Veden varassa -teoksessa asia hukkuu taiteeseen ja taide hukkuu asiaan

Leena Häkkisen radiofeature käsittelee vesipolitiikkaa.

31.10. 2:00

Parhaimmillaan radiofeature yhdistelee inspiroivasti asiaa ja taidetta ja saa kuuntelijan mielikuvituksen tuottamaan uusia ajatuksia ja synteesejä. Tällä kertaa niin ei ole, vaikka asialla on kokenut journalisti ja äänitaiteilija Leena Häkkinen.

Vesipolitiikkaa käsittelevässä Veden varassa -teoksessa asia hukkuu taiteeseen ja taide hukkuu asiaan. Lopputulos on sisällöllinen sillisalaatti, joka ei suuresti ruoki sen enempää korvia kuin aivojakaan.

Aina jotain jää silti käteen. Esimerkiksi Suomen ja Venäjän edistyksellinen rajavesisopimus. Tai se, ettei itsestäänselvyytenä pidetty vesihuolto helposti politisoidu, vaikka syytä ehkä olisikin. Mutta kun viiden tutkijan voimin rönsyillään Aasiaan ja Afrikkaan, ei ehditä keskittyä mihinkään.

Tapani Rinteen musiikki toki sykähdyttää, vaikkei se hänen tekijäprofiilissaan uutta luokaan. Soitto virtaa kuin vesi. Sitä voi yrittää hallita, mutta pysäyttää ei voi.

Veden varassa, Radio 1 klo 19.02 ja Yle Areena.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat