Susana Santos Silvan trumpetin sointi oli täyteläinen kuin Portugalin punaviini

Mikä saa ihmisen hakeutumaan pimeänä syysiltana uimarannan Paviljonkiin kuuntelemaan vapaata jazzia, pohtii Katri Kallionpää.

Susana Santos Silva Hietaniemen Paviljongissa.

28.10. 14:55

Tie Hietaniemen uimarannalle oli lokakuisena tiistaina pitkä, pimeä ja sateinen.

Mutta perillä loistivat valot.

Paviljonkiin oli kokoontunut joukko ihmisiä, joita yhdisti erikoisena pidetty mielihalu: kiinnostus vapaasti improvisoituun musiikkiin.

Siis musiikkiin, jonka mukana ei voi hyräillä eikä naputtaa jalkaa. Se ei nosta mieleen muistoja, sillä musiikki syntyy tässä ja nyt.

He olivat oikeassa paikassa. Hietsu is Happening -tapahtumasarjan tarkoituksena on vapaasti lainaten luoda vapaan kokeilun alusta, jossa ennakkoluulottomat tekijät pääsevät luovan improvisaation kautta toteuttaman itseään tavoilla, joka ei ole mahdollista vakiintuneimmilla esiintymisareenoilla.

Tiistai-iltana itseään toteutti Portugalissa syntynyt, Tukholmassa asuva trumpetisti Susana Santos Silva, joka on esiintynyt Suomessa monesti aiemminkin.

Tällä kertaa hänen kumppaninaan oli slovenialainen pianisti Kaja Draksler, jonka soittotyyli oli runsas ja ryöppyävä.

Silva sai trumpetistaan irti outoja vihellyksiä.

Hän irrotti flyygelistä harmoniakimppuja ja bassokulkuja. Ne muodostivat ikään kuin maiseman, jossa Silvan trumpetti harhaili eksyneen ja hämmentyneen oloisena.

Ehkä koskettavinta Silvan soitossa on hänen trumpettinsa soundi, täyteläinen ja paahteinen kuin portugalilainen punaviini.

Musiikin edetessä maisema muuttui yhä oudommaksi. Draksler asetteli flyygelin kielille esineitä, jotka näyttivät kuusen koristepalloilta ja hammasharjoilta. Ne tekivät maisemasta rikkinäisen ja häiritsevän.

Silvan täyteläinen soundi vaihtui viiltäviin vihellyksiin, kun hän puhalteli trumpetin putkeen aivan väärästä kohdasta.

Kaja Draksler ja Susana Santos Silva etsivät uusia ääniä lisäämällä flyygelin kielille erilaisia esineitä.

Katsomon tuolit oli aseteltu siten, että minulla oli suora näköyhteys vastapäätä istuviin kuulijoihin. Joku kuunteli silmät kiinni eläytyen, toinen näytti siltä kuin ratkaisisi laskutehtävää. Kolmannen kasvoista ei voinut päätellä mitään, hän antoi ilmeisesti ajatustensa virrata vapaasti musiikin mukana.

Olisin ehkä itsekin voinut pohtia, tulisiko tämä musiikki liittää jazzin vai modernin konserttimusiikin perinteeseen. Olisin voinut miettiä, onko Draksler saanut vaikutteita amerikkalaiselta freejazzin edelläkävijältä, pianisti Cecil Taylorilta – Drakslerhan on tehnyt lopputyönsä Amsterdamin konservatoriossa Taylorin improvisaatioiden rakenteesta.

Mutta en pohtinut enkä miettinyt. Kelluin hetkessä. Olin osa musiikin virtaa siinä missä muut kuulijat ja muusikot.

Ja juuri tämä yhteyden kokemus on se magneetti, joka saa minut matkaamaan syysillassakin uimarantaan kokemaan jotakin sellaista joka ”ei ole mahdollista vakiintuneimmilla esiintymisareenoilla”.

Rumpali Peter Bruun (vas.), basisti Jonas Westergaard sekä pianisti Søren Kjærgaardi olivat Hietsu is Happening -konsertin toinen esiintyjä.

Väliajan jälkeen lavalle nousi tanskalainen trio, pianisti Søren Kjærgaardi, basisti Jonas Westergaard sekä rumpali Peter Bruun.

Vetovastuun näytti ottavan rumpali Bruun – soundien mestari, jonka jokaisella kapulan kosketuksella tuntui olevan oma persoonallinen sointinsa. Piano ja basso täydensivät kuulokuvaa herkästi ja taiturimaisesti.

Lopulta lavalle kokoontuivat kaikki muusikot ja myös illan isännät, saksofonisti Mikko Innanen, basisti Antti Lötjönen ja kitaristi Petri Kumela. Ilta päättyi musiikilliseen ilotulitukseen – ja nauruun.

Ke 30. 11. klo 19, Hietsun paviljonki (Hiekkarannantie 9)

Han Bennink, rummut ( NL), Mikko Innanen, saksofonit, Antti Lötjönen, basso.

Xenakis, Crumb, Weinberg ja El-Dabl: Jerry Piipponen ja Lauri Pekkarinen, lyömäsoittimet, Anna-Sofia Anttonen, saksofoni, Petri Kumela, kitara. Liput 10/12 euroa.

Tykkää Jazzkeittiöstä Facebookissa.

Lue kaikki blogipostaukset täältä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat