1960-luvulla aloittaneet britti­bändit esiintyivät yhteis­konsertissa, joka huokui hyvästejä

ProgFeast-konsertti muisti aikaa, jolloin popista tuli rockia kaikin maustein ja sivuloikin.

Soft Machinen John Etheridge osoitti kuuluvansa yhä Britannian merkittävimpiin jazzkitaristeihin. Oikealla saksofonisti Theo Travis.

3.11. 11:24

Proge, rock, jazz, fuusio

Soft Machine, Man ja Colosseum Kulttuuritalolla 2.11.2022.

1960-luvulla toimintansa aloittaneet englantilaisbändit Soft Machine, Man ja Colosseum hemmottelivat yleisöä pitkän aikajanan musiikkipoiminnoilla.

Joukosta pois pudonnut Caravan olisi tasapainottanut tyylillistä kokonaisuutta, kun koronan useasti lykkäämä ProgFeast-konsertti lopulta toteutui. Arki-ilta kolmenkin haastavaa musiikkia soittavan bändin kanssa venyi kuitenkin pitkäksi ja täyteen ladatuksi.

Soft Machine, Man ja Colosseum tekivät ensimmäiset edelleen huomionarvoiset albuminsa jo 1960-luvulla, kun pitkäsoittoisesta lp:stä tuli itseään kunnioittavien rockbändien tärkein levyformaatti, keikoilla keskityttiin kuuntelemaan, ja musiikin innoittama liikunta vapautui paritanssin kahleista.

Monien tulokkaiden musiikki pidentyvine sävelteoksineen suosi uusien sointien ja ilmaisumuotojen etsimistä: eksentriset kokeilut ja hämyhörhöilyt, kunnianhimoiset teemakokonaisuudet ja villit jamit mahdutettiin yleisnimikkeen proge alle, ja sillä mennään yhä.

ProgFeastin bändit eivät ole toimineet yhtäjaksoisesti, ne ovat kokeneet jäsenvaihdoksia ja tyylinmuutoksia, mutta kaikki ne osasivat kunnioittaa pitkää historiaansa tavalla joka palkitsi odotuksia.

Soinnillisesti eheimmäksi osoittautuneen Soft Machinen mielikuvituksekas ja teknisesti loistelias fuusio muistutti John Etheridgen kuuluvan yhä saarivaltakunnan merkittävimpien jazzkitaristien joukkoon. Lopuksi yhtye kurkotti varhaisimmille juurilleen ja riemastutti edustamansa Canterburyn koulukunnan kummajaishelmellä Joy of a Toy.

Walesilaisen Manin keikka kantoi pikemminkin kiitos materiaalin kuin esityksen.

Psykedeliapopista pitkiin west coast -henkisiin kitarajameihin suuntautunut walesilainen Man toteutti kulta-aikoinaan visioitaan ilmaisuvoimaisemmin kuin mikään muu brittibändi, mutta nykykokoonpano ei kykene tarjoamaan vertailukelpoista uutta musiikkia.

Valtaosin esitys koostuikin 1970-luvun alun monia muodonmuutoksia kokeneista keikkabravuureista, jotka yhtye läpisoitti ilman tulkinnallista kipinöintiä; keikka kantoi pikemmin kiitos materiaalin kuin esityksen.

Colosseumin laulaja Chris Farlowe on 82-vuotias.

Colosseum puski yhteissoiton lujalla ja leveällä muurilla, sekä pitkillä latautuneilla sooloilla: huomiota herätti muun muassa kitaristi Dave Clempsonin melodinen slidensoitto ja Nick Steedin Hammond-työskentely, joka sääteli urkujen äänikertoja ja takoi perkussiivisia avokämmensointuja. Jos 82-vuotiaan Chris Farlowen laulu ei ymmärrettävästi ollut entisellään, niin basisti Mark Clarken vahva tenori tuki.

Aikoinaan koko levypuolen täyttänyt monipolvinen merkkieepos The Valentyne Suite omistettiin nyt ukrainalaisille.

Yleisö palkitsi jokaisen esiintyjän seisten annetuilla aplodeilla. On kuitenkin enemmän kuin mahdollista, ettei Suomessa enää päästä näkemään kyseisiä ryhmiä tai useimpia niiden muusikoistakaan – illasta huokuikin hyvästijättöä aikakaudelle ja sen pioneereille.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat