Susanna Hastin romaani ei sorru kuvailemaan seksuaalista väkivaltaa yksityiskohtaisesti, vaikka se onkin teoksen ytimessä

Susanna Hastin esikoisteos Ruumis/huoneet on riipaiseva kertomus traumasta, väkivallasta, ruumiista sekä ennen kaikkea muistista ja sen kesyttömyydestä.

Susanna Hastin esikoisteoksessa Ruumis/Huoneet päähenkilö yrittää selvittää, mitä hänelle tapahtui lapsena.

23.9. 14:30

Romaani

Susanna Hast: Ruumis/Huoneet. S&S. 268 s.

Susanna syntyy 12-vuotiaan tytön ruumiiseen. Ei kirjaimellisesti, mutta hänen on vaikea muistaa aikaa ennen, sillä ollessaan kaksitoista hänestä tulee seksuaalisen väkivallan uhri.

Vuosia myöhemmin aikuinen Susanna tunkeutuu mieleensä tavoitteenaan selvittää, mitä vuonna 1994 tapahtui. Mutta traumaperäinen muistinmenetys suojelee häntä yhä itseltään: on helppoa muistaa paikat – huoneet – mutta vaikeaa muistaa tapahtumat.

Susanna Hastin esikoisteos Ruumis/Huoneet on riipaiseva kertomus traumasta, väkivallasta, ruumiista sekä ennen kaikkea muistista ja sen kesyttömyydestä.

Teos ei rakenna seksuaalisen väkivallan uhrien ympärille myyttisiä sankaritarinoita, mutta näyttää kiertelemättä, kuinka ahdistavaa elämä väkivaltaa kokeneessa kehossa toisinaan on.

Päähenkilön, Susannan, muisti on hänen ruumiissaan, josta ei voi enää ottaa todistusaineistoa. Ruumis on kuin kasa sivuja ja muisti arkisto, joka on saatava järjestykseen. Hän manaa itsestään esille rikostutkijan, jonka tehtävä on mennä huoneisiin, joihin Susanna ei itse uskalla.

Suurin osa tapahtumista jää kuitenkin hämärän peittoon.

Tulee kuitenkin selväksi, että hyväksikäyttäjät olivat pari vuotta vanhempia poikia ja hyväksikäyttö toistuvaa. Hirveimmälle hyväksikäyttäjälleen hän antaa Twin Peaksista tutun nimen, Bob. Päähenkilön kokemia traumaattisia tapahtumia ei ikinä käydä tarkasti läpi, eikä hänen muistinsa siihen taipuisikaan.

Tämä on teokselle eduksi. Seksuaalisesta väkivallasta kertovan kirjan ei tarvitse kuvata väkivaltaa yksityiskohtaisesti. Tästä monet muutkin tarinat voisivat ottaa mallia. Täytyykö hirveydet todella kuvailla sanatarkasti, jotta ne ovat uskottavia?

Hast on taiteellisen tutkimuksen dosentti, joka on perehtynyt työssään ruumiillisuuteen ja sodan kokemukseen. Sota tunkeutuu myös osaksi kirjaa, kun päähenkilö vertaa seksuaalisen väkivallan uhreja, eli lähinnä naisia, sodassa olleisiin sotilaisiin, eli lähinnä miehiin.

Molemmat voivat kärsiä traumaperäisestä stressistä, mutta vain toisen kokemukset kyseenalaistetaan jatkuvasti. Sodasta miehet palaavat sankareina, naisten kokemaa väkivaltaa vähätellään.

Kaunis ja oivaltava kerronta kasaa yhteen seksuaalisen väkivallan historiaa, jonka avulla päähenkilö yrittää ymmärtää myös itseään. Pohdinta johtaa myös kaikista kipeimmän kysymyksen äärelle: miksi hän palasi hyväksikäyttäjiensä luokse aina uudestaan?

Toisinaan päähenkilö sortuu myös kuvailemaan uniaan. Ne jäävät valveilla tehtyjen terävien havaintojen jalkoihin.

Teoksessa viitataan muun muassa Maggie Nelsoniin, Rebecca Solnitiin ja Ocean Vuongiin, jotka ovat tahoillaan käsitelleet väkivaltaa teoksissaan. Ruumis/huoneet osuukin samanlaiseen proosan ja esseen välimaastoon kuin Nelson ja Solnit.

Heidän tuotannostaan pitäville Hast on tervetullut lisäys. Erona on, että tapahtumat hiipivät aiempaa lähemmäs, kun takaumat sijoittuvat suomalaiseen pikkukuntaan.

Helsingin Sanomien palkinto vuoden parhaalle esikoisteokselle jaetaan 17. marraskuuta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat