Suomen suurin valokuva­kilpa herätti kaksi vuotta sitten kritiikkiä, nyt sen jatko on epäselvä

Vielä ei ole varmaa, miten tuleva kilpailu painottuu vuonna 2020 esitetyn kritiikin jälkeen.

Johanna Sjövallin hevoskuvat voittivat Fotofinlandian vuonna 2020.

14.10. 15:17 | Päivitetty 18.10. 10:43

Kaksi vuotta sitten Suomen suurin ammatti- ja harrastajavalokuvaajille suunnattu Fotofinlandia-kilpailu herätti runsaasti keskustelua.

Näillä näkymin ei ole tiedossa, milloin seuraava kilpailu järjestetään, sanoo kilpailua järjestävän Finnfoton toiminnanjohtaja Mikko Säteri.

Vuodesta 1988 alkaen Fotofinlandiaa on järjestetty keskimäärin kahden vuoden välein, mutta taukoa on ollut myös kolmesta neljään vuotta.

Säterin mukaansa kritiikki on laittanut miettimään, miten kilpailu kannattaisi järjestää jatkossa.

”Olemme pyytäneet ihmisiltä ideoita siitä, millainen kilpailu voisi olla, mutta ei ole kauheasti sellaisia tullut”, Säteri sanoo.

Vielä on siis epävarmaa, millaisena kilpailu jatkossa profiloituu tai muutetaanko sääntöjä. Säterin mukaan valokuvauksen kenttä on laaja, ja kaikkia on vaikea miellyttää.

”Aina joku pahoittaa mielensä.”

Kritiikkiä on herättänyt kilpailun muuttunut profiili taide- ja dokumenttivalokuvasta kohti käsitellympää mainos- ja muotokuvaa.

Vuonna 2018 ja 2020 kilpailu on järjestetty uusilla säännöillä. Perustettiin seitsemän kategoriaa, ja tuomaristo koostettiin kansainvälisestä raadista.

Vuonna 2020 pääpalkinnon voitti Johanna Sjövall teossarjalla Magic of Horses. Palkinnon arvo on 10 000 euroa.

Fotofinlandia-kilpailu kustannetaan osittain Kopiosto-korvauksista, mikä on omalta osaltaan herättänyt kiistaa siitä, päätyvätkö nykymuotoisen kilpailun palkkiot ammattilaisille, joiden kuvia kopioidaan eniten.

Aina 1990-luvulta lähtien vuoteen 2016 valokuvakilpailun voittajiksi ja finalisteiksi valittiin valokuvataiteen ja dokumentaarisen valokuvauksen ammattilaisia ja alan kovia nimiä, kuten Jouko Lehtola, Elina Brotherus, Marja Helander ja Perttu Saksa.

HS:n kuvapäällikkö Markku Niskanen kirjoitti vuonna 2020, että ”entinen valokuvataiteen ja dokumentaarisen valokuvan kilpailu muuttui muotokuvauksen, vauvakuvauksen, hääkuvauksen ja fantasiakuvien kilpailuksi”.

Säterin mukaan kyse ei ole sinänsä poikkeuksellisesta muutoksesta, vaan kilpailu on muuttanut linjaansa kautta historian ja yrittänyt palvella erilaisia valokuvaajaryhmiä.

”Kautta kilpailun historian on kokeiltu erilaisia tuomarikokoonpanoja ja ratkaisuja.”

Esimerkiksi vuonna 2016 kilpailun tuomaristoon otettiin kertaluonteisena kokeiluna kolme valokuvauksen professoria. Osallistujamäärät olivat järjestäjien mielestä kuitenkin liian matalat. Esimerkiksi vuonna 2016 osallistujia oli noin 230.

Osallistujamäärä saatiin nousuun uudella tuomaristolla ja uusilla säännöillä, Säteri sanoo.

”Tämä ratkaisu ei ole miellyttänyt niin sanottua taidepuolta, mutta on vastaavasti iso joukko, jolta on tullut paljon positiivista palautetta”, hän lisää.

Oikaisu 17.10. klo 10.58: Artikkelissa luki virheellisesti, että tuomaristossa olisi ollut ennen vuotta 2018 kolme valokuvauksen professoria. Näin oli ainoastaan vuonna 2016, jolloin tuomaristossa oli kolme professoria kertaluonteisena kokeiluna. Kilpailua ei kustanneta kokonaisuudessaan Kopiosto-korvauksista, vaan osittain niistä.

Oikaisu 18.10. kello 10.43: Tekstissä luki alunperin virheellisesti, että Marja Helander ja Jouko Lehtola kuuluivat aiempien vuosien voittajiin. He olivat finalisteja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat