#metoo tuli ja meni, mutta seksuaalisen väkivallan uhreilta ei pyydetty edes anteeksi: Martta Kaukosen romaanin raju taide­performanssi yrittää korjata tilanteen

Martta Kaukonen sivuaa romaanissaan useita ajankohtaisia yhteiskunnallisia ja kulttuurisia virtauksia, erityisen tuttuja taidealalta ja kulttuurin kentältä.

Martta Kaukosen Sinun varjossasi -romaanissa kerrotaan performanssista, jonka on tarkoitus olla julkinen anteeksipyyntö.

21.9. 15:40

Romaani

Martta Kaukonen: Sinun varjossasi. WSOY. 276 s.

Taiteen historia tuntee monenlaisia teoksia, jossa etiikan ja moraalin rajoja on venytelty. Suomessa muistetaan yhä kuvataiteilija Teemu Mäen vuonna 1988 tekemä kissankidutusvideo – ja siihen viitataan myös Martta Kaukosen (s. 1976) romaanissa Sinun varjossasi.

Alkuasetelma on nimittäin tämä: Helsingin Lauttasaaressa asuva taidehistorioitsija Anne Hiltunen kokoaa yhteen työryhmää #metoo-aiheista performanssia varten. Ollaan jotakuinkin tilanteessa, jossa olemme yhteiskunnassa nyt: seksuaalisen häirinnän ja väkivallan uhrit ovat tulleet kasvoillaan julkisuuteen ja tekijöitä on paljastettu.

Mutta mitä tekijät ovat saaneet rangaistukseksi?

Romaanin Hiltusen mielestä eivät oikeastaan mitään. He ovat jatkaneet normaalia elämää ja vielä pahempaa – heistä onkin usein tullut julkisuudessa uhreja.

Mäki sai väkivallan muotoja käsittelevästä esityksestään tuomion eläinrääkkäyksestä. #Metoo-kampanjan myötä seksuaalisen väkivallan kanssa julkisuuteen tulleilta uhreilta ei ole edes pyydetty anteeksi – se vähin mitä he olivat toivoneet, romaanin Hiltunen pohtii.

Kaukosen romaanissa Anne Hiltunen on päättänyt korjata tilanteen performanssillaan, jonka on määrä olla se julkinen, puuttumaan jäänyt anteeksipyyntö.

Mukaan työryhmään valikoituu monien miesten märkien päiväunien kohde Minna, ensimmäinen Suomessa julkisuuteen tullut näyttelijä, joka on kertonut tulleensa aikoinaan ohjaajan raiskaamaksi. Hän on antanut haastattelun maan valtalehden Heavin sivuilla, millä leikkisästi viitataan nyt Helsingin Sanomiin.

Performanssin ohjaajaksi Anne kutsuu Ronin, joka on rakentanut uraa Berliinissä eläinoikeuksien puolesta puhuvana performanssitaiteilijana. Roni on muun muassa tehnyt päräyttävän teoksen, jossa hän on vapauttanut berliiniläisen ostoskeskuksen pihassa satakunta kodittomien kissojen löytötalosta adoptoimaansa kissaa.

Nyt tämä entinen lapsinero ja kuuluisan taiteilija Roosa Purppuran poika haluaa olla viemässä eteenpäin feminismin sanomaa.

Äidin varjo heijastuu Ronin elämään – mutta se ei ole romaanin ainoa varjo. Kiinnostava anekdootti on Ronin tapa puhua äidistään genetiivimuodossa äitin. Tämä tuntuu tarkoitukselliselta keinolta muuten kirjakielisessä tekstissä: Roni ei ole kasvanut omaan kokoonsa, vaan on edelleen pieni äidin varjossa, äidin lapsi.

Neljäs työryhmän jäsen on Suvi, joka kutsutaan mukaan sivulliseksi tarkkailijaksi. Suvi on pitkäaikaistyötön, ja mukana projektissa työllistämistuella.

Suvin läsnäolo tuo romaaniin muun muassa kysymyksen taiteen välinearvosta. Onko taiteen tehtävä pelastaa ihmisiä? Pelastuuko ihminen osallistamisen ansiosta, tai osallistumisen?

Yhteisenä polttoaineena näillä neljällä on pettymys ja turhautuminen. Jo romaanin takakannessa lukijalle esitetään kysymys: onko nyt kyse oikeudenmukaisuuden penäämisestä vai kostonhalusta?

Romaanissa kukin työryhmän jäsen on vuorollaan kertoja. Kaukonen sivuaa useita ajankohtaisia yhteiskunnallisia ja kulttuurisia virtauksia, erityisen tuttuja taidealalta ja kulttuurin kentältä.

Elokuvakriitikkonakin työskentelevän Kaukosen yhtenä tyylikeinona on liioittelu, ja hän lyökin usein nautinnollisesti yli. Välillä siitä seuraa kauhua, väliin parodiaa. Samalla kun Kaukonen liikuttelee ja levittelee romaaninsa henkilöiden aktivismin rajoja ja reunoja, lukija jännittää, mihin pisteeseen saakka ryhmä on valmis performanssinsa vetämään.

Alusta asti on selvää, että tyypit ovat hyvin tosissaan ja hyvin vihaisia. Lukijalle vihjaillaan, että nyt ollaan menossa ääritekoihin asti. Vähempi ei riitä.

Intensiivisen romaanin suuri kysymys onkin: Mihin asti taiteen rajoja voi venyttää? Mihin asti taiteen nimissä voi mennä? Romaanin arvo on myös fiktion muotoon puetussa #metoo-kysymyksen tilanneanalyysissä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat