Ruumis pysähtyy, mutta ajatus jatkaa heltymätöntä laukkaa Roman Schatzin romaanissa

Schatzin vuolas puhevirta käy läpi nykyajan kaikki ongelmat.

Saksalaissyntyinen Roman Schatz osaa leikkiä nokkelasti suomenkin sanoilla.

16.10. 14:13

Romaani

Roman Schatz: Kohtaus. Otava. 288 s.

Vaikea tietää, kuinka todenmukaista tämä voisi olla: mies saa autossa aivoinfarktin eikä pysty enää liikuttamaan pikkusormeaankaan. Aivotoiminta ei kuitenkaan pysähdy. Ei hetkeksikään, vaan ajatukset sen kun virtaavat.

Roman Schatz on aina ajan tasalla, onhan hän kirjoittanut kirjojen lisäksi ison pinon kolumneja ja pitänyt haastatteluohjelmaa radiossa. Niinpä myös hänen romaanissa Kohtaus autoon juuttunut mies käy läpi elämänsä ja siinä sivussa muunkin maailman asiat.

Romaani perustuu kuulemma tositapaukseen. Joten voi odottaa, että mies pelastuu lopussa.

Välillä mies on melkoinen arjen älykkö, sitten taas kuin perusmies hukassa nykyajan mutkikkaiden vaatimusten ja luokittelujen keskellä. Niinpä luvassa on vyöry niin terävää sanailua ja kuin hämmentynyttä vatvontaa.

”Pian koneet tunnistavat ja muistavat meidät paremmin kuin me itse”. Oma seksielämä ei ole sen kummempaa. Toisaalta ei yleinenkään tilanne hyvä ole: ”Kaikki on nykyään sallittua, kaikkea saa olla. Paitsi seksuaalisesti turhautunut.”

Koska elämänkokemusta on, joukossa on hyvinkin sympaattisia mietteitä, lapsista ja elämän merkityksestä. Siitä, miten hänen mahdolliseen kuolemaansa reagoidaan.

Usein vain halvaantuneen miehen ajatukset ovat perin tuttuja. Niitä kuulee kantapöydissä, turuilla ja toreilla. Romaaniin toki voikin koota ajatuksia ympäriltään ja omasta päästään.

Vaikkapa sen, miten nykyään työ on kulttuurimme keskeisin arvo. Kun väliin sirotellaan autoradiossa soivien iskelmien sitaatteja, niin työtä koskevia ajatuksia säestää Anssi Kelan kappale: ”Meistä tuli muurareita, taksikuskeja, suutareita…”. Aivan totta, työ määrittää nykyään usein koko elämän.

Kun kirja on fiktiota, voi esittää vapaasti ajatuksia, joita varmaan liikkuu muidenkin mielessä. Tähän tyyliin: kun nainen on päällekäyvä, se on merkki vapautuneisuudesta ja itsenäisyydestä. Mies taas ei voi enää tehdä samoin.

Schatz ei mene tämän pitemmälle, joten kenenkään ei tarvitse hermostua. Myös patriotismi ja hurmahenkisyys tuomitaan. Ironia ja suhteellisuudentaju säilyy. Romaani tuo hyvin esiin, että kaikki reagoivat tavallaan, koska kaikki on lopulta henkilökohtaista. Eikä kukaan silti ole täysin omaperäinen.

Yksi romaanin heikkouksista on, että se sijoittuu tiukasti korona-ajan alkuun. Sulkutiloja ja kieltoja ei juuri jaksa muistella. Jokainen tunsi ne omassa nahassaan, eivätkä Schatzin huomiot juuri tuo menneeseen ahdinkoon lisävaloa.

Toinen, romaaniteknisesti visaisempi ongelma on, että kirja luotaa vain yhden ihmisen elämää, ja sitten sitäkin enemmän. Auton luona käy kyllä sekä ihmisiä että tappelevia eläimiä, mutta kukaan ei huomaa sen sisällä lojuvaa kuskia. Eikä muutenkaan nouse kummemmin esiin.

Huoltoasema, jonka takapihalle auto on jäänyt, on koronan takia puolikuollut.

Vastapainoksi romaani on kielellisesti kekseliäs, vuolas virta ja saksalaissyntyinen Schatz osaa nokkelasti leikkiä suomenkin sanoilla. Erityisen pätevää on pohdinta siitä, mitä kaikkea voi tehdä, jos saa uuden mahdollisuuden, miten elvyttää elähtänyt elämä.

Kokonaan Kohtaus ei ole silti mitään verbaalista herkkua.

Suomen kielessä on koko kirjo parempia verbejä kuin ”laittaa”. Silti romaanissa koko ajan laitetaan jotain: nuoret ”laittavat hänet auton takapenkille istumaan”, ”nainen laittaa ison lasipannun lämmittimelle”, radio tai puhelin laitetaan päälle tai pois ja niin edelleen, joskus monta kertaa yhdellä sivulla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat