Naistutkimus rantautui Suomeen Aili Nenolan johdolla, kipinä löytyi Inkerin itkuvirsistä

Professori emerita Aili Nenola keskittyi tutkijan urallaan ajamaan tasa-arvoa tieteen parissa ja sen ulkopuolella.

Aili Nenola kertoo olevansa vaatimattomista oloista. ”Vaikka olen käynyt kouluja enemmän kuin vanhempani, minusta ei ole tullut porvaria. Elän todella yksinkertaisesti.”

25.10. 2:00 | Päivitetty 25.10. 10:11

Professori emerita Aili Nenola katsoo taakse päin pitkää akateemista uraansa ja pohtii, mitä siitä on jäänyt jäljelle.

Suurimman kirjallisen työnsä hän on tehnyt inkeriläisten itkuvirsien tutkijana. Niiden parissa hän aloitti tutkimusapulaisena vuonna 1970, teki aineistosta kandin, pro gradun ja lisensiaatin työn sekä väitöskirjan. Lopulta laaja, 700 itkua kommentaareineen ja johdantoartikkeleineen sisältävä teos Inkerin itkuvirret – Ingrian Laments julkaistiin vuonna 2002.

Ennen kaikkea Nenola tunnetaan naistutkimuksen uranuurtajana. Hänen johdollaan naistutkimus saavutti Suomessa täysmittaisen oppiaineen aseman. Tästä hän on itse myös kaikkein ylpein.

”Kysymys ei ollut siitä, että edistin vain omaa tieteellistä uraani, vaan olin mukana tekemässä jotain, josta oli laajempaa hyötyä”, Nenola sanoo.

Nenola heittäytyi erilaisiin vaikuttamistoimiin tieteellisissä yhdistyksissä ja tiede- ja yliopistohallinnossa. Hän oli perustamassa Turun tutkijanaiset ry:n toimintaa ja johti naistutkimuksen yksikköä Kristiina-instituuttia vuodesta 1995.

Nenola valittiin Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan ensimmäiseksi naispuoliseksi dekaaniksi vuonna 2004. Ja tässä tuli mainituksi vain murto-osa hänen erilaisista rooleistaan tiedeyhteisössä.

Kipinä yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen on perua Nenolan vanhemmilta. Hänen isänsä Väinö Nenola oli ay-liikeaktiivi, ja molemmat vanhemmat toimivat johtotehtävissä sosiaalidemokraattisissa paikallisjärjestöissä ensin Haukiputaalla, jossa Nenola on syntynyt, ja myöhemmin Kemissä.

Punainen aatemaailma väritti Nenolan lapsuutta. Oli esimerkiksi tarkkaa, kuuluiko naapuri kommunisteihin vai sosiaalidemokraatteihin, hän muistelee.

Lukuintonsa Nenola peri äidiltään Martta Nenolalta, joka arvosti sivistystä, vaikka ei itse pystynytkään kouluja käymään.

”Heti kun opin lukemaan, luin aivan kaiken, minkä sain käsiini, oli se sitten sallittua tai kiellettyä kirjallisuutta. Kiipesin aina portaat ylös ja piilouduin yhteen nurkkaan kirjan kanssa.”

Kahdeksan lapsen perheessä kaikki olivat kovia lukijoita. Sunnuntaisin koko porukka piti yhteisiä ”hiljaisia lukuseuroja”.

Viimeaikainen luokkakeskustelu on saanut Nenolan pohtimaan luokkanousua omalla kohdallaan.

”Jos olen jonkinlaisen luokkanousun tehnyt, niin sen aloittivat vanhempani.”

Nenolan mukaan he olivat omassa yhteisössään poikkeuksellisen lukeneita ihmisiä ja kannustivat lapsiaan opintojen pariin.

Aili Nenola sanoo olleensa aina himolukija. Hän sanoo lukevansa mieluiten vanhaa 1700–1800-luvun kirjallisuutta. ”Haen mieluiten luettavaa tuolta Kaisa-kirjaston kellareista.”

Aili Nenola on 80 vuotta täytettyään väistämättä joutunut kohtaamaan paljon kuolemaa ympärillään. Maaliskuussa kuoli avopuoliso. Useita kollegoita on poistunut.

Kuolema on ollut iso osa Nenolan tutkijan uraa itkuvirsien myötä. Hänen kokoamansa aineisto käsittää kaikki kerätyt Inkerin itkut 1840-luvulta 1970-luvun puolelle. Näistä suuri osa on kuolinitkuja.

Itkuilla on sekä muistamisen, lohdun että hoivan elementtejä. Niissä käsiteltiin kuolemaa konkreettisena tapahtumana, vainajaa sekä kuoleman jälkeistä elämää.

”Itkuilla on yritetty ottaa haltuun se kuolema”, Nenola kuvailee.

Myös vainajien matkaa tuonpuoleiseen yritettiin helpottaa sovittamalla vanhoja ristiriitoja, ratkaisematta jääneitä asioita. ”Että vainajalla olisi toisella puolellakin hyvä olla.”

Itkujen tutkimus oli myös Nenolalle johdanto naistutkimukseen, sillä itkijät olivat lähes poikkeuksetta naisia.

”Ei ole juurikaan tietoa miespuolisista itkijöistä. Jos joku mies on itkenyt, niin sitä pidettiin kummallisena.”

Itkeminen kuului osaksi elämän ja kuoleman riittejä, joista naiset vastasivat. He saattoivat lapset maailmaan ja kuolleet hautaan.

Nenolan tunnetuin feminististä ajattelua ja naistutkimusta peilaava teos Miessydäminen nainen ilmestyi 1986. Siinä hän tulkitsee uudelleen uskontoa, perinneaineistoa ja kulttuuria naisnäkökulmasta sekä tarkastelee oman ajattelun ja maailmankuvan muutosta.

Feminismin toinen aalto rantautui suomeen 1960–1970-lukujen vaihteessa. Nenola ja hänen tutkijakollegansa saivat ”uudet lasit”, joilla tarkastella esimerkiksi yliopistomaailman hierarkkisuutta.

Kun he lähtivät aktiivisesti ajamaan naistutkimuksen virallista asemaa tiedeyhteisössä, oli tietenkin niitäkin, jotka yrittivät sen estää irvailulla ja vähättelyllä.

”Mutta olimme vahvoja naisia ja osasimme asiallisesti perustella, että kyse on todellisesta rakenteesta, joka vaikuttaa tutkimuksessa ja sen ulkopuolella.”

Nenola kuvailee, että feministinen ajattelu alkoi harjaantua hiljalleen lukemalla, kunnes se iski ”päähän melkoisella voimalla”.

”Päässä alkoi pyöriä, kun huomasin, että taidan olla itsekin sen valtasysteemin sisällä. Heräsin siihen, ettei minun tarvitse uskoa kaikkea, mitä pojat sanovat.”

Kuka?

Aili Nenola

  • Syntyi 1942 Haukiputaalla.

  • Professori emerita, folkloristiikan tutkija, naistutkimuksen (nyk. sukupuolentutkimus) uranuurtaja.

  • Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan dekaani 2004–2006.

  • Helsingin yliopiston naistutkimuksen professori 1995–2006.

  • Oulun yliopiston folkloristiikan dosentti vuodesta 1984.

  • Aloitti akateemisen uran Turun yliopistossa, jossa suoritti tohtorin tutkinnon vuonna 1983.

  • Inkerin itkuvirret – Ingrian Laments -teos julkaistiin vuonna 2002.

  • Toiminut lukuisissa yhdistyksissä ja hallintotehtävissä, esimerkiksi Suomen Akatemian Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunnan puheenjohtajana, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran esimiehenä ja Tukinainen ry:n hallituksen jäsenenä.

  • Palkintoja mm. Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan 1. lk ritarimerkki 1999, Kalevalaseuran Kekrinpäivän tunnustuspalkinto 2003, Helsingin yliopiston Maikki Friberg -palkinto 2004.

  • Kaksi tytärtä ja neljä tyttärenpoikaa. Oli naimisissa tutkija Jussi Kallion kanssa 1966–1988. Vuodesta 1995 avopuolisona kirjallisuuden professori Pertti Karkama (1936–2022).

  • Täyttää 80 vuotta torstaina 27. lokakuuta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat