Queen julkaisi ennen julkaisemattoman Mercuryn laulaman kappaleen

Kyseessä on ensimmäinen kerta yli kahdeksaan vuoteen, kun yhtye julkaisee uutta musiikkia Freddie Mercuryn tulkitsemana.

Freddie Mercury laulaa Queenin kappaleella, jota ei ole ennen julkaistu.

13.10. 16:40

Brittiyhtye Queen julkaisi tänään torstaina ennen julkaisemattoman kappaleen 1980-luvulta.

Face it Alone -nimisellä kappaleella laulaa Freddie Mercury.

Kappale on peräisin The Miracle -albumin nauhoitussessioista vuodelta 1988. Bändin 13. studioalbumi julkaistiin vuotta myöhemmin.

Levytyssessioissa syntyi kaikkiaan 30 kappaletta, joista kymmenen päätyi levylle. Face it Alone löydettiin tuotanto- ja arkistotiimin käydessä läpi The Miracle -nauhoitusten antia kokoelmajulkaisua varten.

Yhtyeen kitaristi-lauluntekijä Brian May ja rumpali Roger Taylor kertoivat kappaleen löytymisestä kesällä BBC Radio 1:n haastattelussa.

Mayn mukaan kappale oli jäänyt keskeneräiseksi, mutta se päätettiin nyt työstää valmiiksi ja julkaista.

”Olen todella onnellinen, että tiimimme onnistui löytämään tämän kappaleen. Kaikkien näiden vuosien jälkeen, on mahtavaa kuulla kaikkia meitä neljää”, hän kommentoi haastattelussa.

The Guardianin tuoreessa arvostelussa Face It Alone sai kolme tähteä viidestä. Kritiikin mukaan se ”ei ole huono kappale, mutta ei myöskään lähelläkään klassikkoa”.

Queen julkaisee marraskuussa The Miracle -albumista erikoiskokoelman, jossa on mukana kuusi ennen julkaisematonta kappaletta.

Aiemmin yhtye julkaisi ennen julkaisemattomia kappaleita The Miracle -albumin nauhoituksista vuonna 2014 kokoelmajulkaisulla Queen Forever.

Freddy Mercury kuoli aidsin aiheuttamaan keuhkokuumeeseen 45-vuotiaana vuonna 1991.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat