Demaritoveri Paavo Lipponen oli Erkki Tuomiojan suuri inhokki, kertovat Tuomiojan tuoreet muistelmat

Erkki Tuomiojan arvokkaat päiväkirjat näyttävät, että demarijohdossa vallitsi pysyvä luottamuspula.

Ulkoministeri Erkki Tuomioja, tasavallan presidentti Tarja Halonen ja pääministeri Paavo Lipponen Euroopan neuvoston kokouksessa Sevillassa kesällä 2002.

15.10. 10:40

Tietokirjat

Erkki Tuomioja: Lievää voimakkaampaakin tyrmistystä. Poliittiset päiväkirjat 2003–2004. Toim. Veli-Pekka Leppänen. Siltala. 543 s.

”Jorma Ollila tulee käytävällä vastaan ja on huolissaan, että olemme torjumassa turvatakuita ja että minäkin ajattelisin, kuten v. 1939, että ’niin hulluksi ei maailma ole tullut että sota olisi mahdollinen’ (Tanner). Hän on ollut 12 yritysjohtajan kera Putinin kanssa pari tunnin ei-julkisessa keskustelussa ja tullut sieltä ulos todella huolestuneena. Sanon että huoleen Venäjän suhteen on ilman muuta aihetta, mutta ei se tarkoita, että meillä olisi paluuta vuoteen 1939.”

Lainaus on Erkki Tuomiojan päiväkirjasta 6. joulukuuta 2003. Nokian pääjohtaja ja Suomen ulkoministeri tapasivat Linnan juhlissa, ja sananvaihto liittyi tuolloin kuumana käyneeseen väittelyyn EU:n turvatakuista, joita kriitikot moittivat Tuomiojan olleen vesittämässä.

Erkki Tuomiojan (sd) massiivinen, jo vuodesta 1991 alkanut päiväkirjasarja, on edennyt viidenteen osaan ja vuosiin 2003 ja 2004, jolloin Tuomioja oli ulkoministerinä Paavo Lipposen (sd) sinipunahallituksessa ja eduskuntavaalien jälkeen Anneli Jäätteenmäen (kesk) ja Matti Vanhasen (kesk) punamultahallituksissa.

Päiväkirja Lievää voimakkaampaakin tyrmistystä ei tarjoa uusia merkittäviä paljastuksia ns. Irak-gatesta, joka osaltaan suisti Lipposen pääministerin paikalta talven 2003 eduskuntavaaleissa.

Tuolloin ja myöhemminkin ilmassa leijaili epäilys, että presidentti Tarja Halonen ja ulkoministeri Erkki Tuomioja olisivat juonitelleet oppositiojohtaja Jäätteenmäen kanssa ja että presidentin avustaja Martti Manninen olisi Halosen tieten toimittanut salaisia asiakirjoja Jäätteenmäelle, jotta tämä voisi käyttää niitä Lipposta vastaan.

Tuomiojan päiväkirjoista ei löydy vahvistusta salaliittoteorialle. Tuomioja ja Halonen vaikuttivat yhtä hämmästyneiltä ja yllättyneiltä kuin muutkin Mannisen ja Jäätteenmäen toiminnasta, joka johti paljastuessaan vaalien jälkeen Mannisen potkuihin virasta ja Jäätteenmäen eroon pääministerin paikalta.

Sitä vastoin päiväkirjoista löytyy yllin kyllin todistusaineistoa siitä, ettei kaksikko Halonen ja Tuomioja yhtään haikaillut Lipposen perään.

Pääministeri Anneli Jäätteenmäki ja ulkoministeri Erkki Tuomioja eduskunnan istuntosalissa Irak-gaten aikaan kesäkuussa 2003.

”Halonen ei voi olla toteamatta, että on se Luojan lykky, ettei Lipponen ole pääministeri. Tästä olen täysin samaa mieltä. Tarja kertoo myös viime viikolla puhuneensa kahden kesken Kalliomäen kanssa ja painottaneensa tälle, että katsoisi sen perään, ettei Paavo jonain päivänä mene puoluevaltuustoon ja ilmoita Suomea Natoon.”

Merkintä 30. marraskuuta 2003 on vain yksi samanhenkisistä muistiinpanoista, joita Tuomioja teki – Halosen tietämättä – kahdenkeskisistä keskusteluista.

Niistä näkyi syvä juopa Halosen ja Tuomiojan sekä Lipposen välillä. He olivat niin epäluuloisia toisiaan kohtaan, etteivät koskaan pystyneet kunnolla puhumaan asioita halki, miten Natoon ja Yhdysvaltoihin pitäisi suhtautua.

”Puhelin on keksitty”, Tuomioja tokaisi kerran Lipposelle. Puhelinta ei silti haluttu käyttää.

Lipponen jatkoi kuitenkin Sdp:n puheenjohtajana, ja Tuomioja joutui kuuntelemaan inhokkinsa puheita kokouksissa.

Toinen harminaihe oli valtiovarainministeriksi ylennyt Antti Kalliomäki ja kolmas puoluesihteeri Eero Heinäluoma.

Kalliomäki, jota Tuomioja oli aikaisemmin tukenut Lipposta vastaan, ryhtyi valtiovarainministerinä noudattamaan valtiosihteerinsä Raimo Sailaksen (sd) talousoppeja, esimerkiksi alentamaan hyvätuloisten veroja. Kalliomäen käännös oikealle katkeroitti Tuomiojaa.

Heinäluoman pyrkyä Lipposen seuraajaksi hän seurasi huolestuneena ja etsi keinoja, joilla voisi katkaista tämän kuningastien.

Yhteistyö pääministeri Matti Vanhasen ja keskustan kanssa sujui hallituksessa hyvin, mutta välit kokoomukseen kiristyivät, kun se otti oppositiopolitiikan aseeksi myös ulkopolitiikan. Tuomioja joutui tulilinjalle varsinkin sen jälkeen, kun kokoomus sai riveihinsä Alexander Stubbin, ulkoministeriön virkamiehen.

Välirikkohan siitä seurasi.

Ulkoministeri Erkki Tuomioja (oik. ) puhui eduskunnassa syyskuussa 2005. Vasemmalla Matti Vanhasen hallituksen valtiovarainministeriksi juuri noussut Sdp:n uusi puheenjohtaja Eero Heinäluoma ja opetusministeriksi siirtynyt Antti Kalliomäki.

Henkilöarvioissa Tuomioja on suorastaan julma. Säpsähdin, kun sattumoisin jouduin lukemaan vuorotellen Urho Kekkosen päiväkirjojen kolmatta osaa (vuodet 1969–74) ja Tuomiojaa. Kanssaihmisiä arvioidessaan herrat ovat toistensa kaltaisia. Armoa ei anneta.

Arvioiden terävyyttä lisäsi se, että molemmat olivat eteviä sanankäyttäjiä ja merkintöjä tehdessään työn raskauttamia. Asioiden määrä oli valtava ja päivät pitkiä. Päiväkirjasta tuli iltojen varaventtiili.

Työpaine, epäluulo puoluetovereita kohtaan ja oikeiston jatkuva tulitus masensivat Tuomiojaa välillä niin, että hän vajosi ns. syviin vesiin ja harkitsi jopa eroa hallituksesta.

”En käytännössä nuku lainkaan. Jalka ei valvota, vaan taas kerran politiikan ja puolueen tilanteen epätoivoisuus, tällä kertaa sen laukaisee tulevien veroratkaisujen pohdinta. Jos ne menevät, kuten näyttää, niin tuleeko minun heti erota vai jatkaa niin kuin ei mitään olisi tapahtunut”, Tuomioja pohti 24. lokakuuta 2003.

Ero jäi haaveeksi, mikä on historiankirjoitukselle suuri voitto. Pitämällä ja julkaisemalla päiväkirjaa Tuomioja tuo esiin ainutlaatuisella tavalla politiikan sisäpiirin tapahtumia ja selostaa 2000-luvun alussa tehtyjen päätösten taustoja.

Ulkosuhteiden työlistalla olivat esimerkiksi suhtautuminen Irakin sotaan ja Naton laajentumiseen, Venäjän politiikan kiristyminen länttä kohtaan, EU:n turvatakuut ja kriisinhallinta sekä Suomen maamiinoista luopuminen. Kaikki ovat päätöksiä, joiden vaikutukset tuntuvat tänäkin päivänä.

Päiväkirjan edellisen osan alkusanoissa Tuomioja harmitteli Sauli Niinistön ja Arja Alhon rusikointia. Tällä kertaa hän pahoittelee Paavo Lipposen kohtelua:

”Kuten päiväkirjamerkinnöistä näkyy emme aina luottaneet toistemme näkemyksiin, mitä jälkikäteen voi harmitella.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat