Säätiöiden tuki taiteelle, tieteelle ja yhteiskunnan kehittämiseen kasvoi ennätys­lukemaan – mukana kaikkien aikojen suurin lahjoitus

Kategorioista muun yhteiskunnan tuki nousi selvimmin, koska Jane ja Aatos Erkon säätiö lahjoitti 20 miljoonaa euroa Arkkitehtuuri- ja designmuseon pääomittamiseen.

Säätiöiden tuet olivat ennätyssuuret. Taide sai noin 79,3 miljoonaa euroa.

30.9. 14:48

Säätiöt ja rahastot ry:n teettämän selvityksen mukaan tieteen ja taiteen sekä muun yhteiskunnan kehittämistä tuettiin viime vuonna säätiövaroin 516 miljoonalla eurolla.

Selvitys arvioi, että lisäksi säätiöt ovat tehneet 63 miljoonalla eurolla tukitoimintaa tai omaa toimintaa, joka ei tule apurahatoiminnan kautta. Tämä koostuu esimerkiksi tutkimuslaitosten ja instituutioiden tukitoiminnoista. Näin Säätiöt ja rahastot ry:n jäsenten kokonaispotti on 579 miljoonaa euroa.

Kyseessä on uusi ennätys. Tuki kasvoi vajaalla kolmella prosentilla eli 16 miljoonalla eurolla edellisvuodesta, jolloin tehtiin edellinen ennätys koronatukien vuoksi.

Tiede menetti neljä prosenttia verrattuna edellisvuoteen, jolloin lääketieteelle annettiin poikkeuksellisen suuret koronatuet. Taiteen tuki kasvoi kymmenen prosenttia. Muun yhteiskunnan tuki kasvoi 12 prosenttia.

Kaikkiaan tiede sai potista edelleen kuitenkin yli puolet eli 52 prosenttia. Taide sai 15 prosenttia ja muun yhteiskunnan tuki 33 prosenttia.

Muun yhteiskunnan tuen nousua selitti osaltaan Helsinkiin nousevan uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon pääomittaminen, johon Jane ja Aatos Erkon säätiö osallistui 20 miljoonan euron kertaluonteisella lahjoituksella. Se on suurin Suomessa koskaan kulttuurille osoitettu yksityinen lahjoitus. Lahjoitus on ehdollinen ja edellyttää, että valtio ja kaupunki toteuttavat omat lupauksensa.

Kokonaispotissa Jane ja Aatos Erkon säätiö nousi ensimmäistä kertaa suurimmaksi tukijaksi lähes 55 miljoonalla eurolla, ohi ykkös- ja kakkossijoilla perinteisesti vuorotelleiden Koneen Säätiön ja Suomen Kulttuurirahaston.

”Suurin yllätys tuli siitä, että taiderahoitus on noussut vähän nopeammin kuin olisin ennakoinut”, sanoo Säätiöt ja rahastot ry:n toimitusjohtaja Liisa Suvikumpu.

”Onko niin, että yksityiset rahoittajat ovat heränneet siihen, että julkinen tuki ja lipputulot eivät riitä monimuotoisen kulttuurielämän kehittämiseen? Myös kansalaistoiminnan potti oli huomattavan suuri.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat