Syytökset Maria Petterssonin Suomen historian jännät naiset -kirjaa kohtaan kovenevat: Tutkijat syyttävät plagioinnista, kustantamo vetoaa juristeihin

Maria Pettersson ja kustantamo Atena kiistävät plagioinnin jyrkästi. Pettersson sanoo, ettei hän ole syyllistynyt plagiointiin, koska ”plagiointi on sitä, että väittää toisen työtä omakseen”.

Maria Pettersson (vas.), Ville Rauvola ja Maarit Leskelä-Kärki.

24.9. 10:51 | Päivitetty 24.9. 13:39

Kirjailija ja Journalisti-lehden päätoimittaja Maria Petterssonin uusi tietokirja Suomen historian jännät naiset (Atena, 2022) joutui viime viikolla kritiikin kohteeksi, kun ryhmä tutkijoita moitti menestyskirjaa puutteellisesta lähteistyksestä ja tutkijoiden työn sivuuttamisesta.

Lue lisää: ”Voisi pitää vähättelynäkin” – Tutkijat pahastuivat, kun menestyskirja historian jännistä naisista jättää heidän työnsä varjoon

Tiistaina syytökset kovenivat, kun tutkijat julkaisivat Tutkimusyhdistys Suoni ry:n sivulla blogitekstin, jossa Petterssonia syytetään suorasanaisesti plagioinnista.

Blogitekstin ovat kirjoittaneet apulaisprofessori Susanna Välimäki Helsingin yliopistosta, tutkijatohtori Nuppu Koivisto-Kaasik Taideyliopistosta, kulttuurihistorian määräaikainen professori Maarit Leskelä-Kärki Turun yliopistosta ja musiikkitieteen yliopistonlehtori, dosentti Juha Torvinen Helsingin yliopistosta.

Blogikirjoitustaan varten tutkijat tarkastelivat Petterssonin kirjan Ida Mobergista ja Selma Kajanuksesta kertovaa lukua. Pelkästään tästä osuudesta he löysivät yhteensä 37 plagiointiesimerkkiä. Petterssonin kirjassa on yhteensä 54 lukua ja esipuhe.

Tekstiä on kopioitu tutkijoiden mukaan yhdestä tieteellisestä artikkelista, kahdesta Kansallisbiografian artikkelista ja yhdestä pro gradusta.

Tutkijat esittävät tekstikatkelmien samankaltaisuudet taulukkomuodossa.

Osa tekstistä on suoraa lainausta, osa ”enemmän tai vähemmän muunneltuja tai epäsuoria lainauksia”.

Tutkijoiden mukaan plagiointi näkyy esimerkiksi siinä, että Petterssonin kirjaan on tullut mukaan tieteellisessä tekstissä ollut kirjoitusvirhe.

Sivulla 176 Pettersson kirjoittaa seuraavasti:

Rudolf Steinerin mukaan kaikki soittimet piano lukuun ottamatta on noudettu henkisestä maailmasta.

Helena Holsti-Setälän pro gradu -tutkielmassa Ida Mobergista kerrotaan näin:

Kaikki soittimet piano lukuun ottamatta on noudettu Steinerin mukaan henkisestä maailmasta.

Kummassakin lauseessa ”piano” olisi pitänyt taivuttaa muotoon ”pianoa”.

Vertailuista käy ilmi myös, että muun muassa nimiluettelot on kopioitu sellaisenaan tutkijoiden teksteistä: esiintymisjärjestys on täsmälleen sama. Tekstissä esiintyvissä teosnimissä on mukana myös tutkijoiden tekemät suomennokset.

Ote Suoni ry:n sivuilla julkaistusta taulukosta, jossa tutkijat esittelevät yksityiskohtaisemmin Suomen historian jännät naiset -kirjaan kopioituja kohtia.

Vielä viime viikolla julkaistussa Helsingin Sanomien jutussa tutkijat eivät käyttäneet sanaa plagiointi, vaan he puhuivat lähinnä yksittäisten tutkijoiden varjoon jättämisestä.

”Näkemyksemme vahvistui, kun pohdimme asiaa. Olen itsekin puhunut enemmän kopioinnista. En tosin tiedä, onko kopioinnilla ja plagioinnilla juuri eroa”, yksi blogitekstin kirjoittajista, Turun yliopiston kulttuurihistorian professori Maarit Leskelä-Kärki kertoo puhelimessa.

Hän huomauttaa, että plagiointi on sana, joka ”triggeröi”, eli saa tunteet kuohahtamaan. Sana on silti oikea.

Leskelä-Kärki korostaa, että plagiointi voi olla sekä suoraa että mukaillen tehtyä kopiointia: alkuperäistä tekstiä voidaan muuttaa esimerkiksi sanajärjestystä vaihtamalla. Näin Pettersson on tutkijoiden mukaan toiminut.

Tutkimus- ja opetusmaailmassa puhutaan yleisesti plagioimisesta silloin, kun tekstissä esiintyy joko sanasta sanaan samoja tai vain vähän muutettuja kohtia kuin toisessa tekstissä.

Samaa sanoo Tutkimuseettinen neuvottelukunta: Sen määritelmän mukaan plagiointi on vilppiä, joka loukkaa hyvää tieteellistä käytäntöä. ”Plagiointia on sekä suora että mukaillen tehty kopiointi”, Tutkimuseettinen neuvottelukunta määrittelee.

Leskelä-Kärki sanoo, että kopiointi olisi ollut vältettävissä sillä, että lähde olisi nimetty kirjassa selkeämmin tai käytetty sitaattimerkkejä.

”Varsinkin sellaisissa kohdissa, joissa tutkijat ovat tehneet valtavan työn. Se olisi ollut asianmukaista.”

Toinen vaihtoehto olisi ollut se, että Pettersson olisi muokannut kirjoittamaansa tekstiä enemmän.

Joitain suoria viittauksia tutkijoihin kirjassa kuitenkin on. Tämä osoittaa Leskelä-Kärjen mukaan sen, ettei asiaa ole pohdittu säännönmukaisesti ja huolella. ”Ehkä se kertoo kiireestä.”

Leskelä-Kärki kertoo, että tällä hetkellä valtava tutkijajoukko keskustelee Petterssonin kirjasta ja on siitä kuohuksissaan.

Sekä Petterssonin kirjan kustantanut Atena että kirjailija itse kiistävät plagioinnin jyrkästi. Atenan kustantaja Ville Rauvola kertoo, että tutkijoiden syytökset selvitettiin kustantamossa tekijänoikeusjuristien kanssa.

”He ovat sitä mieltä, että kirjan lähteistys on ollut riittävää ja hyvän tavan mukaista.”

Suomen Kustannusyhdistyksen nimettömäksi jäävien juristien lausunto löytyy kokonaisuudessaan tiedotteesta, jonka Atena julkaisi torstaina nettisivuillaan.

Syytökseen ja esimerkkeihin, joiden mukaan Pettersson on kopioinut lähes sanasta sanaan tutkijoiden tekstiä, juristit vastaavat näin:

”On kuitenkin selvää, ettei kaikilta kohdin ole mielekästä muuttaa sanoja vain sen vuoksi että sama asia tulisi sanottua eri sanoin.”

Tiedotteessa todetaan myös, että Pettersson on noudattanut tekijänoikeuslakia. Tekijänoikeuslain mukaan tekijä ja lähde on mainittava hyvän tavan mukaisesti.

Tiedotteessa huomautetaan, että Suomen historian jännät naiset on yleistajuista tietokirjallisuutta ja ”sen piirissä Maria Pettersson on toiminut tekijänoikeuslain näkökulmasta hyvän tavan mukaisesti”.

Lisäksi juristit kirjoittavat, että on ”eettisistä lähtökohdista arveluttavaa syyttää Petterssonia lähdeaineiston väärinkäytöstä”.

Tiedotteessa luvataan, että teoksen seuraavaan painokseen ja e-kirjaan täydennetään lähteistöä. Äänikirjan loppuun lisätään tieto, jonka avulla äänikirjankin lukija pääsee tutustumaan lähteisiin.

Maria Pettersson kertoo puhelimessa, ettei ole syyllistynyt plagiointiin, koska ”plagiointi on sitä, että väittää toisen työtä omakseen”.

”Niin en ole koskaan tehnyt. Lähteet löytyvät lähdeluettelosta”, Pettersson sanoo.

”Kerron esipuheessa Suomessa tehdystä tutkimuksesta ja mainitsen jokaisessa haastattelussa, että kirja pohjaa pitkälti suomalaiseen tutkimukseen.”

Kirjailija sanoo myös, että blogitekstissä arvioidaan populaaria kirjaa tutkimuksen kriteereillä, jotka ovat ”ihan erilaiset”.

Hän huomauttaa, että tekstissä arvioitu luku on todellisuudessa pitempi kuin miltä se kirjoituksessa vaikuttaa ja että siinä on ”merkittävästi muutakin sisältöä kuin tutkijoiden blogiinsa ottamat lauseet” sekä käytetty yhteensä paria kymmentä eri lähdettä.

Pettersson sanoo, että he päättivät yhdessä kustantajan kanssa pyytää lausuntoa ulkopuolisilta kustannusalan juristeilta, koska ”plagiointi on vakava syytös”.

”Heidän näkemyksensä oli hyvin selvä: Ensinnäkin viittauskäytäntö on kohdillaan ja toisekseen plagiointia ei ole tapahtunut.”

Mutta olisiko jotain pitänyt tehdä silti eri tavalla?

”Tiedot ovat hyvin selkeästi esitetty lähdeluettelossa”, Pettersson sanoo ja lisää, että sieltä lukija voi löytää lisää tietoa kirjan naisista.

Pettersson kertoo puhelimessa muistavansa kirjansa kohdan, jossa piano-sanan virheellinen taivutusmuoto on sama kuin tutkijoiden tekstissä. Siinä on hänen mukaansa kyse sattumasta.

Petterssonin mukaan hän oli kirjoittanut lauseen itse ensin hieman eri tavalla, jonka jälkeen kustannustoimittaja muokkasi kohtaa.

”Editointiversiosta käy ilmi, että olen alkujaan kirjoittanut ’Rudolf Steinerilla oli runsaasti musiikkiin liittyviä näkemyksiä, joita ymmärtääkseen tosin pitäisi perehtyä hänen tuotantoonsa melko syvällisesti: hän oli esimerkiksi sitä mieltä, että kaikki soittimet on noudettu henkisestä maailmasta paitsi piano’”, Pettersson sanoo.

”Hassua kyllä editori on korjannut sen tuohon muotoon.”

Pettersson kertoo myös, että on ”tiettyjä perusasioita, joissa ei ole hirveästi liikkumavaraa”, kuten lauseet ”Jean Sibelius oli vapaamuurari” tai ”Mobergille ei myönnetty eläkettä”.

Tällä hän viittaa juristien sanomaan, jonka mukaan ”kaikilta kohdin ei ole mielekästä muuttaa sanoja vain sen vuoksi että sama asia tulisi sanottua eri sanoin”.

Kirjailijan mukaan plagiointisyytöksiä esittäneet tutkijat eivät ole olleet häneen henkilökohtaisesti missään vaiheessa yhteydessä.

”He ovat halunneet hoitaa asian julkisuuden kautta.”

Maarit Leskelä-Kärki on hämmentynyt Atenan tiedotteesta ja sen tietyistä sanamuodoista.

Tiedotteessa juristit esimerkiksi kirjoittavat, että pelkkä viittauksen epätarkkuus mittavassa lähdeluettelokokonaisuudessa ei täyttäisi lain vaatimaa törkeän huolimattomuuden tunnusmerkistöä. Ei, vaikka katsottaisiin, ettei Petterssonin viittaus ole hyvän tavan mukainen.

Lisäksi tiedotteessa kirjoitetaan, että ”pyyntö julkiseen anteeksipyyntöön on kestämätön”.

Tutkijoiden blogitekstissä ei kuitenkaan vaadita julkista anteeksipyyntöä tai esitetä muitakaan vaatimuksia. Leskelä-Kärki korostaa, että he halusivat tutkijoiden kanssa puhua ennen kaikkea tietokirjojen kirjoittamisen etiikasta, ei laista.

”Etiikka ja laki eivät mene aina ihan yksiin.”

Atenan kustantaja Ville Rauvola sanoo, että yleisesti ottaen vastuu lähteistä ja lainauksista on tekstin kirjoittajalla, koska ”vain tekijä voi tietää, mitä lähteitä hän on käyttänyt”.

”Yhdessä kustantamon kanssa kuitenkin keskustellaan ja mietitään, mikä on oikea ja tarpeellinen viittaustapa.”

Rauvola korostaa Petterssonin tavoin, että populaarissa tietokirjallisuudessa ei yleisesti viitata yhtä tarkasti kuin tieteellisissä teksteissä.

”Tutkijaryhmän edustajien kanssa olen yleisellä tasolla sitä mieltä, että on hyvä, että näistä asioista keskustellaan. Tietysti jos se [keskustelu] kohdistuu vain yhteen teokseen ja jos keskustelua käydään hyvin jyrkin väittein, se ei ole oikein”, hän sanoo.

Rauvola uskoo, että tapaus saa ylipäätään kustantamot miettimään tietokirjallisuuden käytäntöihin liittyvää ohjeistusta kustannustoimittajille. Hän lisää myös, että Petterssonin kirjan tapauksessa ohjeet ovat olleet kunnossa.

Atenan kustantaja Rauvola sanoo, että keskustelua jatketaan tutkijoiden kanssa mielellään. Niin onkin jo sovittu.

”Tavoitteena on, että saadaan rauha maahan.”

Maarit Leskelä-Kärki kertoo, että he aikovat tarkastella tutkijoiden kesken kirjaa vielä myös muiden lukujen osalta. Tutkijat halusivat näkemyksen myös Suomen tietokirjailijat ry:n juristeilta.

Perjantaina Suomen tietokirjailijat ry julkaisi lähdeviittauksista suosituksen, jonka mukaan viittauskäytännöt vaihtelevat eri tietokirjallisuuden lajien välillä. Siksi ei ole olemassa ”yhtä yksiselitteisesti oikeaa viittaamistapaa”. Suomen tietokirjailijat toteaa myös, että jos toisen tekstiä kopioi suoraan, pitää lukijalle tehdä selväksi, että kyseessä on sitaatti ja mainita lähde.

”Myöskään vähäinen muuntelu ei riitä tekemään tekstistä omaa. Toisen tekstissä esiteltyä tietoa voi omassa teoksessaan hyödyntää, mutta se tulee tehdä omalla tyylillä ja omin sanoin”, suosituksissa sanotaan.

Leskelä-Kärki kertoo, että myös kirjallisuuden tekijänoikeusjärjestö Sanastolta on kysytty kommenttia.

”On hyvä saada useampia näkemyksiä. Toivomme, että keskustelu voi mennä tämän yksittäisen tapauksen ohi ja jatkua.”

Isoin kysymys on hänen mukaansa se, miten tutkijoiden tekemä tutkimus näkyy, tai tarkemmin ei näy, populaarissa tietokirjallisuudessa: ”Se jää yleisesti aika näkymättömäksi.”

Oikaisu 24.9.2022 klo 1:08: Steineriä koskeva katkelma ei ole peräisin Susanna Välimäen Kansallisbiografia-artikkelista vaan Helena Holsti-Setälän pro gradu -tutkielmasta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat