Maailmankuulu kirjailija puhdistui raiskausepäilyistä – ratkaiseva todiste löytyi vuodelta 1380

Canterburyn tarinoista tuttu Geoffrey Chaucer ja hänen palvelijansa olivatkin samalla puolella oikeudenkäynnissä, tutkijat huomasivat.

Geoffrey Chaucer runoili Canterburyn tarinoita.

15.10. 16:37 | Päivitetty 15.10. 17:06

Canterburyn tarinoista tunnettu runoilija Geoffrey Chaucer (1343–1400) on joutunut tutkijoiden raiskausepäilyjen kohteeksi väärinkäsityksen vuoksi, tutkijat osoittavat Chaucer Review -julkaisun uudessa erikoisnumerossa.

Raiskausepäily syntyi raptus-sanasta jota lontoolaisen leipurin tytär Cecily Chaumpaigne käytti eräässä vuonna 1870 löytyneessä asiakirjassa.

Sanaa on käytetty raiskausten ja sieppausten yhteydessä ja moni on päätellyt, että vaikka asiakirjassa ei esitetä Chauceria vastaan syytöksiä vaan päinvastoin vapautetaan hänet niistä, taustalla olisi voinut olla tämän tekemä raiskaus, jonka uhrille olisi vapauttavan asiakirjan vastineeksi annettu esimerkiksi korvauksia.

On myös toinen asiakirja, josta tämä sana on poistettu. Tätä epäiltiin peittely-yritykseksi.

Tämän teorian pohjalta on tehty arvostettua feminististä tutkimusta ja toisaalta väitetty, että Chauceria olisi ryhdytty syrjimään tutkimuksessa ja opetuksessa epäilyjen vuoksi.

Ezra Winterin muraali Canterburyn tarinoiden henkilöistä on 1700-luvulta.

Nyt professori Sebastian Sobecki ja Britannian kansallisarkistossa työskentelevä Euan Roger ovat kaivaneet esiin dokumentteja vuosilta 1379 ja 1380. Niistä käy ilmi, että Chaumpaigne ja Chaucer olivatkin oikeudenkäynnissä samalla puolella.

Kyse oli siitä, että vuonna 1379 Chaumpaignen entinen työnantaja Thomas Staundon syytti häntä ja Chauceria siitä, että palvelija oli vaihtanut työnantajaa ilman Staundonin lupaa.

Laki, jota Staundon halusi hyödyntää, oli asetettu voimaan ruton vuoksi. Näin haluttiin pitää palvelijoiden palkkataso ”kohtuullisena” työnantajille, vaikka palvelijoista oli ruton vuoksi pulaa. Tämä onnistui, kun laki rajoitti palvelijoiden mahdollisuuksia vaihtaa työpaikkaa.

Vuonna 1380 Chaumpaigne oli palkannut kaksi asianajajaa ja allekirjoitti kuuluisan dokumentin. Uuden tiedon valossa raiskausta ja sieppaustakin tarkoittava sana viitannee siihen, että Staundon katsoi toisen työnantajan eli Chaucerin ”siepanneen” palvelijan häneltä. Taustalla saattoivat olla esimerkiksi paremmat työehdot, joiden tarjoamista laki rajoitti.

Tietysti Chaucer on voinut tehdä 1300-luvulla rikoksiakin, mutta mikään kirjallinen dokumentti ei siihen viittaa kuten aiemmin luultiin, professori Sobecki arvioi.

Canterburyn tarinoiden Landsdowne-käsikirjoitusversiosta.

Tutkijat pelkäsivät väärinymmärrystä ja vastareaktiota. He pyysivät kommentit osaksi tutkimusartikkeliaan kolmelta feministiseltä tutkijalta.

He korostavat myös The New York Timesin haastattelussa, että löytö ei lainkaan kyseenalaista muuta Chauceria ja 1300-luvun patriarkaattia arvostelevaa feminististä tutkimusta. On kaikki syyt edelleen tutkia sitä, miten Chaucer ”osallistui hegemoniseen diskurssiin”, joka vaikutti naisten asemaan, professori Sobecki korostaa.

Artikkelin kommentoijiksi pyydetyistä feministitutkijoista Samantha Katz Seal on samaa mieltä. Hän pitää löytöä ”briljanttina” ja raiskausepäilystä vapauttavana.

Samalla hän toteaa, että Chaucerin runoudessa oli viitteitä ajan ”systemaattisesta raiskauskulttuurista” ja tätä tulee edelleen tutkia.

Oikaisu 15.10. 2022 kello 17.05: Geoffrey Chaucerin teos on Canterburyn tarinoita, ei Cantenburyn tarinoita kuten jutussa ensin virheellisesti kirjoitettiin.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat