Nobel-voittaja Annie Ernaux'n sähkö­kirjat poistuvat kirja­palveluista

Vielä ei ole tietoa, milloin Nobel-voittajan e-kirjat palaavat sähköisiin lukupalveluihin.

Ranskalainen, elämäkertakirjallisuudesta tunnettu Annie Ernaux voitti kirjallisuuden Nobel-palkinnon lokakuussa 2022.

13.10. 13:00

Tuoreen Nobel-voittajan Annie Ernaux’n teosten e-kirjaversiot ovat poistumassa suomalaisista äänikirjapalveluista tämän viikon loppuun mennessä. Teokset katosivat äänikirja- ja muista vastaavista lukualustoista myös Ruotsissa, kirjoittaa Dagens Nyheter.

Ernaux’n suomennokset Isästä/Äidistä sekä Vuodet on julkaissut Gummerus. Kustantaja Johanna Laitinen sanoo, että syy e-kirjojen poistumiseen palveluista liittyy ranskalaisen kustantajan Gallimardin kanssa tehtyyn sopimukseen.

”En pysty avaamaan sopimukseen liittyviä syitä”, Laitinen toteaa.

Äänikirjat kuitenkin säilyvät kuunneltavissa, Laitinen vakuuttaa. Kustantamosta ollaan myös toiveikkaita, että sähkökirjat saadaan palautettua palveluihin.

Ernaux’n teoksista otettiin lisäpainoksia Nobel-uutisen myötä. Laitisen mukaan paperi- ja painoteollisuus on elpynyt pandemia-aikana alaa vaivanneesta paperipulasta, joten uusia kirjoja saadaan kauppoihin nopeasti, arviolta jo ensi viikolla.

Laitisen mukaan Ernaux’ilta suomennetaan jatkossa lisää teoksia. Ensi toukokuussa julkaistaan Tapaus (L'événement, 2000).

Teos pohjautuu Ernaux’n nuoruuden kokemuksiin, kun hän teki laittoman abortin 1960-luvulla. Romaanista on tehty elokuva, joka voitti vuonna 2021 Venetsian elokuvajuhlien pääpalkinnon Kultaisen leijonan.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat