Nuori pianisti Alexandre Kantorow heittäytyi valloittavasti venäläisiin tunnekuohuihin Helsingin kaupungin­orkesterin solistina

Alexandre Kantorow on pianon koskettimia hyväilevä runoilija ja huimasti kiitävä taituri, osoitti Helsingin kaupunginorkesterin konsertti Musiikkitalossa.

Pianisti Alexandre Kantorow kuvattuna vuonna 2020.

22.9. 14:16

Klassinen

Helsingin kaupunginorkesteri Musiikkitalossa 21.9. Dalia Stasevska, kapellimestari, Alexandre Kantorow, piano. – Leiviskä, Rahmaninov, Sibelius.

Jos klassisen musiikin ystäviltä kysytään, minkä Sergei Rahmaninovin neljästä pianokonsertosta he haluaisivat mieluiten kuulla, vastaus on selvä: kakkosen tai kolmosen. Ne ovat myös pianistien suosiossa.

Olikin hauskaa kuulla pitkästä aikaa Rahmaninovin ensimmäinen, fis-molli-konsertto. Sen ensimmäisen osan hän sävelsi vain 17-vuotiaana, kaksi muuta osaa 18-vuotiaana.

Vuonna 1917, vähän ennen muuttoaan Venäjältä Yhdysvaltoihin, Rahmaninov paranteli konserttoaan. Hän kevensi orkesterin ja pianosoolon paksua tekstuuria ja tiivisti rönsyilevää rakennetta.

Ensimmäinen konsertto on erilainen verrattuna toisen ja kolmannen konserton tummaan melankoliaan. Siinä on nuoruuden kiihkeyttä ja vilkkautta. Griegin pianokonserton vaikutus on ilmeinen.

25-vuotias Alexandre Kantorow heittäytyi valloittavasti nuoren Rahmaninovin tunnekuohuihin. Hänen nopea nousunsa kansainväliseen maineeseen alkoi vuonna 2019 Moskovan Tšaikovski-pianokilpailun voitolla.

Huumaavan virtuoosisuutensa Kantorow todisti heti konserton alussa. Käyrätorven kohtalokasta hälytyssignaalia seurasi orkesterin räjähtävä fortissimo-isku, joka oli lähtölaukaus pianistin kohisevalle kaksoisoktaavi- ja akordivyörytykselle.

Taiturillinen ilotulitus loppui kuitenkin aika pian, ja piano alkoi laulaa pehmeän laulavasti.

Kantorow on pianon koskettimia hyväilevä runoilija, huimasti kiitävä taituri ja tarpeen vaatiessa orkestraalisen mahtava sointimaalailija.

Pitkäsormista Kantorowia ei voi pitää varsinaisena terässormena. Hänen kosketuksensa on aina täyteläisen pehmeä, harvoin kirkkaasti helähtävä. Forte-nousujen sointupylväät ja kaksoisoktaavit eivät paukkuneet tai kolisseet, vaan säilyvät syvän laulavina. Joskus piano hieman peittyi orkesterin alle.

Ylimääräinen, Skrjabinin Vers la flamme (Kohti liekkiä) oli mystis-ekstaattinen näky.

Dalia Stasevska maalaili mehevän venäläis-romanttisen orkesterisoinnin pianon kotimaisemaksi, piti musiikin määrätietoisessa dynaamisessa liikkeessä ja jäsensi intensiivisen jännitekäyrän nousuineen ja laskuihin solistia tarkasti seuraten.

Helvi Leiviskän 13-minuuttinen Sinfonia brevis (1962) aloitti konsertin. Stasevska sai lyhyen teoksen kuulostamaan kestoaan laajemmalta polyfonis-arkkitehtoniselta uusklassiselta monumentilta. Rikas, vuorotteleva soitinnus ja lopun majesteettinen yhteissointi toivat paljon väriä teoksen sangen ankaraan, mutta dynaamiseen henkiseen ilmapiiriin.

Stasevska johtaa laajoin, jäntevin ja hyvin energisin elein. Sibeliuksen salaperäisen ja arkaaisen kuudennen sinfonian vaihtelevat käänteet ja luonnonilmiöt kuulostivat hänen otteessaan aina kiehtovilta yllätyksiltä. Puolessa tunnissa ehti tapahtua paljon.

Teoksen kaleidoskooppimaisissa värin- ja liikkeenmuutoksissa Stasevskalla oli aina horisontti päättäväisesti näköpiirissä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat