Tampere Filharmonian tuleva ylikapellimestari voitti puolelleen niin orkesterin kuin yleisön

Tampere Filharmonian tuleva ylikapellimestari Matthew Halls saa johdettavakseen energisen orkesterin, jota yleisö rakastaa. Jonathan Roozeman soitti ilmaisuvoimaisesti Fagerlundin Nomaden.

Tampere Filharmonian seuraava ylikapellimestari Matthew Halls (vas.) harjoitteli orkesterin kanssa viime tiistaina. Nomade-sellokonserton solistina on Jonathan Roozeman.

29.10. 15:24

Tampere Filharmonia Tampere-talossa 28.10. Joht. Matthew Halls, sol. Jonathan Roozeman. Fagerlund, Bruckner.

Tätä kuulee jatkuvasti: Tampere Filharmonian kauden 2022–2023 jälkeen jättävä ylikapellimestari Santtu-Matias Rouvali on onnistunut luomaan orkesterilleen ainutlaatuisen yleisösuhteen.

Kuten paikallinen konserttiseuralaiseni sanoi: tamperelaiset rakastavat orkesteriaan.

Siksikin oli kiinnostavaa päästä kokemaan, millainen tunnelma oli, kun Rouvali istui katsomossa ja hänen jälkeensä ylikapellimestarina aloittava englantilainen Matthew Halls johti tulevan orkesterinsa edessä Sebastian Fagerlundin sellokonserton Nomaden ja Brucknerin seitsemännen sinfonian.

Vuonna 2019 kantaesitetty Fagerlundin Nomade on omistettu sellisti Nicolas Altstaedtille. Perjantaina Tampere-talossa solistina soitti suomalais-hollantilainen Jonathan Roozeman.

Nomade on kuulijaystävällistä nykymusiikkia: siinä on suuria kontrasteja, visuaalisia mielikuvia tuottavia sointivärejä ja tartuttavia harmonioita. Nimi viittaa vaeltajaan; kuten Jaani Länsiön käsiohjelmatekstissä sanotaan, solisti ikään kuin vaeltaa läpi erilaisten maisemien.

Konsertto on taitavasti sävelletty myös solistin kannalta ja miellyttänee sellaistakin soittajaa, joka esittää mieluiten klassis-romanttista ohjelmistoa. On mahdollista ”hehkuttaa”: käyttää laajaa vibratoa ja nautiskella syvästä äänen väristä.

Toisaalta teos ei myöskään karta karskiutta. Saa luvan kanssa rikkoa, mennä sinne, mihin arempi estetiikka ei uskalla katsoa.

Roozeman ja Tampere Filharmonia tarjosivat Nomadesta tulkinnan, jota kuunteli mielellään. Orkesteri on suuri ja tekstuuri paikoin paksua, mutta lukuun ottamatta yksittäisiä kohtia balanssi oli ainakin parvelta kuunneltuna hyvä.

Roozeman on taitava, ilmaisuvoimainen soittaja ja sai konsertosta irti hienoja sävyjä. Pakahduttavin konserton osista on mielestäni neljäs, jonka aluksi orkesteri vaimenee ja sellosolistin huiluääniä, yksinäisyydessä kaikuvaa laulua säestävät harppu ja vibrafoni.

Tunnelmanvaihdos tuo hieman mieleen Thomas Adésin teoksen Lieux retrouvés kolmannen osan, jossa yhtäkkiä villin rämistelyn keskellä näytetään toinen todellisuus äärimmäisen korkealle vaeltelevine sellostemmoineen.

Nomaden neljännessä osassa tunnelmanvaihdoksen taiasta, sen äärimmäisestä hauraudesta, olisi mielestäni voinut pitää kiinni jopa aavistuksen pidempään, mutta: kun maailma kutsuu, on mentävä.

Konserton villi kuudes osa lupailee sankarin kotiinpaluuta muistuttavaa perinteisen konserttomaista finaalihuipennusta, kunnes hajoaa ja päättyykin sumuun, ilmaan jäävään kysymykseen. Loppu on vaikuttava.

Brucknerin seitsemännen sinfonian esityshistoriaan liittyy kaikenlaista: Wagnerille omistettu sinfonian toinen osa soitettiin radiossa Hitlerin kuolinilmoituksen taustalla vuonna 1945 ja finaali ennen Hitlerin musiikkinäkemyksiäkin sivunnutta puhetta vuonna 1938.

Synkkä esityshistoria ei tietenkään ole säveltäjän vika. Myös tämä Brucknerin sinfonia on parhaimmillaan kuin katedraali; valtava, korkeuksiin kohoava monumentti, jonka ruusuikkunoista valo kuultaa läpi.

Tampere Filharmonian ja ulkoa johtaneen Hallsin tulkinta käynnistyi ehkä aavistuksen viiveellä. Maksimaalinen energia ja keskittyminen saavutettiin scherzossa, minkä jälkeen ne olivat tapissa finaalihuipennukseen saakka.

Massiivisessa ensimmäisessä osassa oli hienoa, kauas katsovaa fraseerausta ja paljon sykähdyttäviä hetkiä, joita tarjoili muun muassa sellosektio, mutta mielestäni myös jaksoja, jotka jumahtivat paikoilleen.

Toisessa osassa laulavuus ja varsinkin viulujen lämmin sointi tekivät vaikutuksen. Scherzossa ilmaan levisi sähkö: tuntui, että orkesteri alkoi hengittää yhteen. Tämä vaikutelma jatkui finaaliin.

Kokonaisuutena Hallsin ja Tampere Filharmonian esitys antaa odottaa käynnistyvältä yhteistyöltä paljon. Yleisö vaikutti olevan riemuissaan ja suosionosoituksista päätellen toivotti nöyrän oloisen, orkesteriin itsestään huomion kääntäneen Hallsin lämpimästi tervetulleeksi.

Toivottavasti Halls jaksaa etsiä yhdessä muusikkojen kanssa, vaeltaa paikkoihin, joissa ei vielä ole käyty.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat