Eri Shimatsuka on tehnyt Japanin markkinoille kirjoja, joissa esitellään suomalaista värimaailmaa. Sävyiksi on pilkottu muun muassa pullakahvi ja Helsingin vihreä raitiovaunu. Värikirjat on tarkoitettu esimerkiksi graafikoiden ja sisustussuunnittelijoiden käyttöön.

Söpöys, vapaus ja tasa-arvo

Tekstiilitaiteilija Eri Shimatsuka ahdistui lapsena tyttömäisyyden vaatimuksesta. Nykyään hän on japanilaisen median Suomi-asiantuntija, joka esittelee toimittajille tasa-arvoista arkea.


20.11. 2:00 | Päivitetty 20.11. 8:19

Herttoniemen kyljessä pötköttää pieni sievä saari. Siellä, 1950-lukulaisen tiilitalon päädyssä, odottaa vaaleansininen ovi, johon nyt koputamme.

Oven avaa tekstiilitaiteilija-kirjailija Eri Shimatsuka. Hän kutsuu vieraat Artekin pöydän ääreen ja tarjoaa japanilaista teetä. Oman juomansa hän nauttii Marimekon mukista.

Synnyinmaassaan Japanissa Shimatsuka on pidetty Suomi-asiantuntija, joka kutsutaan television keskusteluohjelmiin puhumaan vaikkapa tasa-arvoisesta perhe-elämästä. Shimatsuka on julkaissut japaniksi kirjoja suomalaisesta designista, vuodenkierrosta ja värimaailmasta. Omat teoksensa ovat saaneet muiden muassa tekstiilisuunnittelija Maija Isola ja graafikko Erik Bruun.

Suomessa Shimatsukaa ei juuri tunneta, vaikka hän on asunut täällä viisitoista vuotta ja suunnitellut printtejä tekstiilialan isoille nimille. Monen suomalaisen kotona on Shimatsukan sohvatyyny, matto tai torkkupeitto.

Tuntemattomuus johtunee siitä, että Japani on Shimatsukan päämarkkina. Hän arvioi työskentelevänsä 70–80-prosenttisesti Japaniin.

Nyt tilanne voi olla muuttumassa. Tänä syksynä julkaistiin ensimmäinen Shimatsukan kuvittama lastenkirja. Se on nimeltään Kettu ja hiljaisuus, ja sen on kirjoittanut Reetta Niemelä.

Tällaisia töitä Shimatsuka toivoo saavansa tehdä tulevaisuudessa enemmän.

Monen suomalaisen kotona on Shimatsukan sohvatyyny, matto tai torkkupeitto.

On oikeastaan kummallista, ettei Shimatsuka ole aiemmin kuvittanut lastenkirjallisuutta. Hänen piirrostyylinsä on kuin luotu lastenkirjoihin. Se on leikkisä, suloinen ja hauska.

Tai sitten ”söpö” ja ”lapsellinen”. Niin Shimatsukalle Taideteollisessa korkeakoulussa joskus sanottiin.

Shimatsukan keittiön ikkunat kehystävät maisemaa, joka on kaukana kiireisen pääkaupungin stereotypiasta. Vielä kauempana se on Tokiosta, maailman suurimmasta metropolialueesta.

Takapihan puutarha pörheine pensaineen on lakastuneenakin kaunis. Pensasaidan takana patsastelee joukko koivuja, joiden välistä vilkkuu merenranta.

Loppusyksyn harvinainen aurinko vilkkui rannassa, jossa Eri Shimatsuka talvisin käy avantouinnilla.

Shimatsukan mielestä Helsinki on leppoisa ja luonnonläheinen paikka. Tänne hän on kotiutunut.

Mutta aivan aluksi hän saapui Turkuun.

Eri Shimatsuka oli 13-vuotias, kun hänen äitinsä kuuli ystävältään järjestöstä, joka vei vuorokesinä japanilaisia lapsia vaihto-oppilaaksi Suomeen ja toi suomalaisia lapsia Japaniin.

Äiti kysyi Shimatsukalta, kiinnostaisiko tätä lähteä Suomeen.

Shimatsukaa ehdottomasti kiinnosti. Hän halusi olla yhtä kansainvälinen kuin 10 vuotta vanhempi siskonsa, joka oli jo aikaisemmin muuttanut Yhdysvaltoihin opiskelemaan.

Ei haitannut, että Shimatsuka tiesi Suomesta etukäteen vain ”Joulupukin, järven ja metsän”. Turkulaisessa isäntäperheessä hän oppi lisää.

Vaikka yhteistä kieltä suomalaisten ikätovereiden kanssa ei ollut, Shimatsuka viihtyi Turussa mainiosti. Olo Suomessa tuntui jotenkin vapaalta.

Siihen oli selvä syy.

”Suomessa ei tarvinnut olla niin tyttö. Ero tyttöjen ja poikien välillä oli pienempi kuin Japanissa.”

Shimatsukaa ilahduttivat myös suomalainen luonto ja ihmisten suorapuheisuus.

Kuukauden kuluttua Shimatsuka palasi Japaniin, mutta Suomi pysyi hänen mielessään. Hän esitteli ystäväpiirilleen Suomessa oppimansa korttipelin, paskan. Siitä tuli tokiolaisessa tyttökoulussa suosittua ajanvietettä.

Kun Eri Shimatsuka vierailee Japanissa, häntä saatetaan pyytää tv:n talk show'hun kertomaan elämästä Suomessa. Shimatsuka fanittaa taiteilija Erik Bruunia, jonka juliste on taustalla.

Lukion jälkeen Shimatsuka opiskeli tokiolaisessa naisten yliopistossa kansainvälisiä suhteita. Yliopistovalintaan vaikutti se, että siellä opetti Suomen politiikkaan erikoistunut professori. Ja se, että siellä kannustettiin naisia itsenäisyyteen. Japanissa naisen työ- ja perhe-elämän yhdistäminen ei ole välttämättä edelleenkään helppoa.

Shimatsuka suoritti opettajan pätevyyden ja sai työpaikan etelästä, Okinawan saarelta. Okinawalla on pitkään ollut Yhdysvaltojen sotilastukikohta, ja saaren väki on kansainvälistä. Shimatsuka opetti teineille englantia, surffasi meressä ja keräsi rannoilta simpukoita. Kun määräaikainen työsuhde lähestyi loppuaan, hänen oli päätettävä, mihin hän seuraavaksi suuntaisi.

Shimatsuka oli aikoinaan haaveillut taideopinnoista, mutta Japanissa taideyliopistot ovat hyvin kalliita opinahjoja.

Mutta ehkä hän voisikin opiskella Suomessa?

Shimatsukalla oli noihin aikoihin suomalainen poikaystävä. Vaikutti siltä, että kaikki tienviitat osoittivat Suomeen.

Hän pakkasi tavaransa.

Shimatsuka asettui Helsinkiin ja havaitsi kaksi asiaa. Ensinnäkin Suomessa oli hämmästyttävän vaikeaa löytää työpaikkaa, kun osasi vain englantia ja japania. Shimatsuka oli suunnitellut tekevänsä töitä, kunnes pääsisi kiinni taideopintoihin. Se osoittautui mahdottomaksi.

Toiseksi hän oppi, että suomalaiset todella tarkoittavat sitä, mitä sanovat.

Kun Shimatsuka soitti Marimekon HR-vastaavalle ja kysyi englanniksi, voisiko päästä asiakaspalvelijaksi myymälään, hänelle vastattiin: ”Sinun pitää osata suomea.”

Niinpä Shimatsuka meni kielikurssille. Vuoden päästä hän soitti samalle HR-vastaavalle ja esitti kysymyksensä suomeksi.

Työpaikka järjestyi.

Ja elämä muutenkin. Shimatsuka opiskeli tekstiilisuunnittelua Taideteollisessa korkeakoulussa (nyk. Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu) ja työskenteli myyjänä Marimekon liikkeissä.

Tuli onnenpotku: Shimatsuka sai hakemansa vakituisen pestin teknillisenä suunnittelijana Marimekon piirtämössä. Opinnot piti jättää tauolle.

Eri Shimatsukan Marimekolle suunnittelemaa Kukkasade-kuosia nähtiin aikoinaan esimerkiksi Jenni Haukion yllä.

Eri Shimatsuka ammentaa työhönsä aiheita, värejä ja tunnelmia metsästä. Keskimmäisen tyynyn Terttu-kuosia käytetään Finarten matoissa, sohvatyynyissä ja julisteissa.

Piirtämössä Shimatsuka käsitteli freelance-suunnittelijoiden printtejä painovalmiiksi. Sääntö oli, että omia printtejä työntekijät eivät saaneet tehdä.

Esihenkilönsä kanssa Shimatsuka keksi kiertotien: hän ottaisi opintovapaata ja suunnittelisi Marimekolle kuoseja opinnäytetyönään.

”Silloin pääsin kokeilemaan, miltä omien kuvioiden tekeminen tuntuu.”

Shimatsukan ehdotuksista kolme pääsi tuotantoon. Niistä valmistettiin vaatteita. Hänestä tuli oikea suunnittelija.

Opintovapaallaan hän kirjoitti myös kaksi Suomi-kirjaa Japanin markkinoille. Aiheina olivat Marimekko ja Arabia. Freelancerin ura alkoi näyttää mahdolliselta.

Vuonna 2014 Shimatsuka luopui haikein mielin piirtämöpestistään. Se on ollut kannattava päätös. Töitä on riittänyt.

Suomi kiinnostaa Japanissa. Eri Shimatsuka on kirjoittanut esimerkiksi suomalaisista suunnittelijoista, design-klassikoista ja perheensä arjesta.

Viime vuosina Shimatsuka on suunnitellut tuotteita Samujille, Finartelle ja Lapuan Kankureille. Japanilaisille asiakkaille hän on tehnyt kirjoja ja kuoseja. Hän näyttää portfoliokansiostaan kuvia okinawalaisesta hotellista, jonka tekstiileistä hän on erityisen ylpeä. Sohvatyynyjen kuvio muistuttaa suomalaista räsymattoa.

Suomessa Shimatsukan printit nähdään japanilaisina, mutta Japanissa hän edustaa suomalaista tyyliä. Hän ammentaa luonnosta ja täkäläisestä kulttuurista. Portfoliossa vilahtelee salmiakkiprinttejä ja mäntyaiheisia verhoja.

Japanilainen tapa sisustaa on suomalaista varovaisempi ja neutraalimpi. Värit ovat mietoja: beigeä, harmaata, pastelleja. Siksi Shimatsukan tekemät kirjat esimerkiksi Suomi-designin värimaailmasta inspiroivat sikäläisiä.

”Suomessa erityisesti painokangaskulttuuri on rohkeampi”, Shimatsuka sanoo.

Suomalainen visuaalinen kulttuuri on myös japanilaista realistisempi. Ehkä sen vuoksi Shimatsukan töitä kuvailtiin jo Taikin aikoina lapsenomaisiksi, vaikkei hän sellaista tyyliä tavoitellut.

”Meillä oli kurssi, jolla olisi pitänyt kokeilla erilaisia printtityylejä, mutta minulla se ei oikein onnistunut. Minusta se oli hyvä merkki, että minulla on oma tyyli.”

Japanissa söpöys on oletusasetus. Shimatsuka kertoo, että esimerkiksi jokaisella Japanin prefektuurilla – sikäläisillä maakunnilla – on oma naivistinen maskottinsa. Hahmoja käytetään alueidensa virallisina symboleina. Maskotti voi olla hassu eläin tai vaikka iloinen mandariini.

Eri Shimatsukan puoliso Jussi Kalliopuska on suunnitellut perheen kodin puiset kiintokalusteet. Kaikki tekstiilit taas ovat Shimatsukan piirtämiä

Shimatsukan ja hänen puolisonsa, arkkitehti Jussi Kalliopuskan, kodissa Suomi ja Japani yhdistyvät. On runsaasti puupintaa, värikylläisiä mattoja ja kaunista taidekeramiikkaa ikkunalaudalla.

Pariskunta kohtasi toisensa alun perin missäpä muualla kuin designin parissa, tarkemmin ottaen Arkkitehtuurimuseon ja Designmuseon väliin pystytetyssä tapahtumateltassa.

”Minulla oli lapikkaat jalassa, ja Jussi, joka on Rovaniemeltä kotoisin, ihmetteli niitä.”

Siitäkin on jo kaksitoista vuotta. Shimatsuka ei usko enää muuttavansa Japaniin.

Shimatsukan äiti on joskus kysynyt, tuleeko tytär takaisin. Äiti kuitenkin ymmärtää Shimatsukan päätöksen.

”Äiti on sanonut, että Suomi sopii minulle.”

Niin Shimatsukakin ajattelee. Japanissa hän koki olevansa outolintu.

”En aina tykännyt tyttömäisyydestä, eivätkä tiukat kategoriat sopineet minulle. Täällä on helpompaa olla oma itsensä.”

Suomeen Shimatsukan ovat kiinnittäneet paitsi työ ja puoliso myös kuusivuotias tytär, joka on kasvanut kaksikieliseksi.

Shimatsuka on kokenut suomalaisen äitiyden mallin japanilaista versiota helpommaksi. Hän sanoo, että Japanissa uraa tekevät äidit hoitavat työnsä lisäksi lapset ja kotityöt. Isät taas tekevät tyypillisesti niin pitkää päivää, että ehtivät hädin tuskin nähdä jälkeläisiään.

Suomessa tilanne on tasa-arvoisempi, vaikka korjattavaakin on.

”Äiti on sanonut, että Suomi sopii minulle.”

Näitä asioita Shimatsuka on japanilaisessa mediassa usein kommentoinut. Japanilaiset toimittajat haluavat tietää paitsi pohjoismaisesta sisustuksesta myös siitä, mikä tekee Suomesta vuosi toisensa perään maailman onnellisimman maan. Shimatsuka kertoo suomalaista arjesta.

”Kulttuurista, jossa molemmilla vanhemmilla on myös omaa aikaa ja molemmat tekevät kotitöitä.”

Japanilaiset aikakauslehdet ovat haastatelleet Eri Shimatsukaa sisustustrendeistä, ekologisesta elämäntavasta ja suomalaisesta arjesta.

Ja koska suomalainen yliopisto on maksuton, vanhempien ei tarvitse säästää rahaa lastensa koulutusta varten. Jää aikaa ja varaa harrastuksiin.

Lisäksi japanilaista mediaa kiinnostavat erilaiset perhemuodot.

”Esimerkiksi, että perheessä on kaksi isää tai kaksi äitiä. Se ei ole Japanissa vielä kovin yleinen asia.”

Shimatsuka toivoo Japanin muuttuvan parempaan suuntaan, mutta epäilee sen olevan hidasta.

”Japani on vanha maa. Suomessa sääntöjä on helpompi muuttaa.”

On Suomella ja Japanilla yhteistäkin. Esimerkiksi hiljaisuutta arvostetaan kummassakin maassa.

Ja sitä käsittelee Shimatsukan ensimmäinen lastenkirja. Ystävällinen kettupäähenkilö oli pyörinyt hänen mielessään pitkään, mutta japanilainen kustantaja, jolle hän ideaa ensin tarjosi, ei siitä innostunut.

”Heidän mielestään kettu olisi pitänyt vaihtaa karhuksi. Kustantajan mielestä ketuilla on Japanissa huono maine.”

Toissa kesänä Shimatsuka tapasi näyttelyssään Fiskarsissa lastenkirjailija Reetta Niemelän. Tämä kuunteli Shimatsukan haaveen. Kolmen päivän päästä Niemelä soitti ja sanoi, että on keksinyt ketulle tarinan.

Kettu ja hiljaisuus -kuvakirjassa kettu on aivan jotain muuta kuin satujen viekas pahis. Se on pitkäkorvainen ujostelija, joka kärsii ääniyliherkkyydestä ja kaivautuu maan alle melua piiloon.

Teoksessa yhdistyy monta Shimatsukalle ominaista juttua: ennakkoluulojen purkaminen, metsämiljöö – ja tietenkin söpöys.

Reetta Niemelän ja Eri Shimatsukan tuoreessa lastenkirjassa kettu poikkeaa stereotypiasta: se ei huijaa eikä varasta vaan etsii hiljaisuutta ja rauhaa.

Reetta Niemelän ja Eri Shimatsukan kirjaan pohjautuva Kettu etsii hiljaisuutta -näyttely Kämp Galleriassa 26.11. saakka. Shimatsukan taidegrafiikkaa on esillä myös Serious Serigraphy Collective -näyttelyssä Kalasataman Seripajassa 26.11. saakka.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat