Säveltäjä eläytyi kuuroutuvan Beethovenin aavemaiseen ääni­maisemaan

RSO:n säveltäjävieras Brett Dean käyttää orkesteria fantastisesti. Lopputulos saa höristämään korvia.

Kapellimestari Nicholas Collon (kuva vuodelta 2021) ja säveltäjävieras Brett Dean (kuva vuodelta 2012).

13.10. 14:01

Klassinen

Radion sinfoniaorkesteri Musiikkitalossa 12.10. Nicholas Collon, kapellimestari, Lawrence Power, alttoviulu. –  Dean, Beethoven.

Wienissä on Haus de Musik -museo, jonka eräässä osastossa on kopiot kuulotorvista, joita kuuroutuva Beethoven käytti. Ne kasvavat aina vain suuremmiksi.

Torvista voi kokeilla, mitä Beethoven oikein kuuli. Suurimmasta kuuluu jotain epämääräistä suhinaa. Täysin umpikuuro Beethovenista ei koskaan tullut.

RSO:n australialainen säveltäjävieras Brett Dean (s. 1961) on saanut inspiraation teokseensa Testament (2002) Beethovenin 1802 kirjoittamasta Heiligenstadtin testamentista, jossa säveltäjä valitti veljelleen epätoivoissaan kuulonsa huonontumisesta.

Dean on kertonut, että yhtenä soinnillisena ideana oli mielikuva sulkakynän rahinasta Beethovenin kirjoittaessa maanisesti nuotteja pergamenttipaperille.

Dean on eläytynyt Beethovenin outoon, pääosin hiljaiseen ja hälyiseen kuulomaailmaan ja saa kuulijan höristämään korviaan.

Voi olettaa, että alun epämääräiset äänivärinät kantautuvat Beethovenin korviin myös ulkomaailmasta, kaduilta ja linnunlaulusta. Vähitellen Beethoven ikään kuin alkaa kuulla päänsä sisällä yhä selvemmin sisäisiä ääniään, omaa musiikkiaan.

Orkesteri alkaa näynomaisesti soittaa teemaa Beethovenin ensimmäisen Razumovsky-kvarteton hitaasta osasta, joka on, kuvaavaa kyllä, synkimpiä Beethovenin tuotannossa.

Teoksen loppujaksossa tunnetusti äkkipikainen Beethoven saa jälleen kerran kapinoivan rähinäpurkauksen. Nicholas Collon loihti Testament-teoksesta aavemaisesti piinaavan mielenmaiseman.

Dean toimi aikoinaan 14 vuotta Berliinin filharmonikkojen alttoviulistina ja tuntee perusteellisesti soittimensa ja samalla orkesterin voimavarat.

Alttoviulua pidetään alakulon soittimena. Deanin alttoviulukonsertossa onkin paljon melankolista haikailua.

Brittiläisellä Lawrence Powerilla on suorastaan taianomainen, sointiasteikoltaan harvinaisen rikas alttoviulu, jonka on rakentanut bolognalainen Antonio Brensi noin 1610. Sen soinnissa ei ole lainkaan alttoviuluille usein luonteenomaista ”nuhaisuutta”, vaan se laulaa elegisen kauniisti silloin, kun se on murhemielellä. Siinä on myös leveää hehkua.

Brettin konsertossa alttoviulu ei jää melankolian syleilyyn, vaan näyttää, että se pitää tulisen ärhäkkäästi ja karhean rajusti puoliaan koko orkesteria vastaan. Se lähtee herkästi myös virtuoosiseen lentoon.

Niin värikäs ja polveileva kuin Deanin konsertto onkin, se tuntuu kasvavan orgaanisesti samasta materiaalista. Orkesterin kaikkia soitinryhmiä ja soolosoittimia Brett osaa käyttää fantastisesti. Collon osoitti, miten tiiviisti syy- ja seuraussuhteiden koko kirjavuus kuuluu yhteen kokonaisuuteen.

Nykyajan kuulija ei koe enää niitä shokin ja järkytyksen tunteita, joita Beethovenin viides, c-molli-sinfonia herätti aikoinaan yleisössään. Teos on liian tuttu.

Mukaansatempaavaa voimaansa Kohtalo-sinfonia ei ole menettänyt. Sinfonian kulku ”yöstä valoon”, finaalin suureen voitonjuhlaan sai yleisön puhkeamaan riemuhuutoihin.

Muusikot soittivat sellistejä lukuun ottamatta seisaaltaan. Se varmaan lisäsi yhteenkuuluvuuden tunnetta. Collon johti ulkoa, totta kai.

Beethovenin viides on rakenteeltaan klassisen tiukka ja selkeä teos. Collon johti kuitenkin niin spontaanin tuntuisesti, ettei rakenteita tullut ajatelleeksi.

Collon piti sinfonian rytmisen energian, sen motorisen voiman joustavasti otteessaan ja pysäytti liikkeen joskus hiljaisuudeksi, josta sinfonian aikakone rynnisti eteenpäin entistä uljaammin. Voitto oli jo melkein saavutettu, kun kolme pasuunaa aloitti mahtavasti finaalin vapauden vision aamunkoiton.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat