Ihminen on eläin, joka kuvittelee itsestään liikoja

Ihmisen ainutlaatuisuuden korostaminen on antanut oikeutuksen riistää ja hyväksikäyttää planeettaamme. Meidän pitäisi kuitenkin nöyrtyä ja hyväksyä olevamme eläimiä toisten joukossa, kirjoittaa dokumentaristi, kirjailija Riikka Kaihovaara.

Ihmisen tapa selviytyä on muokata ja kultivoida ympäristöään, kirjoittaa Riikka Kaihovaara. Kuvassa heinäsirkkoja Meksikossa vuonna 2006.

29.10. 2:00 | Päivitetty 29.10. 11:24

Ihmisen määräävin piirre on nostaa itsensä muiden lajien yläpuolelle. Koko länsimainen kulttuuri, tapamme ja tottumuksemme perustuvat ajatukselle ihmisen erityisyydestä. Ihmisyys on eläimellisten piirteiden tai ominaisuuksien poissaoloa. Ihminen on sitä mitä eläin ei ole.

Vaikka luonnontiede ja evoluutioteoria todistavat ihmisen olevan eläin, asemoimme yhä itsemme kehityksen korkeimmaksi asteeksi, päätepisteeksi.

Ihmistä ei haluta mieltää eläimeksi, koska se vie ajatukset ihmiseläintarhoihin ja rodunjalostukseen. Ihmistä ei saa kohdella kuin eläintä.

Kyse ei ole vain erottelusta, vaan eriarvoistamisesta. Ihmisen ainutlaatuisuuden korostaminen on antanut oikeutuksen riistää ja hyväksikäyttää muita eläimiä. Eikä vain eläimiä, vaan koko planeettaa.

Olemme pelkistäneet muut eläimet biologisiksi koneiksi, jotka vain noudattavat vaistojaan. Eläimillä on ”lajityypillistä käyttäytymistä” ja ”lajityypillisiä tarpeita”. Vain ihminen toimii järkensä ja tahtonsa ohjaamana.

Mutta entä jos ihminen ei ole järjen ruumiillistuma, vaan apina, joka kuvittelee itsestään liikoja? Ihminen on erityinen samalla tavalla kuin mikä tahansa muukin eläin. Meidän lajityypillinen ominaisuutemme on kulttuuri. Ihmisen tapa selviytyä on muokata ja kultivoida ympäristöään.

Yksilöinä voimme ehkä mieltää itsemme eläimeksi vietteineen ja vaistoineen. Hankalampaa on hyväksyä, että kenties myös joukkona toimimme kuin lauma, parvi tai yhdyskunta. Lypsämme karjaa kuin muurahaiset kirvojaan. Jonotamme osoittamaan lojaaliuttamme kuolleelle kuningattarelle.

Tai ehkä ihminen vertautuukin parhaiten kulkusirkkoihin, jotka vyöryvät maan yli syöden kaiken tieltään. Meidän parveilumme alkoi kymmenisen tuhatta vuotta sitten, kun maapallon ilmasto muuttui maanviljelylle suotuisaksi. Kenties sykli on päättymässä ja on kannan romahduksen aika?

Ihmisen vertaaminen kulkusirkkaan pelottaa. Eikö kohtalomme olekaan omissa käsissämme? Kyllä ja ei. Kaikessa vaistomaisessa toiminnassa on mukana järkeä ja kaikessa rationaalisuudessa ripaus vaistoa.

Sekä ihmiset että muut eläimet käyttäytyvät, ja molempien käyttäytymistä kyetään ennakoimaan. Järki ei poista meidän kulkusirkkamaisuuttamme, mutta se voi auttaa pohtimaan miten meidän pitäisi itseämme rajoittaa, millainen ympäristö hillitsisi parveiluamme. Tuho ei ole väistämätön.

Ihmisen eläimyyden hyväksyminen muuttaa tarinaa, jota kerromme itsestämme ja paikastamme maailmassa. Ja sen tarinan on syytäkin muuttua, jos haluamme lajimme säilyvän. Ratkaisun avaimet eivät löydy ihmisen erityisyydestä tai ylivertaisesta älystä. On aika nöyrtyä eläimeksi eläinten joukkoon.

Helsingin Sanomat on Helsingin kirjamessuilla mukana järjestämässä debattiohjelmaa. Debatti: Miksi ihminen nostaa itsensä muiden lajien yläpuolelle? Dokumentaristi, kirjailija Riikka Kaihovaara ja teologian tohtori, katolisen kirkon pappi Oskari Juurikkala keskustelevat Helsingin kirjamessuilla lauantaina kello 11, Senaatintori-lava. Katsottavissa suorana osoitteessa HS.fi.

HS julkaisee viikon ajan debattikolumneja. Kolumneja kirjoittavat Asta Leppä (su), Jenni Räinä (ma), Teivo Teivainen (ke), Anders Adlercreuz (to), Riku Siivonen (pe), Riikka Kaihovaara (la) ja Maria Pettersson (su).

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat