Maija Isolan kitkaisa yhteistyö Armi Ratian kanssa on hykerryttävää seurattavaa

Dokumenttielokuva tekstiilisuunnittelija Maija Isolasta piirtää ihastuttavan elävän kuvan ihmisestä tunnettujen Marimekko-kuosien takana.

”Taideteollisuus vaatii vapaan taiteen rinnalleen ollakseen elävää”, Maija Isola linjasi.

13.10. 2:00 | Päivitetty 13.10. 9:42

Marimekon Unikko on takuulla yksi tunnistettavimmista suomalaisista kuoseista. Huomattavasti harvempi tuntee kuosin äidin, tekstiilisuunnittelija ja taiteilija Maija Isolan (1927–2001). Isola suunnitteli Marimekolle yli 500 painokangasmallia vuosina 1949–1987.

Leena Kilpeläisen paneutuva dokumentti Maija Isola (2021) vie syvälle Isolan elämään ja työhön mutta saa hienolla tavalla kiinni myös taiteilijan ajatuksenjuoksusta. Dokumentissa luetaan runsaasti Isolan kirjoittamia kirjeitä ja kortteja, joissa Euroopassa, Pohjois-Afrikassa ja Amerikassa elänyt taiteilija suodattamatta pohtii elämäänsä, inspiraatiotaan ja rakkauksiaan. Myös äitinsä kanssa työskennellyt Kristina-tytär pääsee elokuvassa ääneen.

Isola oli riihimäkeläinen maatalontyttö, kolmas järjestyksessään. Se, ettei perheeseen siunaantunutkaan raskaita töitä tekevää poikalasta, saattoi olla vanhemmille pienoinen pettymys, Isola aprikoi myöhemmin arkistohaastattelussa. Kokemus jätti jäljen, joka vaikutti myös aikuisiällä. Tietty näkymättömyys oli myös hyvä asia: Isola oppi elämään ajatuksineen vapaasti.

Maailmankuulu tekstiilisuunnittelija Isolasta tuli taiteen kautta. Hän maalasi koko ajan varsinaisen työnsä rinnalla.

”Taideteollisuus vaatii vapaan taiteen rinnalleen ollakseen elävää”, hän itse linjasi.

Kun Taideteollisessa pidettiin kilpailu painotyökankaiden suunnittelusta, Isola päätti osallistua. Paikalle pelmahti itse Marimekon Armi Ratia, joka halusi ostaa Isolan ruukkuaiheiset mallit. Siitä alkoi yhteistyö, joka on Suomi-designin historiaa.

Kahden voimakkaan naisen ystävyys ja työtoveruus ei ollut kitkatonta. Dokumentin riemastuttavinta antia ovatkin tuon pisteliään kanssakäymisen eri muodot.

Maija Isolan kuosit Kaivo (1964) ja Isot Kivet (1959) olivat esillä Marimekon 60-vuotisnäyttelyssä Designmuseossa vuonna 2011.

Esimerkkejähän piisaa.

Kun Ratia oli jo varhain linjannut, että Marimekossa ei tehdä kukkakankaita, niin annas olla: Isola päätti 1960-luvulla tehdä kokoelman, jossa olisi vain kukkamalleja. Se kannatti, sillä juuri tuosta kokoelmasta on peräisin Unikko (1964).

Kun Isola halusi työhuoneeseensa sohvan, pomo sanoi ei. Vasta Isolan ilmoitettua siinä tapauksessa lähtevänsä Marimekosta järjestyi sohva ja muutenkin paremmat työskentelyolosuhteet. Totta kai Ratia tiesi ja tunnusti Isolan arvon.

Myöhemmin haastattelussa Isola sanoi pitäneensä Ratian jyräävästä persoonasta. Kirjeessä sävy ei ollut yhtä diplomaattinen: Isolan mukaan Ratiaa harmitti, ettei tämä ole hän.

Maija Isolan uraa ja tuotantoa esiteltiin Designmuseon laajassa kesänäyttelyssä vuonna 2005.

Perusteellinen dokumentti piirtää päähenkilöstään ilahduttavan elävän kuvan.

Vaikka Isolan elämäntarina vihjaa kosmopoliittiin seikkailijaan, hänessä eli vähintään yhtä vahvana myös toisenlainen tyyppi, yksin ajatustensa kanssa viihtyvä mietiskelijä.

Maija Isola, Teema klo 21.00 ja Yle Areena. (K7)

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat