Steven Spielbergin elokuva sai Toronton elokuvafestivaalien pääpalkinnon, jota pidetään ennusteena Oscar-menestykselle

Steven Spielbergin uutuus The Fabelmans kertoo nuoren pojan kasvutarinan ja on ohjaajan mukaan hänen toistaiseksi henkilökohtaisin elokuvansa.

Steven Spielbergin The Fabelmans kertoo Sammyn (Gabriel LaBelle, keskellä) kasvutarinan. Paul Dano (vas.) näyttelee Sammyn isää ja Michelle Williams (oik.) äitiä.

Menestysohjaaja Steven Spielbergin uusi elokuva The Fabelmans on voittanut Toronton elokuvajuhlien yleisöpalkinnon.

Yleisöpalkintoa on jaettu vuodesta 1978 ja se on elokuvajuhlien pääpalkinto.

Palkintoa on pidetty ennusmerkkinä mahdolliselle Oscar-menestykselle. Aikaisempina vuosina sama palkinto on jaettu esimerkiksi Nomadland-elokuvalle, joka nappasi sittemmin sekä parhaan elokuvan että parhaan ohjauksen Oscar-palkinnot.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat