Altistaako yksinäisyys salaliittoteorioille, kiinnostava seurantadokumentti pohtii

Toimittaja Ina Mikkolan dokumenttisarja Syvään päätyyn kuvaa ystävyyttä ja yksinäisyyttä.

Anu Hämäläinen kärsii yksinäisyydestä.

31.10. 2:00 | Päivitetty 31.10. 10:04

Koronapandemia antoi varmasti sen viimeisen kuoliniskun monille ihmissuhteille.

Ina Mikkolan herkällä vaistolla ohjaama seurantadokumentti Syvään päätyyn tutkii mielenkiintoisesti, miten salaliittoteoriat vaikuttavat ihmissuhteisiin ja toisinpäin: miten ihmissuhteet – tai niiden puute – vaikuttavat salaliittoteorioiden omaksumiseen.

Parantajaksi itseään kutsuva Anu Hämäläinen ja kuntosaliyrittäjä Juha Kulmala ovat olleet ystäviä pitkään, 15 vuotta. He tapasivat realityohjelman Kaunotar ja nörtti -kautta.

Kun Hämäläinen alkoi koronapandemian puhjettua jakaa koronaa salaliitoksi väittäviä julkaisuja somessa, Kulmala huolestui. Periaatteessa ystävykset ovat uskoneet samaan asiaan, kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, keinot siihen ovat vain olleet erilaiset.

Kolmiosaisen dokumentin juoni rakentuu Hämäläisen pitkään suunnitteleman Amazonin-matkan ympärille. Hän haluaa lähteä Brasiliaan opiskelemaan lääkekasveja ja kokeilemaan Etelä-Amerikan alkuperäiskansojen ayahuasca-rituaalia, jossa nautitaan ajahuaskaliaanista valmistettavaa psykoaktiivista kasvisuutejuomaa.

Juoma aiheuttaa hallusinaatioita, ja sen uskotaan avaavan käyttäjilleen ovia tuonpuoleisiin maailmoihin.

Matka on peruuntunut jo kahdesti, ensin koronarokotteista kieltäytynyt Hämäläinen ei pääse koronarajoitusten takia lähtemään, sitten Amazonilla tulvii.

Matkajuonen takaa paljastuu kuitenkin dokumentin kantava teema, ystävyys. Se kuvaa kauniisti sitä, miten kaksi eri asioihin uskovaa ihmistä voi pitää kiinni suhteestaan ja kunnioittaa toisen valintoja.

Dokumentin edetessä Hämäläisen käytöksen takaa paljastuu tuttuja syitä: turvaton lapsuus, uupumus ja masennus, epäterveet suhteet. Koskettavaa on, kuinka avoimesti hän avaa ajatusmaailmaansa ja menneisyyttään.

Anu Hämäläisen, kuten monen muun yksin asuvan, kokema yksinäisyys korona-aikana nousee isoksi teemaksi.

Hämäläisen yllättävän lopun saava matka herättää kysymyksen siitä, kuinka moni syvään päätyyn lipuva olisi voitu naarata takaisin vain kuuntelemalla ja tarjoamalla lähimmäisyyttä?

Etenkin nuorten keskuudessa tätä yksinäisyyden ja syrjäytymisen satoa joudutaan tulevina vuosina ikävä kyllä korjaamaan.

Syvään päätyyn, TV2 klo 22.25 ja Yle Teema. (K12)

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat