Halloween Ends on mitätön lopetus yhden­tekevälle Halloween-uusio­trilogialle

Halloween Ends pääsee alkupuolellaan hieman yllättämään, mutta hukkaa lopulta mielenkiintoiset elementtinsä täydellisesti.

Halloween ei ole Laurie Stroden (Jamie Lee Curtis) lempijuhla.

13.10. 13:12

Kauhu

Halloween Ends. Ohjaus David Gordon Green. 111 min. K16. ★★

On kulunut muutama vuosi siitä, kun naamaripäinen sarjamurhaaja Michael Myers teurasti Haddonfieldin kaupungissa noin 50 ihmistä ja katosi sitten jäljettömiin. Myersin yli 40 vuotta vainoama Laurie Strode (Jamie Lee Curtis) asuu tyttärentyttärensä Allysonin (Andi Matichak) kanssa ja kirjoittaa muistelmiaan.

Allyson tapaa nuoren miehen Coreyn (Rohan Campbell), jolla on oma Halloween-juhlaan liittyvä traumansa kolmen vuoden takaa. He löytävät toisistaan sielunkumppanit ja alkavat seurustella.

Ja lokakuun loppu kurpitsajuhlineen lähenee. Palaako Michael Myers Haddonfieldiin vielä kerran?

John Carpenterin vuoden 1978 Halloween on ikiklassikko, lukuisat jatko-osat enimmäkseen heikkoja.

En erityisemmin välittänyt myöskään elokuvasarjan neljän vuoden takaisesta uudelleenkäynnistyksestä. Aiemmin komedioita ja indie-draamoja ohjannut David Gordon Green oli kiintoisa valinta Halloweenien uudeksi vetäjäksi, muttei saanut tuotua tuttuun kaavaan mitään kiinnostavaa uutta. Dialogi oli välillä hauskaa, muutoin veitsisurmat ja epäloogisuudet vain seurasivat toisiaan.

Jatko-osa Halloween Kills (2021) oli vielä yhdentekevämpi. Siinä ei ollut edes alkua tai loppua, elokuva oli pelkkää ajantappoa ennen päätösosaa.

Eli Halloween Endsiä. Täytyy sanoa, että ensimmäisellä puoliskollaan se pääsee vähän yllättämään. Se ei vaikutakaan edeltäjiensä tapaiselta, suoraviivaiselta slasherilta.

Kauhufilmien jatko-osissa unohdetaan usein se, millaisia vaikutuksia järkyttävillä tapahtumilla on henkiin jääneisiin ihmisiin, mutta Halloween Ends nostaa niitä esiin. Michael Myersin järjetön tappokierre on jättänyt jälkensä koko Haddonfieldiin; ihmiset voivat pahoin, väkivalta ja itsemurhat ovat lisääntyneet. Uhrien omaiset kärsivät ja etsivät sopivia kohteita, joita syyttää tuskastaan.

Jotkut syyllistävät Laurieta ja väittävät hänen ”provosoineen” riivaajaansa Michaelia. Ihan hyvä #metoo-henkinen vertauskuva kauhun kontekstissa.

Tappaja Michael Myers on riivannut Jamie Lee Curtisin esittämää Laurieta yli 40 vuoden ajan. Loppuuko se viimein?

Jonkin aikaa elokuva ei edes muistuta Halloweeneja vaan Christineä, Stephen Kingin romaania ja John Carpenterin siitä tekemää elokuvaversiota (1984). Ehkä David Gordon Green on halunnut lopettaa Halloween-lämmittelynsä poikkeuksellisella, jopa hiukkasen kunnianhimoisella tavalla?

No ei. Loppupuolellaan Halloween Ends hukkaa kaikki mielenkiintoiset elementtinsä aivan täydellisesti, ihan kuin niitä ei olisi koskaan elokuvassa ollutkaan.

Kokonaisuus tuntuu niin kömpelöltä ja epätasapainoiselta, että ovatkohan tuottajat puuttuneet kulissien takana peliin – laittaneet Greenin ja tämän kirjoittajakumppanit ruotuun, kun nämä ovat lähteneet poikkeamaan Halloweenien perusreseptistä heidän mielestään liikaa.

Oli miten oli, mainosmateriaaleissa hehkutettu Halloween-saagan ”eeppinen lopetus” jää pelkäksi tussahdukseksi. Elokuvan varsinainen finaalikin on hämmentävän mitätön. Edes Jamie Lee Curtis, aina hurmaava näyttelijätähti, ei pysty peittämään kyllästymistään riippakivirooliinsa. Nyt hän ainakin pääsee siitä lopullisesti eroon. Toivottavasti.

Vuoden 2018 Halloweenia puffattiin ensimmäiseksi kunnon jatkoksi vuoden Carpenterin ikoniselle ykkösosalle. Se unohti kaikki aiemmat seitsemän jatko-osaa sekä Rob Zombien vuoden uusintaversion (2007) jatkoineen ja toi takaisin Curtisin final girlin. (Tosin Curtis oli palannut Laurie Stroden rooliin aiemmin jo vuoden 1981 Halloween 2:ssa, vuoden 1998 Halloween H20:ssa ja vuoden 2002 Halloween: Resurrectionissa.)

Viimeistään nyt voi kuitenkin todeta, että tämän Jason Blumin tuottaman Halloween-trilogian voi heittää samaan laariin kaikkien muiden keskinkertaisten tai huonojen Halloween-jatko-osien kanssa.

Vahva veikkaus: kun filmisarja taas muutaman vuoden päästä käynnistetään uudelleen – ei jos, vaan kun –, sivuuttavat uudet tekijät vuorostaan Halloween 2018:n, Halloween Killsin ja Halloween Endsin olemassaolon kokonaan.

Käsikirjoitus Paul Brad Logan, Chris Bernier, Danny McBride, David Gordon Green. Tuottajat Malek Akkad, Jason Blum, Bill Block. Pääosissa Jamie Lee Curtis, Andi Matichak, James Jude Courtney, Rohan Campbell, Will Patton.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat