä harmittaa elokuvien nopea siirtyminen elokuvateattereista suoratoistopalveluihin, sillä Allen itse arvostaa suuresti nimenomaan elokuvissa käymistä kokemuksena.

”Tällä hetkellä hänellä ei ole mitään aikomusta jäädä eläkkeelle ja hän on hyvin innoissaan saadessaan olla Pariisissa kuvaamassa uutta elokuvaansa, joka tulee olemaan Allenin viideskymmenes.”

Wasp 22 -työnimellä kulkevaa elokuvaa kuvataan syyskuun aikana Pariisissa. Variety -lehden mukaan elokuva näytellään kokonaan ranskaksi. Kuvaukset kestänevät muutaman viikon. Pääosan esittäjäksi on huhuttu Isabelle Huppertia, mutta Allen ei vahvista asiaa. Kyseessä olisi ”jännittävä, dramaattinen ja synkkä” draama, joka muistuttaa Allenin mukaan hänen vuoden 2005 Matchpoint-elokuvaansa.

La Vanguardia -lehdelle ohjaaja antoi haastattelun markkinoidakseen kesäkuussa englanniksi julkaistua teostaan Zero Gravity. Humoristinen ja elokuvien maailmaan sijoittuva kokoelma sisältää lyhyitä kertomuksia ja esseitä. Osa kirjoituksista on julkaistu aiemmin The New Yorker -lehdessä, osa taas on uusia. Allen on julkaissut vastaavia kokoelmia aiemminkin.

Keväällä 2020 häneltä julkaistiin muistelmat, tosin pienen kohun saattelemana, sillä alun perin muistelmat hyllytettiin ja julkaisijaksi ryhtyi toinen kustantamo.

Kohut ovat seuranneet Woody Allenia taajaan jo vuosikymmeniä ja yhä voimakkaammin siitä lähtien, kun Allenin ja Mia Farrowin adoptiotytär Dylan Farrow kertoi The New York Timesissa vuonna 2014 julkaistussa avoimessa kirjeessä, kuinka Allen oli käyttänyt häntä seksuaalisesti hyväkseen vuonna 1992. Tyttö oli tuolloin 7-vuotias.

Tapaus nousi uudestaan esiin 2021 HBO:n Allen vs. Farrow -dokumenttisarjan myötä.

Allenia ei ole tuomittu adoptiotyttärensä seksuaalisesta hyväksikäytöstä, ja ohjaaja on kieltänyt toistuvasti käyttäneensä tyttöä hyväksi. Hän on jatkanut työntekoa normaalisti, mutta elokuva-alalla monet ovat ottaneet häneen etäisyyttä ja ilmoittaneet julkisesti katuvansa työskentelyä Allenin kanssa.

Allenin viimeisin elokuva, vuoden 2020 Rifkin’s Festival, kertoi San Sebastianin elokuvajuhlilla rakastuvasta pariskunnassa. Elokuva menestyi kohtalaisesti.

Romanttinen komedia A Rainy Day In New York taas joutui kohun keskelle, kun sen levittäjä Amazon Studios hyllytti projektin kesken kaiken.

Allen nosti 68 miljoonan dollarin kanteen ja sanoi, ettei Amazon ollut noudattanut sopimusta elokuvan julkaisemisesta.

Allenin oikeuteen toimittamassa haasteessa Amazonin väitettiin vetäytyneen sopimuksesta ”25 vuotta vanhan ja perusteettoman” syytöksen takia. Taustalla olivat tälläkin kertaa hyväksikäyttösyytöksiin liittyvät tapahtumat.

Myöhemmin tapaus sovittiin ja elokuva julkaistiin lopulta 2021 Amazon Primessä.

Woody Allen on aiemminkin puhunut aikeestaan hiljentää tahtia elokuvamaailmassa. Kesäkuussa hän kertoi näyttelijä Alec Baldwinin Instagram-haastattelussa suunnittelevansa ehkä vielä yhden elokuvan tekemistä ja jäävänsä sitten kirjailijaksi.

Baldwinin haastattelussa hän valitteli, kuinka ala ei ole enää samanlainen kuin ennen: elokuvat saavat aikaa teattereissa vain muutaman viikon ennen kuin ne menevät suoratoistopalveluille.

”Tämä ei ole minulle enää yhtä nautinnollista”, Allen kuvaili elokuvien tekemistään. Hänen mukaansa into on lopahtanut.

”Kun tein aiemmin elokuvia, ne menivät elokuvateattereihin ympäri Yhdysvaltoja. Nykyään saan elokuvalle aikaa teatterissa pari viikkoa, ehkä neljä tai kuusi, ja sitten se menee suoraan suoratoistopalveluille.”

Päivitetty 20.9. klo 10.31: Lisätty uutiseen tieto, että Woody Allen pyörtää puheitaan elokuvien tekemisen lopettamisesta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat