Räppäriä luultiin ravintolassa ruokalähetiksi: Uusi tietokirja valottaa, mitä arkipäivän rasismille voidaan tehdä

Suomalaiset kertovat sosiaalisessa mediassa kokemastaan etnisestä profiloinnista ja mikroaggressioista. Arkiset tilanteet osoittavat, miten ihmiset tekevät ulkonäköön perustuvia rasistisia oletuksia. Tietokirjailijat kertovat, mistä ilmiössä on kyse.

23.10. 11:27 | Päivitetty 23.10. 15:31

Räppäri Kingfish, oikealta nimeltään Remzi Rafle julkaisi lokakuun ensimmäisellä viikolla Tiktok-tilillään videon, jossa hän kertoi nepalilaisessa ravintolassa tapahtuneesta arkisesta tilanteesta.

Rafle kertoo saapuneensa ravintolaan ostamaan ruokaa. Ravintolassa hänelle ojennettiin oitis ruokakassi käteen kotiin kuljetettavaksi. Raflen mukaan ravintoloitsijat olettivat hänen olevan ruokalähetti.

Videolla Ralfe kertoo ottaneensa ruuat mukaansa ja kiittäneensä ilmaisesta ateriasta.

Kirjailija Koko Hubara kertoi Instagram-tilillään vastikään samantyyppisestä kokemuksestaan terveydenhuollossa.

Terveydenhuollon ammattilainen oli tiedustellut tapaamisen aluksi, puhuuko tämä suomea, vaikka hänen tietoihinsa on kirjattu Suomen lippu merkiksi kielitaidosta. Hubara kertoi tiedustelleensa, miksi tämä mahtaa kysellä moista. Tilanne oli Hubaran kertoman mukaan johtanut siihen, että terveydenhuollon ammattilainen oli alkanut itkeä.

Esimerkit osoittavat, kuinka paljon ihmiset kohtaavat yhä edelleen Suomessa arkipäivän rasismia, esimerkiksi niin kutsuttuja mikroaggressioita ja etnistä profilointia.

Samankaltaisia kokemuksia on kerätty viime viikolla julkaistuun Mixed –suomalaista elämää kulttuurien risteymässä -tietokirjaan (Kosmos). Kirja käsittelee rasismia, antirasismia ja kokemuksia elämästä eri kulttuurien risteymässä Suomessa.

Kirjan ovat kirjoittaneet Alice Jäske, Priska Niemi-Sampan, Janina Waenthongkham.

”Usein tilanteet tulevat ilmi yksittäistapauksissa, kun ihmiset jakavat niitä ripotellen sosiaaliseen mediaan. Mutta kokemukset ovat jaettuja”, Jäske sanoo.

Kyse on kuitenkin laajasta rakenteellisesta ilmiöstä, joka vaikuttaa monien ihmisten elämään päivittäin.

Idea kirjasta syntyi, kun Jäske, Niemi-Sampan ja Waenthongkham vuonna 2021 perustivat Instagramiin Mixedfinns-tilin. Nettiyhteisön tarkoituksena oli tarjota tietoa ja vertaistukea rasismia arjessaan kohtaaville.

”Tuli hirvittävän paljon palautetta ihmisiltä, joiden mukaan ensimmäistä kertaa tuntuu siltä, että nyt puhutaan musta. Suomessa keskustelujen näkökulma on usein valkonormatiivinen, valkoisen ihmisen näkökulma. Siksi halusimme, että kirjassa näkökulma on nyt ruskean ihmisen. Että maailmaa tarkastellaan hänen näkökulmastaan.”

Kirjan kirjoittajat tarkoittavat mixed-suomalaiset-sanalla laajaa ja moninaista ihmisten joukkoa, johon kukin voi itsemäärittelyn perusteella kokea kuuluvansa.

”Huomasimme, että meitä kuvaavaa sanaa ei ole”, kirjoittajat sanovat.

Kulttuurien risteymissä eläviä kuvaavat käsitteet olivat kirjoittajien mukaan joko hyvin alentavia tai akateemisia.

”Aluksi puhuimme mixed race identifioituvista. Meidän yhteisön jäsenet identifioituvat suomalaisiksi ja haluaisivat tavalla tai toisella kuulua suomalaisuuteen. Siksi päätimme ottaa käsitteeksi mixed-suomalaisuuden”, Jäske sanoo.

Jokainen siis määrittelee itse, kokeeko olevansa mixed-suomalainen. Usein yhdistävä piirre on, että taustaan liittyy tavalla tai toisella ruskeus ja erilaisten kulttuurien risteymässä eläminen.

”Yhdistäviä tekijöitä ovat rasismin kokemukset ja se, ettei meitä hyväksytä suomalaisuuden kategoriaan”, Waenthongkham sanoo.

Janina Waenthongkham, Alice Jäske ja Priska Niemi-Sampan.

Kirjoittajat haastattelivat kirjaa varten noin 50 mixed-suomalaista heidän rasismiin liittyvistä kokemuksistaan.

Kirja käy fiktiivisten haastatteluihin pohjautuvien tarinoiden avulla läpi useita esimerkkejä arjessa tapahtuvista mikroaggressioista, etnisestä profiloinnista ja rakenteellisesta rasismista.

Tarinat vuorottelevat kirjoittajien litteroitujen keskustelujen kanssa. Keskusteluissa kirjoittajat kertovat omia kokemuksiaan suhteessa tarinoihin, esittelevät käsitteitä ja niiden historiaa ja käyvät läpi rasismiin ja antirasismiin liittyvää teoriaa. Tietoa on kerätty noin 30 tutkijaa ja asiantuntijaa haastattelemalla.

Arkipäivän rasismi näkyy kirjoittajien mukaan elämän pienissä hetkissä.

Opettajat ovat saattaneet koulussa pyytää kertomaan ”oikeasta kotimaasta” tai olettaa, että oppilaan huono koemenestys johtuu suomen kielen taidon puutteesta vaikka äidinkieli on suomi, kirjoittajat kertovat.

”Kokemushaastatteluissa ihmiset kertoivat esimerkiksi siitä, että lentokentällä joutuu aina tarkastettavaksi tai kaupassa seurataan ja oletetaan, että on tehty jotain laitonta”, Waenthongkhamin sanoo.

Etnisellä profiloinnilla tarkoitetaan usein viranomaisten, esimerkiksi poliisin tai vartijoiden toimenpiteitä, joiden ainoa ja ratkaiseva syy on henkilön oletettu alkuperä, kieli tai uskonto.

Ilmiötä on kirjoittajien mukaan vaikea tutkia, koska etnistä profilointia ei ole määritelty laissa. Syrjintää ehkäistäessä tai yksittäisiä tilanteita arvioitaessa käytetään yhdenvertaisuuslain määritelmää syrjinnästä.

”Ihmiset sanoivat tietävänsä etukäteen, että he tulevat olemaan se tyyppi, joka esimerkiksi lentokentällä joutuu syyniin”, Jäske sanoo.

Varautuminen voi kirjoittajien mukaan johtaa vähemmistöstressiin. Se tarkoittaa sitä, että ihminen saattaa jatkuvasti pelätä joutuvansa ulkoisen olemuksensa vuoksi hankaluuksiin tilanteissa, joissa joutuu olemaan kanssakäymisissä esimerkiksi viranomaisten kanssa. Jatkuva varautuminen ja pelko aiheuttavat stressiä.

Arkipuheessa rasismi mielletään usein väkivallaksi, äärimmäisiksi teoiksi tai vihapuheeksi ja haukkumasanoiksi. Mutta kirjoittajien mukaan on tärkeää ymmärtää, että rasismia on hyvin monenlaista.

”Etninen profilointi on esimerkki rakenteellisesta rasismista. Sitten on arkipäivän rasismia, joka näkyy esimerkiksi mikroaggressioina. Aikojen saatossa nämä synnyttävät sisäistettyä rasismia”, Niemi-Sampan sanoo.

Mikroaggressioissa on kirjoittajien mukaan kyse arkisista ihmisten välisistä näennäisesti harmittomista kommenteista tai teoista, joihin kuitenkin sisältyy rasistinen ennakko-oletus.

Tilanteet ovat usein lyhytkestoisia ja heitot arkisia, mutta harmittomuudestaan huolimatta mikroaggressiot sekä loukkaavat että ylläpitävät rasistisia stereotypioita, kirjoittajat sanovat.

”Tavallista on se, että tutustumistilanteessa kysytään, mistä olet kotoisin. Kun vastaus on Helsinki, alkaa usein suomalaisuuden kyseenalaistaminen”, Jäske sanoo.

Kokemukset kumuloituvat elämän aikana. Kasautuessaan harmittomat yksittäiset kommentitkin saattavat muuttua musertaviksi.

Kirjoittajat vertaavat kokemusten kasautumista jalalle astumiseen.

”Jos joku astuu kerran varpaille, se vähän kirpaisee, mutta siitä pääsee todennäköisesti yli. Jos samaan kohtaan astutaan jatkuvasti, alkaa se kipeytyä todella paljon”, Jäske sanoo.

Kirjan kirjoittajien mukaan antirasistisessa toiminnassa keskeistä on se, että kaikki ymmärtävät elävänsä rasistisessa yhteiskunnassa ja uskaltaisivat myöntää, että ovat saattaneet myös itse syyllistyä rasismiin.

”Tutkija Tuuli Kurki on suomentanut sanan white fragility. Hän puhuu valkoisesta herkkähipiäisyydestä. Meillä on rasismikeskustelussa hyvä ja paha -jaottelu. Mielikuvamme rasismista ja rasisteista on, että rasistit ovat pahoja ihmisiä. Ihmiset eivät halua ajatella syyllistyvänsä rasismiin.”

Valkoisella haavoittuvaisuudella tai herkkähipiäisyydellä tarkoitetaan kirjoittajien mukaan sitä, että rasistinen tilanne ja sen herättämät tunteet koetaan liian epämukaviksi. Rasismiin syyllistynyt saattaa kieltäytyä käsittelemästä asiaa, jolloin tilanne kääntyy rasismin uhrin kannateltavaksi sen sijaan, että rasismiin syyllistynyt ottaisi vastuun itselleen.

”Ihmisen pitäisi tunnistaa ja tunnustaa itselleen, että minä voin syyllistyä rasismiin, mutta se ei välttämättä tarkoita sitä, että olen paha ihminen. Tärkeintä on se, että ottaa palautteen vastaan, reflektoi sitä ja toimii jatkossa toisin. Tämä on itsensä kouluttamista. Tietoa kyllä löytyy”, Jäske sanoo.

Rasismikeskustelu on Waenthongkhamin mukaan kaikkien asia, ei vain niiden, jotka rasismia kokevat.

”Jos näkee bussissa tai muualla rasistisia tilanteita, olisi tärkeää puuttua”, hän sanoo.

Tapoja on monia. Haastatteluiden perusteella se, että puuttuu verbaalisesti, on läsnä ja tulee lähelle, ovat merkittäviä tekoja, kirjoittajat sanovat. Tärkeää on tilanteen ja asian kyseenalaistaminen.

”Voi kysyä, mitä sä tarkoitit. Että pysähdytään sen asian äärelle. On ymmärrettävää, että tilanteessa jäätyy, mutta sen jälkeen voi mennä rasismia kohtaavan lähelle ja kysyä, miten hän voi. Toisinaan riittää pelkkä katse tai se, että uskaltaa mennä viereen istumaan”, Jäske sanoo.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat