Esteettisesti upea, veres­lihainen draama ja painostava trilleri – Sydän­peto on harvinainen suomalais­elokuva

Aino Sunin ohjaama ja käsikirjoittama Sydänpeto on draama, jota katsoessa kaikki muu unohtuu, kirjoittaa HS:n kriitikko Juho Typpö.

Elsi Sloan esittää Elinaa, joka rakastuu tuskaisesti Sofiaan (Carmen Kassovitz).

3.11. 16:00 | Päivitetty 3.11. 17:11

Draama, jännitys

Sydänpeto. Ohjaus ja käsikirjoitus Aino Suni. 102 min. K16. ★★★★

Tajusin eräässä kohtaa Sydänpetoa katsoessa, että kädessä pitämäni energiajuomatölkki oli täynnä lämmennyttä litkua.

Avatessani tölkin se oli lähes jääkaappikylmä. Mutta Sydänpeto on täynnä kohtauksia, joita seuratessa kaikki muu unohtuu, juominenkin. Aistit virittyvät, lihakset jännittyvät.

Hyvän elokuvan merkki.

Käsikirjoittaja-ohjaaja Aino Sunin ensimmäisen pitkän elokuvan juoni on pohjimmiltaan monesti nähty. Henkisesti epävakaa ihminen ihastuu toiseen, vastakaikua ei tule, ihastus muuttuu pakkomielteeksi ja vainoamiseksi.

Nähty, paitsi ei oikein suomalaisissa elokuvissa. Täällä rakkaudesta ja sydänsuruista tehdään lähinnä perusdraamoja. Sydänpeto on draama, mutta myös jännitysfilmi. Sitä on lopulta vaikea asettaa kumpaankaan genreen.

Se on vahvuus: katsoja ei tiedä, kuinka pitkälle trillerin puolelle se menee – kuinka pitkälle pakkomielteisesti ihastunut Elina (Elsi Sloan) on valmis menemään?

Sen kuitenkin tietää, että tuska ja epätoivo voivat ajaa epätoivoisiin tekoihin. Tunnelma kiristyy ja tiivistyy.

Alle parikymppinen Elina haaveilee rap-muusikon urasta. Hän on esiintymiskammoinen ja sulkeutunut, mutta hänellä on myös taito purkaa synkät tuntemuksensa vereslihaisiksi lyriikoiksi.

Elina muuttaa äitinsä (ranskalainen laulaja-lauluntekijä Camille) kanssa Suomesta Ranskan Rivieralle, varakkaan isäpuolen Karimin (Adel Bencherif) luokse. Siellä asuu myös Karimin tytär Sofia (Carmen Kassovitz), Elinan ikäinen tanssinopiskelija.

Elinan tarvitsee nähdä Sofia vain kerran, ja hänen tunteensa pääsevät valloilleen. Elina rakastuu, mutta Sofia pitää häntä vain kaverinaan. Sitä taas Elina ei pysty eikä suostu hyväksymään.

Räppärin urasta haaveileva Elina muuttaa elokuvan alussa Suomesta Ranskan Rivieralle.

Aino Suni on Sydänpedossa osannut niputtaa kouraisevan draaman, painostavan jännityksen sekä vahvan estetiikan poikkeuksellisen hyvin yhteen.

Viimeksi mainittu on suomalaisessa elokuvassa parhaimmillaan ennennäkemätöntä ja -kuulumatonta.

Kerttu Hakkaraisen kuvaus on varmaotteista ja jokaiseen tilanteeseen täydellisen sopivaa. Kamera pysähtyy symmetrisiin, harkittuihin asetelmiin silloin kun tarvitsee, seuraa Elinan liikkeitä läheltä tai etäältä silloin kun tarvitsee. Vähän ja harkiten käytetyt sumeat ”kotivideokuvatkin” tukevat kokonaisfiilistä, samoin kuin kaikki muukin lavastuksesta hahmojen vaatteisiin.

Äänimaailma on oma lukunsa, etenkin musiikki on aivan olennainen ja orgaaninen osa elokuvaa. Se sykkii, pauhaa ja kaikuu ympäristöissä kuten open mic -klubeilla ja nuorten kotibileissä. Elinan ihastus Sofiaan syttyy musiikin tahdittamissa tanssiesityksissä.

Aivan erityisesti musiikki välittää Elinan tunteet julki silloin, kun hän ei osaa niitä muuten tuoda esiin. Silloin, kun hän tekee musiikkia, esittää sitä tai kuuntelee sitä, vaikkapa Mercedes Bentson brutaalia A Serbian Film -kappaletta. Sydänpedon varsinaisen musiikin on säveltänyt kuulun Air-elektroduon Jean-Benoît Dunckel.

Lue lisää: Maailman­kuulun ranskalais­duon jäsen teki musiikin suomalais­elokuvaan

Ranskalaisen Carmen Kassovitzin esittämä Sofia on näytellyt Ranskassa muun muassa suositussa tv-sarjassa Stalk.

Lievää epätasaisuutta ja pitkää debyyttiään tekevän ohjaajan epävarmuutta Sydänpedossa kenties vielä on.

Tunnelma on parhaimmillaan niin käsinkosketeltavan vahva, että suvantokohdissa jännitteen lasku häiritsee. Elokuva voisi jyrätä eteenpäin jatkuvalla biitillä, pitää katsojan armotta Elinan pään sisällä. Sen sijaan se aina välillä pysähtelee ja starttaa uudelleen. Ehkä tietoinen ratkaisu, mutta ei itselleni tuntunut aivan hallitulta.

Myös käsikirjoitukseen on jäänyt pieniä säröjä, mutta toisaalta se on nytkin monella tapaa harvinaisen taitava. Pidin muun muassa siitä, kuinka Elinan taustaa tuodaan esiin: vähän mutta tarpeeksi, ohimenevillä lauseilla ja yksityiskohdilla, ei alleviivaavalla psykologisoinnilla.

Siihen liittyy esimerkiksi poissaoleva isä (Juho Milonoff) ja tämän oma taideura. Elokuvan lopetuskin toimii, tavalla jota ei etukäteen osannut odottaa.

On rohkea ratkaisu esittää elokuva kokonaan Elinan näkökulmasta. Hän on tarinassa stalkkeri, arvaamattomasti käyttäytyvä, ehkä vaarallinenkin. Silti hänen kanssaan ei voi olla myötäelämättä, ja hänen tuskansa riipaisee.

Elsi Sloan on Tampereen Nätyssä opiskeleva näyttelijä ja muusikko.

Tosiaan, Elsi Sloan. Muutkin näyttelijät ovat erinomaisen luontevia, mutta Sloan on pääroolissa todellinen löytö, sensaatio. Sydänpeto tuntuu melkeinpä yhtä lailla Sloanin kuin Sunin elokuvalta.

Miten upeasti Sloan tuokaan esiin hahmonsa luonteen, piilotetut ajatukset, tukahdutetut sekä esiin purskahtavat tunteet, pelkillä kasvoillaan ja katseillaan.

Tai musiikilla. Yksi elokuvan parhaista kohtauksista on Elinan ensimmäinen esitys open mic -klubilla. Esiintymispelko on lopettaa sen alkuunsa. Sitten hän aloittaa ujosti. Lopulta keskeneräinen kappale, jonka hän on kirjoittanut Sofialle, vie hänet täysin mukanaan. Kylmiä väreitä nostattavan hienoa.

Aino Sunilla on Sydänpedon perusteella edessään vaikuttava elokuvantekijän ura, ja voisin lyödä vetoa, että niin on myös Sloanilla näyttelijänä, Suomen rajojen ulkopuolellakin.

Tuottajat Sébastien Aubert, Leslie Jacob, Ilona Tolmunen, Frauke Kolbmüller. Pääosissa Elsi Sloan, Carmen Kassovitz, Lucille Guillaume, Camille, Adel Bencherif, Juho Milonoff, Rebekka Kuukka.

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat