Venäjä vetäytyy Oscar-kilvasta ”heikentyneiden suhteiden takia” – Venäläis­ohjaaja ehdottaa uutta elokuva­kilpaa Euraasian alueelle

Venäjän ehdokkaiden valinnasta vastaavan raadin johtaja kertoi tiistaina eronneensa ”selän takana” tehdyn päätöksen vuoksi. Hän kutsui päätöstä ”laittomaksi”.

Venäjän ehdokkaana Oscar-kisassa on ollut aiempina vuosina muun muassa Loveless-elokuva, jonka ohjasi Andrei Zvjagintsev.

27.9. 13:10

Venäjä on päättänyt, ettei se esitä venäläistä elokuvaa kilpailemaan tulevassa Oscar-gaalassa, koska Moskovan Ukrainan sodan vuoksi heikentyneet suhteet länteen ovat iskeneet taiteeseen ja kulttuuriin.

”Venäjän elokuva-akatemian puheenjohtajisto on päättänyt olla asettamatta kansallista elokuvaa ehdolle Yhdysvaltain elokuva- ja tiedeakatemian Oscar-palkintoon vuonna 2022”, Venäjän elokuva-akatemia tiedotti antamassaan lausunnossa uutistoimisto AFP:n mukaan.

Vaikka lausunnossa lukee vuosi 2022, se viittaa nimenomaan maaliskuussa 2023 järjestettävään Oscar-gaalaan.

Venäjän ehdokkaiden valinnasta vastaavan raadin johtaja kertoi tiistaina eronneensa ”selän takana” tehdyn päätöksen vuoksi. Hän kutsui päätöstä ”laittomaksi”.

”Akatemian johto päätti yksipuolisesti olla asettamasta venäläistä elokuvaa Oscar-ehdokkaaksi”, Pavel Chukrai kirjoitti kirjeessään, jossa hän ilmoitti eroavansa tehtävästään.

Hänen mukaansa myös toinen lautakunnan johtaja erosi.

Venäjän Oscar-raati päättää, mitä elokuvaa se esittää arvostettuun parhaan kansainvälisen pitkän elokuvan palkintoon. Palkinto tunnettiin aiemmin nimellä paras vieraskielinen elokuva.

Kreml-mielinen elokuvaohjaaja ja Venäjän elokuvan voimahahmo Nikita Mihalkov sanoi aiemmin maanantaina Venäjän valtion ylläpitämälle Tass-uutistoimistolle, ettei Venäjä hyödy mitään Oscar-kisaan osallistumisesta.

”Minusta ei yksinkertaisesti ole järkevää valita elokuvaa, joka edustaa Venäjää maassa, joka todellisuudessa kieltää Venäjän olemassaolon”, hän sanoi.

Sen sijaan Mihalkov on ehdottanut, että vastaava palkinto perustettaisiin Euraasian alueelle. Mukana olisivat myös Keski-Aasian ja Kaukasuksen entiset neuvostotasavallat.

Mihalkov, 76, on itse voittanut parhaan vieraskielisen elokuvan Oscarin vuonna 1995 elokuvastaan Auringon polttama, joka kertoo elämän kauhuista Neuvostoliiton diktaattori Josif Stalinin aikana.

Kaksi viimeisintä venäläistä elokuvaa, jotka ovat olleet ehdolla parhaan kansainvälisen pitkän elokuvan palkintoon, ovat olleet Leviathan vuonna 2014 ja Rakkautta vailla (Loveless) vuonna 2017. Ne on ohjannut Andrei Zvjagintsev, joka venäläisittäin harvinaisesti käsittelee elokuvissaan poliittisia kysymyksiä elokuvissaan.

Suomen ehdokkaaksi Oscar-kilpaan on asetettu Alli Haapasalon ohjaama Tytöt tytöt tytöt.

Oscar-gaala pidetään 12. maaliskuuta 2023.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat