Ukrainan sota saattaa vähentää Suomen vaihto­ehtoja

Turkin kanssa allekirjoitetussa asiakirjassa Suomi ilmaisee ”täyden tukensa” Turkin turvallisuushuolille. Mitä tämä käytännössä tarkoittaa, kysyy maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen.

Suomi, Ruotsi ja Turkki allekirjoittivat kesäkuussa Madridissa ”yhteisymmärrysasiakirjan”. Kuvassa Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg, Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan, presidentti Sauli Niinistö sekä Ruotsin silloinen pääministeri Magdalena Andersson.

26.10. 2:00 | Päivitetty 27.10. 11:53

Viime vuosikymmenellä Sauli Niinistö kertoi monta kertaa olevansa Nato-kansanäänestyksen kannalla. Vuonna 2015 hän perusteli, että ”EU:stakin järjestettiin kansanäänestys, ja kyllä tämä on saman mittaluokan asia, vähintäänkin”.

Vaikka Niinistön ja monen muun puheet Nato-kansanäänestyksestä osoittautuivat katteettomiksi, jäsenyyshakemuksella on viime kuukausina ollut kansalaismielipiteen ja poliittisten päättäjien selkeän enemmistön tuki. Trendikkäin pokeritermein jäsenyystavoite on Suomen ulkopolitiikan ”all-in”.

Kun kaikki on pelissä yhden tavoitteen saavuttamiseksi, muuttuu moni muu asia toissijaiseksi. Yksi esimerkki on pyrkimys johdonmukaisuuteen suhtautumisessa miehittäjävaltioihin. Venäjän Ukrainaan kohdistuvan laittoman hyökkäyksen yhteydessä on saattanut syntyä vaikutelma, että Suomi tuomitsee hyökkäyssotaa käyvät miehittäjävaltiot.

Pohjois-Syyriaan hyökänneen ja osia siitä miehittävän Turkin kohdalla tilanne on kuitenkin päinvastainen. Kesäkuussa Turkin kanssa allekirjoitetussa asiakirjassa Suomi ilmaisee ”täyden tukensa” Turkin turvallisuushuolille.

Turkki-asiakirjan allekirjoittamisen yleisestä järkevyydestä voi olla perustellusti montaa mieltä. Olisi silti älyllisesti epärehellistä kieltää, että sen ilmaisuissa on kiusallisia piirteitä. Minkälaisten muiden valtioiden kanssa Suomi voisi jatkossa sitoutua vaikkapa huolehtimaan siitä, ettei suomalaista sananvapautta ”väärinkäytetä” näiden valtioiden vihollisten näkemysten edistämiseen?

Muotoilussa voi myös kuulla kaikuja Paasikiven ja Kekkosen ajoista, jolloin Neuvostoliiton kritiikkiä ja Suomen liikkumista länteen esti itänaapurin miellyttämisen ankkuri. Tänä vuonna jo pitkään nirhautuneen ankkuriköyden viimeisetkin säikeet on katkaistu. Samalla on hyvä pohtia, missä määrin ulkopolitiikan uusi suunta sisältää sitoumuksia, joilla saattaa olla myös sisäpoliittisia vaikutuksia.

Turkki-asiakirjasta käydyissä kriittisissä keskusteluissa on korostunut huoli siitä, onko Suomi aiempaa valmiimpi lähettämään ihmisiä turkkilaisen oikeusjärjestelmän armoille. Kukaan maamme nykyjohtajista ei ole ilmaissut asiaa yhtä suorasukaisesti kuin Kekkonen, joka päättäessään neuvostoloikkareiden palauttamisesta totesi, ettei ole syytä harjoittaa ”inhimillistä avuliaisuutta Suomen selkänahalla”.

Vaikka asiakirja tuskin luo näin ankaraa linjausta ihmisoikeuksien alistamisesta turvallisuuspolitiikalle, siinä on myös vähemmälle huomiolle jääneitä muotoiluja, joilla on ainakin kirjaimellisesti tulkittuna kansalaisvapauksia rajoittavia vaikutuksia.

Asiakirjassa valtiomme sitoutuu tutkimaan sellaisia tahoja, jotka ovat ”inspiroituneet” sopimuksessa terroristisiksi määritellyistä järjestöistä. Lisäksi inspiroituneiden tahojen rahoitus on luvattu estää. Yksi terroristiseksi määritellyn Kurdistanin työväenpuolueen PKK:n keskeisistä periaatteista on demokraattinen konfederalismi, joka on inspiroinut monia rauhanomaisesti toimivia järjestöjä niin maailmalla kuin Suomessa.

Itse olen inspiroitunut demokraattisesta konfederalismista sen verran, että olen käsitellyt sitä luennoillani. Tuleeko minunkin nyt olettaa, että suojelupoliisi kuuntelee puheluitani ja olen valtiollisessa rahoituskiellossa? Tai ehkei kirjallinen tässä tapauksessa tarkoita kirjaimellista?

Turkki-asiakirjan sitoumuksiin voi kenties suhtautua kuin Niinistön lupailuihin Nato-kansanäänestyksestä. Molempien kohdalla sanojen oikeudellinen merkitys on osittain epäselvä.

Ehkä asiakirjankin sanoista voi myöhemmin todeta, että eihän niitä oikeasti tarkoitettu pitäviksi lupauksiksi. Kun isänmaa on vaarassa, sanansa saanee syödä.

Helsingin Sanomat on Helsingin kirjamessuilla mukana järjestämässä debattiohjelmaa. Debatti: Tekikö Ukrainan sota ulkopolitiikasta vaihtoehdotonta? Maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen, puolustusvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Antti Häkkänen ja kansanedustaja Anna Kontula keskustelevat Helsingin kirjamessuilla torstaina kello 11, Senaatintori-lava. Katsottavissa suorana osoitteessa HS.fi.

HS julkaisee viikon ajan debattikolumneja. Kolumneja kirjoittavat Asta Leppä (su), Jenni Räinä (ma), Teivo Teivainen (ke), Anders Adlercreuz (to), Riku Siivonen (pe), Riikka Kaihovaara (la) ja Maria Pettersson (su).

Päivitetty 26. lokakuuta kello 9.10: Lisätty tieto siitä, että myös Anna Kontula osallistuu kirjamessuilla järjestettävään keskusteluun.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat