Innocence on mestariteos, jota ennen kannattaa varoa juonipaljastuksia

Sofi Oksasen ja Kaija Saariahon trillerimäinen Innocence-ooppera on poikkeuksellisen monitasoinen myös juoneltaan.

Salaisuudet alkavat paljastua. Kuvassa Innocencen Suomen ensi-iltaproduktion esittäjistä Anu Komsi sulhasen äitinä. Jenny Carlstedt tarjoilijana ja Ida Antola morsiamena.

2.11. 12:55

Pitäisikö oopperassakin varoa juonipaljastuksia?

Vanha dekkari- ja elokuva-arvostelujen periaate on, että ainakaan loppuratkaisua ei etukäteen paljasteta, jos yllätystä pidetään kokemukselle oleellisena.

Esimerkiksi Quentin Tarantino pyysi sitä erikseenkin avoimella kirjeellä Once Upon A Time in Hollywood -elokuvansa osalta.

Joidenkin leffafanien mielestä tämä tulisi ulottaa myös vuosikymmeniä vanhoihin klassikoihin. Tuttu elokuvakriitikko sai taannoin tuohtunutta palautetta, kun meni mainitsemaan Tähtien sota -elokuvasarjan yhden päähenkilön eli Luke Skywalkerin isään liittyvän paljastuksen. Se oli suuri juonenkäänne Imperiumin vastaiskussa, joka sai ensi-iltansa 42 vuotta sitten.

Mutta palautteen antaja ei ollut vielä tuota elokuvaa vielä nähnyt. Ja tuohtui kriitikolle.

Oopperan tasolla ikuisuuskysymys ajankohtaistui, kun Sofi Oksasen ja Kaija Saariahon mestariteos Innocence pyörii nyt Kansallisoopperassa ja tuntuu keräävän myös paljon yleisöä, joka käy oopperassa harvakseltaan.

Yli vuosi sitten oopperan kantaesityksen alla Aix-en-Provencen festivaalilla juonipaljastuksia varottiin niin visusti, että en saanut librettoa ja partituuria tutustuttavaksi kuin alkupuoleltaan ennen kenraaliharjoitusta.

Kenraaliharjoituksen jälkeen olin tästä oikeastaan kiitollinenkin. Olin saanut yllättyä vähittäin kertyvistä juonipaljastuksista kuten yleisökin yllättyi. Ja kenraaliharjoituksen jälkeen ennen kantaesitystä sain toki esitysmateriaalin tutkailtavaksi kokonaisuudessaan.

Innocence-oopperan kantaesityksen jälkeen Aix-en-Provencen festivaalilla heinäkuussa 2021: keskellä kapellimestari Susanna Mälkki, oikealla läpimurron tehnyt solisti Vilma Jää ja säveltäjä Kaija Saariaho keltaisessa asussaan.

Kansallisoopperassa juonipaljastuksia ei varota. Jopa viimeisen kohtauksen viimeisin salaisuus kerrotaan jo käsiohjelman juonisynopsiksessa.

Yleisesti ottaen myöskään ooppera-arvosteluissa ei aina varota juonipaljastuksia ainakaan dekkariarvostelujen tapaan.

Pitäisikö tässä olla nykyistä varovaisempi?

En välttämättä puhu Mozartin Don Giovannin tai Giacomo Puccinin Toscan kaltaisista kantaohjelmiston oopperoista, joiden juonen pääpiirteet moni tuntee.

Joskin kerran sain kenties vitsikkäät moitteet, kun mainitsin väliajalla tutulle pariskunnalle jotain Toscan tunnetusta loppuratkaisusta.

”Nyt sä kerroit sen!”

Hups!

Mestariteoksissa riittää pureksittavaa, vaikka päätapahtumat ennalta tietäisikin. Siksipä niitä vuosisadasta toiseen kuuntelemmekin.

Päätapahtumat on usein hyväkin tietää, jos haluaa ihastua tai närkästyä siitä, miten modernit ohjaajat oopperaklassikkojen juoniainesta muuntelevat.

Mutta Innocence pyörii Suomessa ensimmäistä kertaa ja kyseessä on poikkeuksellisen juonivetoinen ooppera. Sanoisin, että juonen yllätykset tuovat ensimmäisellä kerralla vähintäänkin hyvän lisämausteen.

Ole siis varovainen. Jos olet menossa Kansallisoopperan Innocence-esitykseen – tätä kirjoittaessani pariin näytökseen näyttäisi olevan muutamia lippuja – etkä vielä tiedä juonen kaikkia tasoja, älä lue juonisynopsista käsiohjelman sivuilta 4–7 vielä etukäteen.

Ja jälkikäteenkin kannattaa muistaa, että käsiohjelman juoniselostus ei voi olla ainoa mahdollinen tulkinta näin moniselitteisessä trillerissä.

Innocence on myös kokonaistaideteos, jossa pyörönäyttämöohjauksen mestari Simon Stone vähän haastaakin libreton pyrkimyksiä ja luo sitä kautta uusia jännitteitä.

Siitä käsiohjelmassa oleva kääntäjä-dramaturgi Aleksi Barrièren teksti (sivut 12–15) antaa paljonkin lisää pohdittavaa.

Ja sekin teksti kannattaa lukea vasta esityksen nähtyään.

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat