Stray Cats -basisti hieroi emo­yhtyeensä historiaa yleisön silmiin ja korviin

Lee Rockerissa olisi enempään kuin Stray Catsin legendalla ratsastamiseen, kirjoittaa Mikko Aaltonen.

Leon ”Lee Rocker” Drucker esiintyi yhtyeineen Kulttuuritalossa.

28.10. 12:37

Rock

Lee Rocker Kulttuuritalossa 27.10.

Tietenkin on kohtuutonta verrata Stray Catsin basistina tunnetuksi tulleen Leon ”Lee Rocker” Druckerin soolokonserttia emoyhtyeensä vastaavaan.

Samaan aikaan on mahdotonta olla tekemättä niin.

Yksi ensimmäisistä Stray Cats -kokemuksistani oli samassa paikassa, Kulttuuritalossa, lokakuussa 1992, liki tismalleen 30 vuotta sitten. Tuolloin rockabilly-kolmikko oli lopettelemassa uransa ensimmäistä comeback-vaihetta ja Lee Rockerin pitkän soolouran esikoinen odotti vielä pilkkeenä tekijänsä silmäkulmassa.

Sittemmin basisti on tehnyt soolouraa sinnikkäästi periodeittain toimivan Stray Catsin varjossa ja julkaissut toistakymmentä vaihtelevantasoista albumia. Tuorein, Gather Round, ilmestyi viime vuonna.

Tähti kertoi äänittäneensä levyn reissatessaan vaimonsa kanssa matkailuautolla Yhdysvaltain rannikolta toiselle, kun pandemia riehui pahimmillaan.

Kiinnostavia tarinoita ja kappalevalintoja olisi löytynyt mestarillisen kontrabasistin soolouralta enemmänkin, mutta sen sijaan tyydyttiin suorastaan hieromaan Stray Cats -historiaa yleisön silmiin ja korviin.

Konsertti alkoi ylipitkällä videoiden ja kuvaklippien koosteella basistin tunnetuimmista edesottamuksista sekä luettelolla siitä, keiden legendojen kanssa Rocker on uransa aikana työskennellyt.

Joukon jatkeeksi Rocker olisi voinut liittää myös lahjakkuutensa geneettisen alkulähteen, isänsä klarinetistilegenda Stanley Druckerin, joka eläköityi taannoin New Yorkin filharmonikoista ennätyksellisen 61 palvelusvuoden jälkeen.

Niin tai näin, maestrolle olisi tehnyt mieli tokaista: ”Suomi on viimeinen kolkka maailmassa, jossa tätä tarinaa tarvitsee kerrata. Keskity nyt hyvä mies oman artistiutesi esittelyyn, kun paikka sellaiseen on!”

Ehkä toive olisi kaikunut kuuroille korville: heti keikan kaksi ensimmäistä kappaletta olivat Stray Cats -hitit Stray Cat Strut ja Runaway Boys.

Rockerissa olisi kuitenkin enempään kuin emoyhtyeensä legendalla ratsastamiseen. Hän on paitsi bassolinjojen taiturimainen käsittelijä, myös enemmän kuin ”ihan kelvollinen” laulaja. Miehen tumma äänenväri tuo hänen rockabillyynsä kypsällä tavalla bluesahtavan pohjavireen.

Rockerin menneiden urotöiden kuppaaminen olisi draamallisena ratkaisuna toiminut paremmin, jos se olisi viety häpeilemättä ja täysin överiksi vedettynä tappiin asti.

Kuitenkin sen jälkeen, kun Rocker oli opettanut meille, ”kuinka kaikki sai alkunsa” Memphisissä kappaleesta That’s All Right (joka samassa soitettiin) ja että Carl Perkins oli yksi rock’n’rollin arkkitehtejä (jonka Honey Don’t kuultiin perään), musiikkihistoriasta ja omasta elämästä ”luennoiminen” unohtuivat jonnekin.

Nelihenkinen yhtye puksutti onneksi läpi puolitoistatuntisen vakailla kierroksilla. Erityisesti Matt Jordanin herkullisesti runttaama, New Orleansin kosketinsoitinpohjaisesta r&b:stä ammentanut, pianismi laajensi soinnillista palettia mukavasti.

Memphis Freeze -kappale paljasti, että laulunkirjoittajana Rocker lienee opiskellut bluesin ohella myös Bruce Springsteenin kappaleiden dynamiikkaa; siirryttiin rockabillystä melodisen ja tunnelmallisen amerikanrokin piiriin.

Tyylillistä dynamiikkaa toivat myös The Band -yhtyeen repertuaarista lainattu Ophelia sekä Rockerin vaimolleen kirjoittama kaunis countryrock-balladi The Last Offline Lovers.

Väkevästi soittaneelle kitaristille Buzz Campbellille nostan olematonta hattuani.

Ei ole aivan paineeton työtehtävä soittaa asiantuntijayleisön edessä puolitoista tuntia Brian Setzerin kipakoita kitaraosuuksia. Monissa liemissä uitettu Campbell suoriutui haasteesta vähäeleisen kunniakkaasti.

Oikaisu 28.10. klo 13.24: Artikkelissa oli aiemmin nimivirhe. Kyseessä on Leon Drucker, ei Leon Duncker.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat