Ilmasto­syyllisyys ei ole vaarallinen tunne, jos se johtaa toimintaan

Maailma ei kestä meidän elintapaamme. Samaan aikaan, kun tietoisuus ilmastokriisistä on noussut, on herätty myös syyllisyyden tunteeseen – eikä sitä tarvitse pelätä, kirjoittaa toimittaja, tietokirjailija Jenni Räinä.

Elokapinan mielenosoitus eduskuntatalon edessä viime vuoden lokakuussa.

24.10. 2:00 | Päivitetty 30.10. 11:24

Tänä vuonna maailman ylikulutuspäivä koitti suomalaisten kohdalla maaliskuun loppupuolella. Kuulumme planeetan vauraaseen eliittiin, joka kuluttaa oman osansa luonnonvaroista noin nelisen kuukautta maailman keskiarvoa aiemmin.

Yhtä aikaa kun tietoisuus monin osin kestämättömästä elämäntavastamme on noussut, on herätty laajalti myös ilmasto- ja ekokriisiin. Mitä teemme me aikuiset? Ratkaisukeskeisen pohdinnan sijaan keskitymme käymään loputonta keskustelua siitä, miltä uutiset meistä tuntuvat – ja kuinka ne meitä kenties syyllistävät.

On kaksi eri asiaa, syyllistymmekö uutisista vai syyllistävätkö uutiset meitä. Jälkimmäinen tuntuu liioittelulta.

Uutisoinnista on myös syytetty nuorten kokemaa ympäristöahdistusta. Nuorten viesti meille aikuisille on suora: he eivät kaipaa terapointia vaan toimintaa.

Tuoreen tutkimuksen mukaan ahdistuksen ja uutisoinnin korrelaatio voi olla jopa päinvastainen kuin on väitetty. Median uutisoinnilla voi olla ympäristöahdistuksen keskellä jopa positiivinen tai voimauttava vaikutus.

En kannata tavallisten kansalaisten hyökkäävää syyllistämistä monestakaan syystä. Aikamme ympäristöongelmat eivät ole yksittäisten ihmisten aikaansaannosta. Syyllistäminen herättää helposti myös voimakkaan vastareaktion.

Samaan aikaan pidän tärkeänä sitä, että emme pelkää syyllisyyden kokemuksia. Elämme aikaa, jolloin jokainen joutuu punnitsemaan omien elämäntapojensa kestävyyttä. Parhaimmillaan syyllisyyden tunne voi ohjata meitä muuttamaan käyttäytymistämme niin, että tunne korjaantuu. Ratkaisua ympäristökriisiin pitää hakea järjestelmätasolta.

Mutta jos emme tunnista nykyisen järjestelmän ja nykyisen elämäntapamme ongelmia, emme osaa vaatia niihin ratkaisuja poliitikoilta tai jättiyhtiöiltäkään.

Olemme suomalaisina etuoikeutettuja. Meillä on sekä taloudellinen että poliittinen mahdollisuus etsiä ekologisesti kestävää tapaa elää. Se tuo mukanaan vastuun toimia, sillä samaa mahdollisuutta ei ole suurella osaa maailman väestöstä.

Suomi on kokoaan suurempi maa niin tasa-arvon kuin koulutuksenkin kohdalla. Olemme ylpeitä siitä, millaisen esimerkin olemme voineet lähettää maailmalle. Voimmeko olla ylpeitä siitä, millaisen kuvan lähetämme länsimaisen keskiluokan hyvästä ja kestävästä elämästä?

Ympäristöfilosofi Yrjö Hailan ajatus suuntautuu syyllisyydestä eteenpäin. Haila on esittänyt, kuinka syyllisyyden tunteen sijaan tarvitsemme solidaarisuuden tunteita maailman muuta asujaimistoa kohtaan. Syyllisyyden tunne ei ole tunteistamme lainkaan tärkeimpiä.

Mikä sitten on?

Rakkaus. Rakkaus lapsiin ja läheisiin ja huoli heidän elinympäristöstään, rakkaus ympäröivään luontoon ja huoli sen tulevaisuudesta. Rakkauden mukana voi häivähtää syyllisyyden tunteita. Sellaista rakkaus on.

Helsingin Sanomat on Helsingin kirjamessuilla mukana järjestämässä debattiohjelmaa. Debatti: Tarvitsemmeko lisää syyllistämistä ilmastokriisissä? Tietokirjailija, toimittaja Jenni Räinä keskustelee Helsingin yliopiston ympäristöekonomian professori Markku Ollikaisen kanssa Helsingin kirjamessuilla sunnuntaina kello 11, Senaatintori-lava. Katsottavissa suorana osoitteessa HS.fi.

Päivitetty 24. lokakuuta kello 9.35: Toisin kuin jutussa aiemmin kerrottiin, Jenni Räinän kanssa keskustelee Markku Ollikainen, ei Petteri Taalas.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat