Ääri­metalli­bändi omisti kappaleen Ukrainalle loppuun­myydyssä Jäähallissa

Helsingin jäähallissa nähtiin suosiotaan vakaasti kasvattaneita äärimetallibändejä.

Behemothin basisti Tomasz ”Orion” Wróblewski Helsingin jäähallissa.

3.11. 11:37

Metalli

Behemoth, Arch Enemy ja Carcass Helsingin jäähallin Black Boxissa.

Behemoth soittaa loppuunmyydyssä Jäähallissa äärimetalliaan esoteerisen esillepanon ympäröimänä, kuten odottaa sopii. Black metal -tyyliin kasvomaalatut muusikot näyttävät salatieteellis-sotaisasti koristellulla lavalla elokuvahahmoilta.

Yhtäkkiä laulaja Nergal nostaa ilmaan kaksi merkkisavua, joiden värien sisältämä sanoma ei tänä päivänä jää kenellekään epäselväksi: sinisen ja keltaisen.

”Vihollinen on ovellanne”, puolalaisbändin keulakuva maalailee ja alleviivaa vielä ennen Off to War -kappaletta: ”Tämä laulu on omistettu Ukrainalle.”

Kun metallibändien suosio nousee, niiden show’t kasvavat samalla. Black metalin sukuisessa musiikissa yhtälö voi usein olla vaivaannuttava, sillä genren sisäänpäin kääntyneet elementit ja suurten yleisöjen odottama viihde eivät sovi samalle lavalle mitenkään itsestäänselvästi.

Nergal vaikuttaa olevan lavalla tosissaan, ja ylipäätään Behemothin voi sanoa onnistuneen pyrkimyksissään. Kaapuineen ja soihtuineen se on kuin pimeämpi ja alakulttuurisempi versio Ghostista.

Vaikka pitäisi yhtyeen musiikillisena huippuhetkenä …From the Pagan Vastlands -demoa (1994), Behemothin voi sanoa sisäistäneen hyvin erilaiset rytmiset ja sävellykselliset koukut, joilla isonkin jäähalliyleisön saa puolelleen.

Behemothin ohella ruotsalainen Arch Enemy on noussut vakaasti jäähallikokoisten bändien luokkaan. Siinä missä edeltäjällä on juuret black metalissa, Arch Enemy on lähtöisin melodisesta death metalista. Kumpaakin bändiä näkee myös luokiteltavan yleisnimikkeen ”extreme metal” alle.

Extreme metal on tuntunut enemmän markkinavoimien kehittämältä laimealta kattokäsitteeltä kuin kuvaukselta musiikista. Mutta tapa jolla Arch Enemyssä yhdistyy perinteisen heavyn melodisuus ja harmoniat, thrashin kipakkuus ja death metalin raskaus ja örinälaulut, on toisaalta omiaan tulla luokitelluksi laaja-alaisesti.

Yhtyeen taustalakanassakin käytetään selkeäsanaista slogania ”Pure fucking metal.”

Arch Enemyn laulajan Alissa White-Gluzin ääni venyy tyylikkäästi death metal -laulusta puhtaaseen.

Arch Enemyn kaltaista musiikillista jokapaikanhöylää on joskus tullut verrattua ruotsalaisen huonekaluketjun tuotteeseen, jossa on optimoitu määrä osia ja joka ajaa asiansa missä tahansa tilassa, mutta johon ei synny henkilökohtaista kiintymystä.

Eritoten kanadalaissyntyisen laulajansa Alissa White-Gluzin ansiosta keikkatilanteessa yhtye on kuitenkin hyvinkin mukaansatempaava. White-Gluzin ääni venyy tyylikkäällä tavalla rajusta death metal -laulusta puhtaaseen, ja esiintyjänä hän sai aiemmin kohteliaasti nyökytelleen yleisönkin innostumaan wall of deathin tapaisiin moshpit-aktiviteetteihin.

Tältä näyttää kun homma on hanskassa.

Pääesiintyjiä ennen lavalla nähtiin todellinen veteraani, Arch Enemy -kitaristi Michael Amottin aiempi bändi Carcass Englannista. Totutusti bändin grindcoresta melodeathiin siirtyilevä paahto oli rennon irtonaista ja ihastuttavaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat