Anna Eriksson loi raskaaseen kakkoselokuvaansa laitoksen, jossa pilkataan Eurooppaa ja lypsetään aavetta

Omakustannetaiteilijasta tuli apurahoitettu elokuvantekijä. Huutoa ja synkistelyä täynnä oleva W osoittaa, että Anna Erikssonilla on oma tyyli.

Anna Eriksson näyttelee maanosaa edustavaa Madame Eurooppaa ohjauksessaan W.

22.9. 13:39

Taide-elokuva

W, ohjaus Anna Eriksson, 101 min, K16. ★★

Iskelmälaulaja onnistui tekemään poikkeuksellisen teon: hän ei järjestänyt jäähallikiertuetta vaan kuvasi kansainväliset kriteerit täyttävän taide-elokuvan.

Anna Eriksson olisi voinut halutessaan kehitellä voimaballadeita loppuelämänsä, mutta lopetti levytyksen, koska iskelmäura oli hänestä roskaa.

Venetsian elokuvajuhlille valittu M (2018) vei katsojan arvoitukselliseen tilaan, jossa unilääkepöpperöinen Marilyn Monroe huokailee ronskisti. Symboliikka oli toki lihallisuudella rankistelua ja huipentumat huutamista.

Ohjaaja Eriksson on sittemmin antanut piristäviä haastatteluita, joissa hän on arvostellut toivoa tuovaa taidetta pelkurimaiseksi, koska taiteen pitäisi iskeä kuin nyrkki.

Mäiskimistä olisi ilmeisesti tarkoitus tapahtua uuden elokuvan jokaisessa kuvassa, mutta Erikssonin ottelu on tempoltaan jäykistynyt, toisteinen ja teatraalinen.

Hänen ihannetaiteensa on raskasta.

Sen merkityksellisyys syntyy siitä, että karjuu ranskaksi yksisanaisia abstraktioita.

"Ikuisuus!" "Kuollut!"

W on kylmä ja iloton jatko M:lle.

Oudon laitoksen hoitajat kokoontuvat jakamaan tehtäviä ja kuuntelemaan fanfaareita.

M:ssä kokeellisuus tarkoitti ilmavia kamera-ajoja Portugalin valossa ja pientä vinoilua Hollywoodin perinteille. Suomessa kuvatussa W:ssä ei astuta ulos hallista kuin hetkellisesti, tarpomaan tietysti lumisateeseen.

Hämärässä laitoksessa humisee, kun hoitajat taapertavat pitkiä käytäviä. Erikssonin esittämä Madame Eurooppa venkoilee sadomasokistisessa haarniskassa kosteissa betonitiloissa ja ”mieskone” (brittimuusikko-näyttelijä Parco Lee) puhuu hänelle alentavasti kiinaa.

Elokuvan teeman, vallankumouksen, kannalta merkittävimmissä kohtauksessa mieskone parjaa, kuinka itsensä kadottanut Eurooppa julistaa sotia, vaikka esittää hyväntekijää. Madame Eurooppa haluaa kuulla lisää tai annoksen "punaista lääkettä”.

Jälleen Eriksson laittaa katsojan arvailemaan: onko naisen ähkinä kipua vai nautintoa?

M-elokuvassa toistettiin lausetta: "Sinä et ole kukaan, sinä olet vapaa". Tätä pystyi lukemaan Marilyniksi pukeutuneen entisen iskelmätähden itseironisena mantrana.

W:ssä päähahmo hokee viisautta: ”Ei ole aikaa ilman liikettä”. Se ei avaudu samalla tavalla elokuvan motoksi, paitsi ehkä hätähuutona uudistumisenhalulle.

Erikssonilla on oma tyyli: hyppyleikkauksia tuijottaviin kasvoihin, käheä puhelinääni, lähikuvaa huokaavasta suusta, esiriput kuin David Lynchin unikohtauksissa, hidasta tupakanpolttoa (tällä kertaa myös lapsi rööki kädessä) ja tietenkin lähes alaston pääosanäyttelijä.

Eriksson on puhunut, kuinka vagina – tai oikeastaan vulva – tulee olemaan hänelle aina tärkeä aihe, koska kankailla nähdään julmaa väkivaltaa, muttei pystytä esittämään paljasta jalkoväliä. Se on totta.

Edellisessä elokuvassa elimestä tuli veristä lihaa, nyt virtsaa. Se ilmeisesti kuvaa rappiota. Peniskin pilkotaan – ei kovin graafisesti mutta sitäkin symbolisemmin.

Muotialan tunnetut hahmot tekevät rooleja laitoksen jäykkinä hoitajina. Malli Ninja Sarasalo lappoo soppaa suuhun. Stylisti Minttu Vesala kuolaa. Suunnittelija Kirsi Nisonen riuhtoo hoidettavan käsiä.

Paikkaan ilmestyy paidaton Jussi Parviainen. Hänkin tuijottaa kameraan ja kohta odotetusti myös huutaa. Aaveeksi esittäytyvän hahmon nänneistä valuu valkoista ektoplasmaa, jota hoitajat lypsävät ja nauttivat pikkumukeista.

Miksi tuntuu turhalta kysymykseltä.

Kirjailija Iida Rauma näyttelee yhtä hoitajien kiduttamaa hoitajaa.

Ohjauksen, leikkauksen ja pääroolin näyttelemisen lisäksi Eriksson on suunnitellut lavastuksen, puvustuksen, musiikin ja äänet. Kaikki tukevat teoksen uhkaavaa ja kurinalaista yleistunnelmaa. Tuottaja-aviomies Matti Pyykkö tekee jälleen vaikuttavaa jälkeä elokuvaajana: erityisen komea on toistuva kuva, jossa päähahmo rimpuilee korkeuksissa hämähäkkimäisesti.

M tehtiin vuosien aikana vaivaisella 50 000 eurolla. Nyt elokuvantekijä on saanut jalkansa taiderahasäilöjen oven väliin: Erikssonille myönnettiin vuoden taiteilija-apuraha ja W:lle elokuvasäätiön tuotantotukea sekä vientitukea Locarnon elokuvafestivaalien ensi-iltanäytökseen elokuussa. Myös Yle lähti yhteistyökumppaniksi. Kokonaisbudjetti on noin 300 000 euroa, joka on edelleen vaatimaton suomalaiselle fiktioelokuvalle.

M kiersi festivaaleja, mutta W pääsee myös teatterilevitykseen pariinkymmeneen saliin ympäri maata, ja hyvä niin, koska kankailla ei ole koskaan liikaa poikkeustapauksia.

Eriksson on ilmoittanut innoituksekseen seksin, kuoleman, Pasolinin ja Bergmanin. Näistä erityisesti kolme ensimmäistä on läsnä W:ssä.

Shokkielokuvista sukulainen on ainakin Pier Paolo Pasolinin nöyryytysspektaakkeli Sodoman 120 päivää, jossa kauhukartanossa syödään fasismin nimissä ulostetta. Esikuvan kaltaisesti W ei jätä karmivaa vaan turhautuneen tunteen. Laitoksen mysteeri on liian pirstaleinen ja julistava, että se jättäisi pohtimaan totalitarismin taakkaa.

Ei silti huolta: taideteoksessa ei ole ripaustakaan toivoa.

Ohjaus, käsikirjoitus, äänisuunnittelu, leikkaus, lavastus, puvustus, musiikki Anna Eriksson, tuotanto, kuvaus Matti Pyykkö, pääosissa Anna Eriksson, Hanna Trygg, Parco Lee

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat